Hyppää pääsisältöön

Nikolai Kapustinia tavallista jazzimmin

Ukrainalaissyntyinen Nikolai Kapustin, tuo läpisävelletyn pianojatsin Chopin, pysyi pitkään harvojen tuntemana erikoishahmona. Nyttemmin ajat ovat käyneet yhä suotuisammiksi Kapustinin sointuisalle, pianistiselle fuusiolle, ja innokkaita levyttäjiäkin alkaa löytyä, uusimpana nuori kiinalainen A Bu, jonka aito jazz-tausta korostaa Kapustinin svengipuolta.

Nikolai Kapustin: New memories / A Bu
Nikolai Kapustin: New memories / A Bu Uudet levyt

Viime vuoden puolella hurmaannuin tässä ohjelmassa eteläkorealaisen Yeol Eum Sonin Kapustin-levystä, joka pursui pianistista kiihkoa ja kimmellystä ja hoiti svengipuolen näyttävällä mutta taidemusiikillisella Gershwin-tyylillä. A Bun tulkinta on eri maata, hänen jazz-taustansa kun riittää täysimittaiseen Keith Jarrett -tyyliseen sooloimprovisaatioiltaan. Kapustin itse ei koskaan väittänyt olevansa jazz-pianisti, mutta A Bun näpeissä hänen sävellystensä jazz korostuu.

Soniin verrattuna svengi on takakenoista ja luontevaa, fraseeraus vapaata ja sointikuva pehmempää; kaikkiaan musiikki tuntuu syntyvän koskettimiston ääressä. Yeol Eum Sonin käsittelyssä Kapustin soi säihkyvämmin ja tarkemmin, mutta siinä on lievä toteuttamisen maku. Toki myös A Bu pystyy siihen pianotykittelyyn, jota Kapustinin monet konserttietydit vaativat, mutta pääpaino on spontaaniudessa.

Vertailun kannalta on hyvä että A Bu on uutuuslevylleen poiminut samaa keskeistä Kapustinia kuin Son eli Kahdeksan konserttietydiä ja ratkiriemukkaat muunnelmat Stravinskyn Kevätuhrin teemasta. Mutta Kapustinin musiikin kannalta on kai hyvä, että mukana on myös ensimmäinen pianosonaatti "Pinus" eli mänty. Ääriosien vilkas tykittely, hitaan osan raukeus ja scherzon kevyt huumori edustavat toimivaksi havaittua muotoa, mutta sisältö ei ole särmikkäintä Kapustinia. Silti Sibeliuksen Kuusi olisi paikallaan korvata ajoittain Kapustinin männyllä.

"New Memories". Nikolai Kapustin: Pianoteoksia. - A Bu, piano. (Wergo, WER 74052)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 24.11.2022.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua