Hyppää pääsisältöön

Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

Aarre Merikanto: Yksinlaulut
Aarre Merikanto: Yksinlaulut Uudet levyt

Kokonaislevytyksen primus motor, pianisti Jasper Koekoek, on perannut arkistot huolella ja tehnyt myös perikunnan hyväksymää sovitustyötä. Esitettynä ja dokumentoituna levyllä on peräti viisikymmentä liediä, joista noin puolet ensilevytyksiä. Suomen taidemusiikin kaanonistakin siis löytyy paljon levyttämätöntä nuorille muusikoille projekteiksi.

Aarre Merikannon varhaisissa lauluissa kuuluu kauniisti isä Oskarin kansanlaulumainen, luonteva melodiikka. Kronologisesti kulkeva levy auttaa hahmottamaan, miten ihmeellisen suuri osa tästä laulullisuudesta säilyi, kun Merikanto alkoi 1910-luvun lopulla siirtyä impressionismin ja ekspressionismin kautta omaleimaiseen modernismiinsa.

1930-luvulla Merikanto piti tunnetusti sävellystaukoa myös liedeistä, mutta 40-luvun laulut ovat loistavia. Pianon ostinato-pohjainen tekstuuri- ja sointivärisäestys heijastelee romantiikan tummia, tiiviitä tunnelmia kuin monen peilin kautta. Säestyksen tietty pysähtyneisyys antaa tilaa väkeville laulumelodioille ja tekstin imulle. Yksinkertaistetun Merikanto-narratiivin mukaan kyse olisi myöntymisestä vallalla olevaan makuun, mutta minun mielestäni kyse on hienosta lied-musiikista upeisiin runoihin. Kirkasotsaiset sotaan, jouluun tai kouluun liittyvät veisut ovat toki erikseen.

Pianistina Jasper Koekoek saa laajan ohjelmiston kimmeltämään, uhkaamaan ja virtaamaan juuri niin kuin pitää, ja osaa vieläpä pidättäytyä tarvittaessa taustalle. Neljän nuoren laulajan solistinelikko on astetta epätasaisempi.

Sopraano Marianne Montonen laulaa osuutensa täyteläisen hallitusti, vaikka korkeissa forteissa teksti himmenee äänen kirkastuessa. Elisaveta Rimkevitch tekee tekstiä isommin, mutta ääni on hiljaisissa kohdissa hatarampi ja fortessa leikkaavampi, ja lisäksi hänet on harmillisesti äänitetty etäämmältä kuin muut. Henri Tikkasen nuori, miellyttävä baritoni on kehittymässä hyvään radiobaritonisuuntaan, kunhan vibraton ja sävyjen yksityiskohdat asettuvat linjakkuuden palvelukseen. Levyn laulajista tenori Aarne Mansikka on äänimateriaaliltaan eniten kesken ja ääntää ruotsia laiskanlaisesti, mutta hoitaa sentään tonttinsa.

Alba on julkaissut levyn vain digitaalisessa muodossa, mikä on ymmärrettävää. Merikannon lied-tuotannolla on suuri taiteellinen kokonaisarvo ja seassa muutama hitti, mutta niiden voimalla tuskin saa myytyä painosta loppuun. Tärkeämpää on, että aineisto on nyt saatavilla soivassa muodossa ja hyvin dokumentoituna.

Aarre Merikanto: Yksinlaulut. - Jasper Koekoek, piano, Marianne Montonen, sopraano, Aarne Mansikka, tenori, Elisaveta Rimkevitch, sopraano, ja Henri Tikkanen, baritoni. (Alba, ABDLP 3)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 24.11.2022.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua