Kare Eskola
Yle
Väinämöisen, Brahmsin ja pyhän hullun taidemusiikillinen ristisiitos nimeltä Leif Segerstam on parin viime vuoden aikana intoutunut vapaaseen taidemusiikki-improvisaatioon, jonka välineenä ei enää ole sinfoniaorkesteri vaan parin luotetun muusikon ryhmä. Aiempaa kustannustehokkaampaa vapaapulsatiivisuutta on nyt julkaistu Fugan jakelemina omakustanteina neljän CD-levyn verran. Ne kuunneltuani ihmettelen itsekin, että suhtaudun asiaan myötämielisesti.
Segerstamin pääasiallisena improvisaatiokumppanina on Tuukka Terho, joka levyillä laulaa sekä soittaa kitaroita, sähkösoittimia ja Jouko Turkan Rauta-ajan lavasteelta näyttävää koputtelu- ja näpyttelyinstrumenttia nimeltä soiva lohivenearkku. Viime vuoden keväällä äänitetyllä tuplalevyllä mukana on bassoklarinetisti Heikki Nikula. Viime vuoden syksyn sessioissa vierailee Otso Pakarinen syntetisaattoreineen. Kolmas levy on konserttitaltiointi Temppeliaukiosta viime keväältä, ja siinä Segerstam ja Terho tuottavat musiikkia suomalaisten runotekstien innoittamana. Maestro itse soittaa flyygeliä ja perussyntetisaattoreita, mutta tilanteen vaatiessa myös ääntelee.
Segerstamilla on laaja kokemus improvisatorisesta vyöryttelystä orkesterin kera, ja levyillä hänen kanssaan soittavat muusikot ovat taidemusiikki-improvisaation kotimaisia huippuja: rohkeita, reagointikykyisiä ja kuuntelevia. Ei siis ihme, että levyjen musiikki kehkeytyy kuin unissakävelijän varmuudella. Tulokset ovat enimmäkseen rauhallisia, miellyttäviä ja vain kevyesti vinksahtaneita, etenkin jos koordinaatiston nollapisteeksi ottaa Segerstamin. Silloin kun hän intoutuu hoilaamaan nonsenseään, oloni käy epämukavaksi, mutta enimmäkseen lausunnasta ja laulusta vastaa levyillä Tuukka Terho, jonka ammattiäänessä on tanakkaa auktoriteettia silloinkin, kun meno äityy villiksi.
Myös levyjen irvokkaimmat tai kömpelöimmät syntetisaattorisoinnit saavat minut kiemurtelemaan kuuntelutuolissa sillä väärällä tavalla, mutta onneksi pääosa musiikista on akustista. Etenkin Nikulan kanssa tehdyissä improvisaatioissa on ilmavaa mutta vahvasti läsnäolevaa, laajoin kaarin rakentuvaa kuuntelua, ja kappaleet tuntuvat päättyvän juuri oikeaan kohtaan, mikä improvisoidessa on kovin harvinaista.
Tietysti neljä levyllistä tällaista musiikkia on aivan liikaa, mutta eiväthän levyt ketään haittaakaan. Ne liittyvät osaksi legendaa Leif Segerstamista, joka ei anna kohtuullisuuden määritellä itseään. Sitä paitsi en voi kuin kunnioittaa sitä, että piirua vaille kahdeksankymppinen miehenköriläs astuu lavalle ja antaa musiikin viedä, silloinkin kun se vie hänet voivottelemaan kohtaloaan surkealla äänellä. Yhtä kunnioitettavaa on se, miten Segerstam antaa musiikillista tilaa ja valtaa soittokumppaneilleen - siinä ei mikään viittaa kohtuuttomuuteen.
"Orientational Labyrinths in the Multiverses of Musical Sounds". - Leif Segerstam, kosketinsoittimet, Tuukka Terho, 10-kielinen kitara, elektroniikka, ja Heikki Nikula, klarinetit. (FUGA9480)
"Värähtelevä lohi". - Leif Segerstam, piano, laulu, huuto, ja Tuukka Terho, soiva lohivenearkku, runontulkinta, kitara, elektroniikka. (FUGA9481)
"PST!" - Tuukka Terho, 10-kielinen kitara, ääni, efektit, kitarasyntetisaattori, arpeggiaattori, Leif Segerstam, syntetisaattori, ääni, ja Otso Pakarinen, syntetisaattorit. (Visual Power, VP012)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 15.12.2022.
