Hyppää pääsisältöön

György Ligeti – sointikentistä kohti ilmaisun vapautta

säveltäjä György Ligeti
säveltäjä György Ligeti Kuva: Seppo Sarkkinen musiikki,Radion sinfoniaorkesteri,Musiikkitalo

TUTUSTU LIGETI-KONSERTTEIHIN

Avaruudellisia, hitaasti muuntuvia sointipintoja, jähmettyneitä äänihahmoja vailla melodioita, rytmejä ja selkeitä harmonioita, tiheiden sävelryppäiden kasautumia, huojuntaa ja väreilyä. Ja sitten äkillinen leikkaus korkeuksista matalan rekisterin uumeniin, aaltoilevia crescendoja, riitasointuisia äänimassoja, huiluäänien himmertävää häilyvyyttä, glissandoja, suhinoita – ja lopulta vajoaminen hiljaisuuteen.

Mitään tällaista Donaueschingenin musiikkipäivien konsertissa 22. lokakuuta 1961 istunut yleisö ei ollut aiemmin kuullut. Mutta se halusi kuulla sitä lisää, ja aplodit jatkuivat niin pitkään ja niin vaativina, että kapellimestari Hans Rosbaudin ei auttanut kuin johtaa juuri kantaesitetty orkesteriteos uudelleen.

György Ligetin (1923-2006) Atmosphères-teoksen (1961) kantaesitys kuuluu uuden musiikin legendaarisimpiin ja käänteentekevimpiin tapahtumiin. Se merkitsi läpimurtoa siihen asti lähes tuntemattomalle säveltäjälle. Ligetistä tuli hetkessä yksi tärkeimmistä vaihtoehdoista sille ankaran jälkisarjalliselle suuntaukselle, joka oli toisen maailmansodan jälkeen yrittänyt paaluttaa itsensä modernistisen musiikin ainoaksi hyväksyttävän väyläksi.

Ligeti oli Atmosphèresin läpimurron aikaan 38-vuotias ja ehtinyt jo kokea osansa historian draamasta. Hän oli syntynyt unkarinjuutalaiseen sukuun Transilvanian Târnăvenissä. Musiikkiopinnot keskeytyivät, kun Ligeti joutui 1944 natsien työleirille; muut perheenjäsenet vietiin keskitysleireille, ja hänen lähisukulaisistaan vain hänen äitinsä selvisi sodasta hengissä.

Sodan jälkeen fasistista totalitarismia seurasi kommunistinen totalitarismi. Taiteellista vapautta rajoitettiin, ja Ligeti kuunteli salaa läntisiä radioasemia saadakseen kuvan siitä, mitä musiikissa tapahtui. Hän ammensi virikkeitä Bartókilta mutta yritti samalla hakeutua kohti modernimpaa sävelkieltä.

Joulukuussa 1956, Neuvostoliiton verisesti tukahduttaman Unkarin kansannousun jälkitunnelmissa, Ligeti pakeni maasta henkensä uhalla, välillä ojanpohjia pitkin ryömien, ja pääsi kuin pääsikin rautaesiripun toiselle puolelle Itävaltaan ja edelleen Saksan Kölniin Stockhausenin luokse. Hän oli hiukan aiemmin kuullut radiosta Stockhausenin teokset Kontra-Punkte ja Gesang der Jünglinge. Uudenlaisen vapauden ilmapiirissä Ligeti alkoi etsiytyä kohti omaa ilmaisua. Se puhkesi soimaan jo orkesteriteoksessa Apparitions (1959), mutta vasta Atmosphères muodostui varsinaiseksi läpimurroksi.

Ligetin nimi kytkeytyy modernismin historiassa ennen muuta Atmosphèresin sointikenttiin. Niissä Ligeti sovelsi usein erityistä "mikropolyfoniaa", niin tiheää polyfonista tekstuuria, että yksittäiset, vieri viereen asetetut linjat eivät erotu kudoksesta vaan sulautuvat osaksi yhtenäiseksi hahmottuvaa mutta sisäisesti elävää sointikenttää. Atmosphères oli yksi niistä Ligetin teoksista, joita Stanley Kubrick käytti – lupaa kysymyttä – klassikkoelokuvansa Avaruusseikkailu 2001 äänimaisemana.

Sointikenttien maalailu jatkui teoksessa Lontano (1967). Sitä seurannut Ramifications (1968) oli Ligetin mukaan jo "eräänlainen päätepiste kehityksessäni 'tiiviistä ja staattisesta' kohti 'fragmentoitua ja vilkasta'". Kehitys kuitenkin jatkui, ja kamarikonsertossa (1969) ensiosan värjyvät sointikentät saivat jatkokseen myöhempien osien melodisia eleitä, mekanistisesti nytkähtelevää rytmiikkaa ja virtuoosisesti viuhuvaa kuvioivuutta. San Francisco Polyphony (1973-74) merkitsi nopeine käänteineen, iskevine rytmeineen, moni-ilmeisine sointimaailmoineen ja melodisine katkelmineen yhden vaiheen päätöstä Ligetin tuotannossa.

Ligetin myöhempää uraa 1970-luvulta lähtien leimasi etsintä ja ilmaisun vapaus. Kahden totalitäärisen systeemin kokeneena hän vastusi kaikki dogmaattisia oppijärjestelmiä, olivatpa ne poliittisia tai esteettisiä. Tätä vapautta hän pyrki korostamaan myös opetustyössään toimiessaan sävellyksen professorina Tukholmassa 1961-71 ja Hampurissa 1973-89.

Ligetin taiteellisesta laaja-alaisuudesta käy osoitukseksi se, että hän ammensi virikkeitä niinkin erilaisista lähteistä kuin renessanssin kirkkomusiikista (Ockeghem, Palestrina), mikrotonaalisuudesta, afrikkalaisten pygmien rytmiikasta, Conlow Nancarrowin automaattipianolle säveltämästä musiikista, minimalismista ja ainoassa oopperassaan Le Grand Macabre (1977) myös sitaattitekniikasta ja tyylipastissista. Esityksellisesti äärimmäisen haastavat pianoetydit (kolme kirjaa 1985, 1988-94 ja 1995-2001) muodostavat yhden uuden pianomusiikin keskeisistä teoskokonaisuuksista.

Ligetin myöhäisessä tuotannossa toteutui modernististen ja perinteisempien ainesten synteesi. Esimerkiksi monivaiheisen syntyprosessin kokenut viulukonsertto sisältää yhden kuvauksen mukaan "mikrotonaalisuutta, nopeasti vaihtuvia tekstuureja, koomisia vastakkainasetteluja, unkarilaisia kansansävelmiä, bulgarialaisia tanssirytmejä, viittauksia keskiajan ja renessanssin musiikkiin […]". Ligetin viimeiseksi teokseksi jäi lopullisessa muodossaan vuonna 2003 valmistunut käyrätorvikonsertto (Hamburg Concerto).

Kimmo Korhonen

  • Nicholas Collon: ”Mahlerin kymmenennessä sinfoniassa ei ole kyse kuolemasta, vaan rakkaudesta”

    Teos esitetään 13.1. Musiikkitalossa

    "Esittäjälle on toki tärkeää tuntea taustatekijöitä, ja Mahlerin viimeisen sinfonian tausta on todellakin epätavallinen. Mahlerin sinfoniat koskettelevat yleensä valtavia asioita: universumia, luontoa, ihmiskuntaa, Nietzscheä, Jumalaa. Yhtäkkiä kymmenes sinfonia liittyykin hänen kotielämäänsä", toteaa ylikapellimestari Nicholas Collon Mahlerin 10. sinfoniasta, jonka RSO esittää Musiikkitalossa 13.1.

  • György Ligeti – sointikentistä kohti ilmaisun vapautta

    Ligeti on RSO:n kauden 22/23 teemasäveltäjä.

    RSO:n kauden 2022-2023 teemasäveltäjä György Ligetiltä kuullaan pääosa hänen orkesteriteoksistaan, kuten läpimurtoteos Atmosphères sekä viulu- ja käyrätorvikonsertot. Kimmo Korhosen artikkeli piirtää mielenkiintoisen kuvan tästä avaruudellisia, hitaasti muuntuvia sointipintoja ja riitasointuisia äänimassoja luoneen säveltäjän elämästä ja teoksista.

  • Outi Tarkiainen – pohjoisten äänimaisemien maalari

    Tarkiainen on yksi RSO:n kauden 2022-2023 teemasäveltäjistä.

    RSO:n kauden 2022-2023 teemasäveltäjä Outi Tarkiainen on yksi tämän hetken vahvimmassa kansainvälisessä nosteessa olevista suomalaissäveltäjistä. Rovaniemellä syntyneen Tarkiaisen luomistyöhön on kietoutunut tiiviisti pohjoinen maisema.