Radion sinfoniaorkesterin yhtenä keskeisenä tehtävänä on alusta lähtien ollut edistää ja tukea suomalaista musiikkia. Sen olennaisena osana on ollut nostaa esiin nuoria kykyjä, yhtä lailla esiintyviä taiteilijoita kuin säveltäjiä. Kaudella 2023-2024 se toteutuu erityisen Tulevaisuus-teeman konserteissa.
Nuorten taiteilijoiden esiinnousu on luontainen ja välttämätön osa musiikkielämän ikuista verenkiertoa. Vaikka monet musiikin ihanteet ovat enemmän tai vähemmän pysyviä, tuovat nuoret muusikot ja säveltäjät mukanaan uudenlaisia näkökulmia ja uusia tapoja reagoida omaan henkiseen ja aineellisen ympäristöömme. Kun maailma muuttuu, muuttuu väistämättä myös tapamme tehdä ja kokea musiikkia.
Kauden 2023-2024 Tulevaisuus-teemassa on mukana viisi nuorta esittävää taiteilijaa ja kaksi säveltäjää. Monet heistä ovat jo ehtineet saavuttaa nimeä ja ovat siten vankasti taiteilijantiellä joskin vasta uransa alkuvaiheissa. Lisää nuoria lahjakkuuksia nousee esiin toukokuussa perinteisessä Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertissa, jonka esiintyjät valitaan myöhemmin koesoitossa.
Jokainen uusi sukupolvi kokee urallaan omat haasteensa. Tämän hetken nuoret muusikot ovat kuitenkin joutuneet kohtaamaan täysin poikkeuksellisen tilanteen, kun pandemian myötä konserttielämä hyytyi Suomessa lähes täysin. Konserttielämän aiheuttama lama koski tietenkin kaikkia muusikoita iästä riippumatta, mutta juuri uransa alkuvaiheissa oleville sen vaikutus oli erityisen syvä. Eikä pandemiassa edes ollut kaikki, sillä myös Venäjän aktivoima hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on vaikeuttanut tilannetta entisestään. Toisaalta pandemian ja sodan kaltaiset kriisivaiheet ovat myös antaneet uutta syvyyttä ja merkitystä taiteelle, jonka arvo on vaikeina aikoina kenties helpompi ymmärtää kuin muulloin.
Esiintyviä taiteilijoita
Tulevaisuus-teeman esiintyviä taiteilijoita ovat pianisti Ossi Tanner, viulistit Otto Antikainen ja Tami Pohjola, alttoviulisti Julie Svačinová sekä sellisti Senja Rummukainen. Kilpailumenestykset ovat heillä vauhdittaneet uraa ja luoneet esiintymistilaisuuksia, ja kaikki heistä ovat ehtineet aiemminkin esiintyä Radion sinfoniaorkesterin solistina, joko nuorten solistien konsertissa tai normaaleissa kausikonserteissa, useimmat molemmissa. Lisäksi heillä on esiintymiskokemusta muista Suomen orkestereista ja festivaaleilta.
Monet Tulevaisuus-teeman muusikoista ovat ryhtyneet ottamaan itsekin vastuuta musiikkielämästä toimimalla perinteisesti nuorten taiteilijoiden vetämän Helsingin Kamarikesä-festivaalin suunnittelijoina. Vuoden 2020 festivaaliin saakka Tami Pohjola ja Senja Rummukainen olivat useamman vuoden mukana suunnitteluryhmässä, ja vuodesta 2021 taas Ossi Tanner on kuulunut festivaalin suunnittelijoihin. Näihin vuosiin osui myös pandemian aiheuttama konserttilama, joten he ovat ehtineet kokea kriisivaiheen myös musiikkielämän organisaattorien näkökulmasta.
Romanttiseksi taituriksi ja pianon runoilijaksi luonnehdittu Ossi Tanner (s. 1997) on Tampereen pianokilpailun voittaja vuodelta 2017. Hän on jo ehtinyt esiintyä Suomen eturivin orkesterien solistina ja esiintyä soolokonsertein monissa Euroopan maissa. Hän on maininnut ihanteinaan mm. Vladimir Horowitzin, Alfred Cortot'n, Arthur Rubinsteinin ja Daniil Trifonovin. Toisaalta hän on kertonut kuuntelevansa mielellään myös jazzia, ja hänen solistinumeronaan 15.9. on George Gershwinin jazz-vaikutteinen pianokonsertto.
Viulisti Otto Antikainen (s. 1999) ja sellisti Senja Rummukainen (s. 1994) yhdistävät voimansa 24.11. Brahmsin kaksoiskonsertossa, romantiikan kauden tunnetuimmassa kahden solistin konsertossa. Heistä Antikainen on voittanut Juhani Heinonen –viulukilpailun 2016 sekä palkittu myös Menuhin-kilpailussa Genevessä 2018 ja Kuopion viulukilpailussa 2020. Hän on esiintynyt Radion sinfoniaorkesterin solistina Beethovenin kolmoiskonsertossa helmikuussa 2022, jolloin sellistinä oli Senja Rummukainen.
Senja Rummukainen on jo ehtinyt nousta suomalaisten sellistien kärkikaartiin. Monista kilpailumenestyksistä huomattavimpia ovat voitto Turun sellokilpailussa 2014 sekä pääseminen finaaliin Pietarin kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa 2019. Esiintyminen Beethovenin kolmoiskonsertossa oli hänellekin debyytti RSO:n solistina, mutta hän on ehtinyt vierailla suomalaisorkesterien lisäksi mm. Lontoossa keväällä 2022 BBC:n sinfoniaorkesterin solistina soittamalla Elgarin sellokonserton. Rummukaisella on kokemusta myös orkesterityöstä, sillä hän toimi 2017-21 Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä ja on vieraillut myös Oslon filharmonikkojen soolosellistinä.
Brahmsin kaksoiskonserton veroinen kahden solistin suosikkiteos on Mozartin Sinfonia concertante, jonka viulisti Tami Pohjola (s. 1996) ja alttoviulisti Julie Svačinová (s. 2001) esittävät RSO:n solisteina 14.2. Tami Pohjola on voittanut monia kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja, niistä viimeisimpänä Dinu Lipatti –kilpailun 2019. Hän on jo tuttu nimi suomalaisorkesterien ja kamarimusiikkifestivaalien solistina, esimerkiksi RSO:n solistina hän debytoi keväällä 2020 soittamalla Šostakovitšin ensimmäisen viulukonserton. Lokakuussa 2022 koitti debyytti Manchesterin Hallé-orkesterin solistina Sibeliuksen viulukonsertolla.
Nuorin Tulevaisuus-teeman muusikoista on alttoviulisti Julie Svačinová (s. 2001), joka opiskelee Sibelius-Akatemiassa Lilli Maijalan ja Tommi Aallon oppilaana. Hän on aiemmin esiintynyt Radion sinfoniaorkesterin solistina nuorten solistien konsertissa huhtikuussa 2022, ja nyt on vuorossa debyytti varsinaisessa kausikonsertissa. Svačinová voitti syksyllä 2022 Oulun valtakunnallisen alttoviulukilpailun. Kamarimusiikkia hän soittaa Sibelius-Akatemian opiskelijoista koostuvassa Briosa-kvartetissa.
Nuoria säveltäjiä
Tulevaisuus-teeman nuorista säveltäjistä Joel Järventausta (s. 1995) on sikäli epätavallinen suomalaissäveltäjä, että hän aloitti musiikkiopintonsa Englannissa. Selityksenä on se, että Tampereella syntynyt Järventausta muutti jo vuoden ikäisenä vanhempiensa mukana Luxemburgiin, jossa hän kävi koulunsa. Sen jälkeen hän opiskeli musiikkia Yorkin yliopistossa ja sävellystä Lontoon King's Collegessa George Benjaminin ja Silvina Milsteinin johdolla. Hän on sittemmin opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa ja asettunut Suomeen.
Järventausta on saanut monia palkintoja eurooppalaisissa sävellyskilpailuissa, ja hänen soinnillisesti rikkaita orkesteri- ja yhtyeteoksiaan onkin esitetty enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Esimerkiksi RSO:n ohjelmassa 15.11. Suomen ensiesityksenä kuultavan teoksen Sunfall kantaesitti Lontoon sinfoniaorkesteri François-Xaver Rothin johdolla Lontoossa huhtikuussa 2022, minkä jälkeen orkesteri vei sen kiertueelle Dortmundiin, Hampuriin ja Tanskan Aalborgiin. RSO:n konsertissa teoksen johtaa Järventaustan entinen sävellyksenopettaja George Benjamin osana omaa säveltäjäfestivaaliaan.
"Oikeastaan säveltäjän työssä on kyse epätoivon ja leikillisen valon kierteestä", totesi Leevi Räsänen (s. 1997) Rondo-lehden nuorten säveltäjien ryhmähaastattelussa helmikuussa 2023. Musiikillisten virikkeiden monipuolisuus on hänelle leimallista, ja hänen kotisivuillaan kerrotaan hänen olevan "musiikin kuluttajana kotonaan yhtä lailla yökerhojen tahmeanhikisessä jytkeessä, konserttisalien nykymusiikkirähinöissä ja jenkkimusikaalien katsomoissa".
Räsänen valmistui kesällä 2023 Sibelius-Akatemiasta, jossa hänen opettajiaan olivat Veli-Matti Puumala, Tapio Tuomela ja Matthew Whittall. Lisäksi hän on opiskellut Erasmus-ohjelman kautta sävellystä myös Skotlannin kuninkaallisessa konservatoriossa Glasgow'ssa. Räsäsen uusi teos vaskikvintetille saa kantaesityksensä 9. helmikuuta 2024.