Hyppää pääsisältöön

Arvon jengi.

Te, hyvät ihmiset, olette Docventures. Olette vuosien aikana pelottomasti osoittaneet, mitä joukkovoimalla voidaan saada aikaan. Olette esimerkillänne näyttäneet, ettei verkottunut maailma ole pimeä uhka, jolta tulee suojautua, vaan se on väline hyviin tarkoituksiin.

Jokainen Docventuresin kymmenistä aktivismeista on teidän ansiotanne. Te olette luovuttaneet yli tuhat litraa omaa vertanne Veripalvelulle ja päättäneet ryhtyä ystäviksi yksinäisille. Kymmenettuhannet ovat luopuneet lihansyönnistä tai vähentäneet sitä dramaattisesti, ja samalla olette kuin varkain tehneet #lihatonlokakuu’sta jo arkikielen käsitteen. Olette myös ottaneet vahvasti kantaa hyvinvointivaltion puolesta lahjoittamalla yli 10.000 euroa pienlahjoituksina verottajalle ja liittyneet Hyvinvointivaltion Kummeihin Rikun käytyä iskemässä muovikassillisen rahaa verotoimiston tiskille järjestön puolivallattomana puhemiehenä.

Olette ottaneet kantaa kaikille tasa-arvoisen terveydenhuollon säilyttämiseksi #PelastetaanSote-hashtagilla kun Hyvinvointivaltion kummit päätti poliittisen klovnerian keinoin ottaa osaa sote-kisaan ja yhtiöitti itsensä sekä muutti tietysti Panamalle, minnekäs muualle!

Viime syksynä halusimme tehdä jotain pakolaiskriisin aiheuttamien kitkojen vähentämiseksi - suomalaisesta hullusta yrittäjyydestä käsin! Tulimme käynnistäneeksi maailman ensimmäisen turvapaikanhakijoiden yrityshautomon. Startup Refugees tukee hyvin pienin resurssein tällä hetkellä 20 turvapaikanhakijoiden perustamaa yritystä. Esimerkkinä näistä Saarijärvellä suomalaista vientiä edistävä yritys on jo pystyssä ja tilauskannassa arabiankielisiin maihin markkinoitavia suomalaisten pienyritysten tuotteita. Lisää työpaikkoja Suomeen maahanmuuttajien yrittäjyydellä!

Oli myös ihan uskomatonta seurata, miten lähes tuhat teidän kuvaamaanne luontokuvaa yhtäkkiä ilmestyi eetteriin, kun pyysimme teitä näyttämään suomalaisen luonnon kauneuden. Erityismaininnan ansaitsee myös Suomen historian ensimmäinen joukkoistettu tutkimuspaperi kannabiksesta (esim. kokemuksia ja puheenvuoroja kannabiksen lääkekäytöstä syöpäpotilailla), joka toimitettiin silloiselle sosiaali- ja terveysministerille Paula Risikolle.

Olette perustaneet tämän piskuisen dokkari-yöchat-ohjelmamme kylkeen yli 100 leffakerhoa ympäri Suomen Utsjoelta Hankoon, ja suurimmissa kerhoissa ovat sadat ihmiset kokoontuneet livenä kanssamme katsomaan Docventuresin esittelemiä dokkareita. Olette viikko toisensa jälkeen täyttäneet Twitterin sadoilla tuhansilla viisailla kommenteillanne.

Mutta! Ällistyttävintä eivät ole teidän tekonne, vaan kaikki se, mitä teoistanne on seurannut. Taistelu apatiaa vastaan jatkuu. Hiton turha vastakkainasettelu hälvenee, kun hylkäämme mutun ja otamme tiedon ja siitä lähtevän aktiivisuuden yhteiseksi suunnannäyttäjäksemme. Olemme saaneet viestejä kaikenlaisilta ihmisiltä, jotka ovat kyllästyneet ajatukseen, että on ääripäitä tai vastapuolia. Meitä ihmisiä ei ole luotu passiivisiksi, toisiamme vihaaviksi olioiksi, vaan voimme löytää yhteisiä säveliä, tavoitteita ja unelmia ihan jokaisen karvajöllikän tai zumbaharrastajan, ituhipin tai bodarin kanssa, pissaliisoista tai räkäpettereistä puhumattakaan! Kuka meistä ei haluaisi, että Suomi on maailman paras maa sekä köyhälle että rikkaalle, miehelle että naiselle, porilaiselle että syyrialaiselle, lapselle tai vanhukselle? Mielipiteissä ja huomion kohteissamme on vain sävyeroja ja ketään vastaan ei tule hyökätä näiden pienten erojen vuoksi. Piste.

Kun kerran on ollut tapana tehdä eikä vain puhua siitä, olisi mahtavaa katsoa tulevaisuuteen ja miettiä, mitä kaikkea voimmekaan vielä saavuttaa yhdessä?

Mitä on vielä tekemättä? Mitä epäkohtia Suomessa on korjattava? Mitä pitäisi muuttaa? Tämä yhteisö voi tehdä ihan mitä vaan!

TÄSSÄ HISTORIAKATSAUS SIITÄ, MITÄ KAIKKEA OLETTE OLLEET TEKEMÄSSÄ

Lihaton lokakuu

Docventuresin aktivismien kruununjalokivi.

Aktivismien kruununjalokivi, joka syntyi ensimmäisen kauden radiovieraan Leo Straniuksen heitettyä makkaransyöjä- Rikulle haasteen lopettaa lihansyönti kuukauden ajaksi. Vuosien mittaan Lihaton lokakuu kasvoi Docventuresista irralliseksi ilmiöksi, joka on saanut kymmenettuhannet suomalaiset vähentämään lihansyöntiään ja tarkastelemaan ruokailutottumuksiaan kriittisemmin.

Startup Refugees

Turvapaikanhakijasta start-up -yrittäjäksi!

Docventures heräsi Eurooppaa ravistelleeseen pakolaiskriisiin syksyllä 2015 ja yhdessä totesimme, että jotain oli tehtävä. Startup Refugees kannusti Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita yrittäjyyteen, jotta heidän henkinen pääomansa saataisiin yhteiseen käyttöön ja luotua uusia työpaikkoja.

Hyvinvointivaltion kummit

Mielenilmaus hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta.

Aktivismi lähti käyntiin, kun Riku vei verotoimistoon muovikassillisen riihikuivaa rahaa jotka Riku ja Tunna saivat Docventuresille myönnetystä tv-alan palkinnosta. Samalla perustettiin hyvinvointivaltionkummit.fi, jonka kautta yksityiset ihmiset lahjoittivat Valtiokonttorin kassaan yli 10 000 euroa vapaaehtoisia veroja. Kyseessä oli mielenilmaus hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta.

Verta pakkiin

Yli 2200 uutta verenluovuttajaa!

Riku ja Tunna luovuttivat verta Suomen punaisen ristin Veripalvelulle koska akuutti veripula oli käynnissä. Docventuresin yhteisö lähti vyöryllä mukaan, uusia verenluovuttajia kertyi yli 2200, ja luovutettuja verilitroja yli 1100. Suomalainen järjestelmä palkkiottomasta verenluovutuksesta on luotettava ja tasa-arvoinen. Kenenkään ei tarvi myydä omaa vertaan.

Leffakerhot

Docventures on parasta yhdessä.

Docventures on ennen kaikkea yhteisöllinen kokemus. Tämä näkyy kaikkein parhaiten ilmiössä, jossa Docventures-leffakerhoja on ilmestynyt ympäri maailmaa kuin hippitatteja golf-kentille. Sadat katsojamme ovat katsoneet Docventuresia isommilla tai pienimmillä porukoilla kotonaan, kerhotiloissa, ravintoloissa, hotelleissa, luentosaleissa ja kellareissa.

Docventuresin kärypuhelin

Työkalu korruptoituneiden virkamiesten käräytykseen!

Docventures lanseerasi käräytyspuhelimen, jonne sai ilmiantaa korruptoituneen viranomaisen. Vanhan liiton nokialainen kärysi kuumana koko viikon ajan ja saimme haltuumme skuuppeja. Saimme myös keskiviikon suoraa lähetystä varten harvinaislaatuisen haastattelun Risto Kolarilta, joka kertoi Jari Aarnion johtaman Helsingin huumepoliisin ehdottaneen hänelle huumeliigan perustamista.

Docventuresin kootut selitykset

Tekopyhyys-teeman aktivismi.

Pyysimme ihmisiä jakamaan hyviä selityksiä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Peukku-äänestyksellä parhaimmaksi selitykseksi valittiin Outhousen selitys: Tyyppi ei saanut kutsua kaveriporukan kotiin juhliin. Syyksi kerrottiin myöhemmin, että tuoleja ei ollut tarpeeksi.

Perkele! Docventuresin kuvia Suomesta

Docventures kokosi kuva-albumiinsa kuvia Suomesta.

Perkele! Docventuresin Kuvia Suomesta keräsi satoja kuvia kansakunnan kollektiiviseen albumiimme. Oli kaunista maisemaa, hienoja perinteitä ja tietty viinaa, mutta kilpailun voittajaksi selvisi legendaarinen bussipysäkkikuva.

Tuntematon sankari

Todelliset sankarit liikkuvat varjoissa.

Todelliset sankarit liikkuvat varjoissa. Siksi valjastimme monituhatpäisen mustanaamiokerhomme etsimään tuntemattomia sankareita. Facebookin peukkuäänestyksellä voittajaksi valikoitui kolmevuotiaan tyttölapsen omalla toiminnallaan pelastanut sosiaalityöntekijä Eine. Palkinnoksi Eine sai miljoonapalkinnon - Zimbabwen dollareina!

Docventuresin ystäväjoukot

Kenenkään ei tarvitse olla yksin.

Myötätunto-teemaviikon aktivismina oli Docventuresin ystäväjoukot, jossa yhdessä Suomen Punaisen ristin Ystäväpalvelun kanssa saatettiin yhteen ihmisiä, jotka halusivat ystävystyä. Aktivismin myötä lukuisat ihmiset eivät ole enää yksin.

Suomen paras köyhä

Docventures selvitti, kuka on Suomen paras köyhä!

Suomen paras köyhä-äänestyksessä etsittiin sananmukaisesti Suomen parasta köyhää. Finalistien joukosta peukkuäänestyksellä voittajaksi selviytyi Henna ja hän sai palkinnoksi kännykkäliittymän 04019- RAHAA (040-1972422) Henna sai nimettömien soittojen ansiosta helpotusta tilanteeseensa.

OpenDocventures.com

Vapaus oli internetille liikaa.

Vapaus-teeman kunniaksi kysyimme, pitäisikö internetin olla täysin vapaa. Avasimme avoimen lähdekoodin ja 100% vapaan opendocventures.com-sivuston. Sivu kaatui järjettömän trafiikin vuoksi ensimmäisen minuutin aikana. Saatuamme saitin pystyyn lisäämällä huomattavasti serveritilaa, sisältö oli sellaista saastaa, että se oli pakko julkisen sanan neuvoston pelossa sulkea.

Veropakolaiset.fi

Docventures selvitti, kuka pelkää verokarhua!

Miami Vice- henkinen Veropakolaiset.fi esitteli uutta suomalaista ilmiötä, jossa suomalaiset massikeisarit siirtävät kirjojaan ulkomaille välttyäkseen veroilta. 4612 oli veropakolaisuuden puolella ja 8381 ihmistä halusi maksaa veronsa Suomeen.

Facebook-lakko

24 tuntia ilman Facebookia. Onnistuuko?

Syyskuussa 2015 Docventures haastoi katsojansa vuorokauden mittaiseen Facebook-lakkoon, mikäli he kokivat viettävänsä somessa liikaa aikaa. Tiettävästi, emme olleet itse sitä todistamassa, yli tuhat ihmistä osallistui lakkoon ja tarkasteli kriittisesti suhtautumistaan sosiaalisen median käyttöönsä.

Suuri suomalainen hamppututkimus

Docventures toteutti Suuren suomalaisen hamppututkimuksen.

Docventures toteutti Suuren suomalaisen hamppututkimuksen. Kysyimme, kuinka kannabikseen tulisi suhtautua ja mitä mahdollisuuksia sen lääkekäytöllä on. Tutkimuksen tulokset luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle lokakuussa 2013.

Docventuresin Virallinen yllytyshullu

Mitä olisit valmis tekemään 200 eurosta?

Raha-teemaan liittyen etsittiin ihmisiä, jotka olisivat valmiita tekemään mitä tahansa 200 eurosta: 100 euroa itselleen ja 100 euroa valitsemalleen hyvälle tarkoitukselle. Skaban voittivat Henri Kasvand ja Benjamin Blomstedt, jotka bostailivat Kampin keskuksessa puolialastomina ja antoivat ihmisten piirtää itsensä täyteen.

Docventuresin elvytystoimet

Millä opeilla ulos taantumasta?

Taantuman syvissä vesissä kouristeleva Suomi kaipasi elvytystä, joten Docventures-yhteisö löi kymmenettuhannet viisaat päänsä yhteen ja kokosi kotimaallemme elvytyspaketin! Lamakierteen katkaisemiseksi ehdotettiin muun muassa perustuloa, Alkon monopolin purkamista, byrokratian keventämistä ja veroparatiisien kieltämistä!

Docventuresin suuri suomalainen urheiluhetki

Docventures etsi sinivalkoisinta urheiluhetkeä.

Kolmannella tuotantokaudella Docventures haki suurinta suomalaista urheiluhetkeä. Ehdokkaina olivat muun muassa Gijonin ihme 2013, jääkiekon MM-kullat 1995 ja 2011, Kimi Räikkösen F1-mestaruus 2007 sekä Lasse Virénin olympiakulta Münchenissa 1972, mutta voiton vei kuitenkin raviohjastaja Jorma Kontion kymmenestuhannes voitto!

Docventuristit

Pyhä sota apatiaa vastaan!

Uskonto-teemaan sopivasti julistimme pyhän sodan apatiaa vastaan ja perustimme Docventuristit, joiden avulla julistimme Docventuresin ilosanomaa kuvien keinoin. Kymmeneen opinkappaleeseensa eli Doctriiniin nojaten ihmiset jakoivat sosiaalisessa mediassa kuvia itsestään ja leffakerhoistaan hasistöhryllä #docventuristit.

Docventuresin överi luontokuvakisa

Mikä on Suomen överein luontokuva?

Luonto-teeman viikolla etsittiin Suomen övereintä luontokuvaa. Yhteistyössä Suomen Luonnon kanssa toteutettuun kilpailuun tuli lähes tuhat luontokuvaa. Lopulta voittajaksi äänestettiin Pasi Kanniston Roadrunner-kuva.

Totuuden torvet

Totuus kuului Docventures-yhteisön suusta.

Totuus-viikolla pyysimme kaikkia kertomaan totuuden, joka kaikkien tulisi tietää. Katsotuimmat videot, kuten Mentaalisavukkeen video keräsivät kymmeniä tuhansia tirkistelijöitä.

Liityhetikirkkoon.com

Docventuresin ensimmäinen aktivismi.

Docventuresin ensimmäinen aktivismi. Tavoitteena oli estää kirkkojen luisuminen ahdasmielisten käsiin ja saada suvaitsevaiset ihmiset liittymään valitsemansa uskontokunnan jäseneksi. Kymmenet ihmiset liittyivät eri uskontokuntien jäseniksi palvelun kautta.

Hyvinvointivaltion Kummit Ltd.

Sote-suhmurointi kuriin!

Suhmuroinnin teemaviikolla Docventures havahtui sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen eli soteuudistuksen yhteydessä esiintyvään poliittiseen kähmintään sekä pyöröovi-ilmiöön. Vastalauseeksi “perustettiin” Hyvinvointivaltion kummit Ltd., veroparatiisiin rekisteröity yksityinen terveysfirma, jota varten Riku kävi rekrytoimassa politiikan moniosaajia eduskunnasta.

Vuoden Digikylähullu 2013

Myös kylähullut ovat siirtyneet digiaikaan!

Docventures etsi internetin ihmemaasta Virallista Digikylähullua, jossa ruumiillistuisi suomalainen metsäläisyys tietoverkon kulkemattomilla korpimailla. Facebook-tykkäysäänestyksen päätteeksi vuoden 2013 Viralliseksi Digikylähulluksi julistettiin YouTube-legenda Markoboy87.