Hyppää pääsisältöön

Pahis onkin hyvis? – Roskiin heitetyllä kinkkusiivulla tai leipäpalalla yhtä suuri ilmastovaikutus kuin muovipakkauksella

Muovipakkaus voi vähentää ruoan ympäristöjalanjälkeä.

Jos 300 gramman kinkkupaketista pilaantuu yksi siivu tai heität yhdeksän leipäpalan paketista puolikkaan leivän roskiin, on ilmastovaikutus yhtä suuri kuin koko muovipakkauksen valmistamisen ja jätehuollon aiheuttama ilmastokuormitus yhteensä. Eikö muovipakkaus olekaan pahis?

Miksi ihmeessä muovinkeräys koskee ainoastaan pakkauksia? – Vastaus löytyy lainsäädännöstä

Miksi muovinkeräys koskee ainoastaan pakkauksia?

Moni haluaisi laittaa muovinkeräysastiaan kaikkia kodin jätemuoveja. Olisi kätevää laittaa samaan jätekeräykseen pakkausmuovien lisäksi esimerkiksi käytöstä poistettuja muovipulkkia ja rikkinäisiä kastelukannuja. Tällä hetkellä muovinkeräysastiaan saa laittaa ainoastaan pakkausmuovia. Mistä tässä on kysymys?

Muovinlajittelu on maailman helpoin kotityö – laitatpa jätteesi moderniin putkeen tai perinteisempään keräysastiaan, se käy käden käänteessä

Pakkausmuovien lajittelu on helppoa ja mukavaa.

Kerää puhtaat pakkausmuovisi esimerkiksi kaupan muovipussiin ja kiikuta ne lähimpään muovinkeräyspisteeseen. Jos omalta kotipihaltasi ei löydy muovinkeräysastiaa, toinen vaihtoehto on viedä muovit Rinki-ekopisteisiin. Ekopisteitä löytyy vilkkailta kulkureiteiltä, kuten kauppojen pihoista.

Saako mustaa muovia laittaa keräykseen ja miksi muovin polttaminen on niin huono asia? Useimmin kysyttyä muovin lajittelusta

Muovin lajittelu on ympäristölle tärkeää.

Epäröitkö vielä muovin lajittelun suhteen? On korkea aika lopettaa jahkailu, sillä lajittelu on ainoa tapa saada arvokas materiaali uudelleen käyttöön. Kotitalouden jätemateriaalien lajittelu on yksi helpoimmista yksittäisen ihmisen käytännön teoista, jolla on vaikutusta ympäristöön.

Vältä moneen kertaan muoviin käärittyjä pakkauksia – lue parhaat ympäristöä ja kukkaroa säästävät kosmetiikkavinkit

Mitä on vastuullisuus meikkaamisessa?

Kulutuksen vähentäminen on tietenkin paras tapa vähentää muovin kulutusta myös kosmetiikassa. Ympäristöä vähemmän kuormittavia valintoja voi silti tehdä luopumatta aivan kaikista päivittäisistä rutiineistaan. Muutamilla vinkeillä ja kohtuullisella käytöllä pääsee jo pitkälle.

Kertakäyttömuovia ja muovipusseja sataa mikromuovipölynä luontoon

Koskemattomia vuorenrinteitäkin peittää mikromuovipöly.

Maailmassa on toisen maailmansodan jälkeen valmistettu niin paljon muovia, että koko maapallon voisi kääriä kelmuun. Ja näyttää siltä, että juuri niin olemme tahtomattamme tekemässä. Jopa koskemattomia vuorenrinteitä kaukana asutuksesta peittää mikromuovipöly.

Liikaa muovia palaa yhä savuna ilmaan – Avuksi parempi pakkaussuunnittelu ja kuluttajien asennemuutos

Tehdään tästä trendi: harmaa on uusi valkoinen!

92 % suomalaisista on sitä mieltä, että on erittäin tärkeää saada mahdollisimman paljon materiaaleja kierrätykseen. Hyvä niin! Matka sanoista tekoihin olisi lyhyempi, jos muovipakkaukset olisivat paremmin kierrätettäviä ja jos me ihmiset oikeasti suosisimme kierrätysmateriaalista valmistettuja pakkauksia.

Käytetty muovi saa uuden elämän

Kierto uudeksi tuotteeksi alkaa muovinkeräysastiasta.

Tässä artikkelissa kymmenen Suomen parasta muoviasiantuntijaa kertoo, miksi muovin lajittelu kannattaa. Jogurttipurkki sujahtaa pikaisesti huuhtaistuna muovinkeräysastiaan. Muovipakkausten lajittelu omaan keräysastiaansa on pieni teko, jonka ansiosta roskasta tulee uusien muovituotteiden raaka-ainetta. Muovipakkaus kiertää aikamoisen matkan tuottajalta kauppaan ja kuluttajan kautta uudeksi tuotteeksi

Marja Salo ja muovin kirous: "Seuraava sukupolvi muistaa meidät siitä, että me ei muistettu niitä”

Näyttelijä Marja Salo on intohimoinen muoviroskien keräilijä

Kun näyttelijä Marja Salo saapuu idylliselle rannalle, hän ei kiinnitä huomiota kauniiseen maisemaan. Hänen katseensa löytää vesirajasta muovipussin ja puolittain hiekkaan hautautuneen nakkipaketin. “Roskien kerääminen on minulle pakkomielle, mutta siitä tulee hyvä olo.” Marja Salon missiosta kertova Arkistomatka -ohjelma kuuluu Ylen I love muovi -kampanjaan.

Valokuvaaja Viivi Huuskan I love muovi -valokuvasarjassa artistit on kääritty röyhkeästi muoviin ja muoviasusteisiin

"Muovi pelottaa mua", sanoo valokuvaaja Viivi Huuska.

Viivi Huuskan valokuvissa tunnetut artistit ja juontajat on kääritty muovipusseihin tai puettu muovista tehtyihin asusteisiin. "Tukahdutamme itsemme muoviin. Muovi materiaalina, hyvin röyhkeästi esitettynä, tuntuu omaan tekemiseen just oikealta lähtökohdalta", sanoo Viivi Huuska valokuvasarjastaan.

Suomessa poltetaan päivittäin 800 rekallista jätettä – mutta tämäkään ei riitä. Jätettä kuskataan myös naapurimaihin poltettavaksi.

Suomalaisten jätettä kuskataan naapurimaihin poltettavaksi

Kaatopaikkojen sulkeuduttua jätevoimaloiden lastausporteilla on ruuhkaa. Jätettä poltetaan yötä päivää, mutta silti sekajätekuormia joudutaan lähettämään jatkuvasti myös naapurimaihin poltettavaksi. Suomeen tarvitaan lisää jäteuuneja ja myös lisää kierrätystä. Mutta olisiko jätteen määrää mahdollista vähentää?

#ilovemuovi

Uusimmat sisällöt - I love muovi