Elokuvateatterien veronalennuselokuvat

Kiitos verotuksen, pääsi suomalainen elokuvayleisö 1930-1960-luvuilla katsomaan viikon välein vaihtuvia tuoreita kotimaisia lyhytelokuvia.

Elokuvateatteritoiminnan alusta alkaen oli valtio ollut kiinnostunut elokuvista. Lähinnä katse oli kohdistunut niiden sisältöön. Sensuurin lisäksi valtiovalta kantoi huolta ihmisten turvallisuudesta näytösten aikana.

Elokuvat olivat myös oiva verotuskohde. Kriisitilanteissa, kuten sodan aikana, toi huviveron nostaminen valtiolle huomattavia lisävaroja.

Vuonna 1933 astui voimaan kuitenkin laki, joka suoraan suosi itse elokuvatuotantoa. Sen mukaan tietyt laatuvaatimukset täyttävä, pitkän elokuvan edellä esitettävä kotimainen lyhytelokuva oikeutti teatterinomistajan viiden prosentin alennukseen siitä verosta, mikä pitkästä elokuvasta piti maksaa.

Käytännössä alennus oli niin merkittävä, että se pitkälti ylläpiti filmintuotantoa. Alennus laskettiin suoraan lipputuloista, mistä filmin tekijä sai itselleen 1-2 prosenttia. Mitä paremmin pitkä elokuva veti katsojia, sitä paremmin myös katsauksen tekijä tienasi.

Merkittävimpiä veronalennuskuvia tuottaneita yhtiötä olivat 1930-1940-luvuilla Suomi-Filmi sekä Aho & Soldan, 1950-1960-luvuilla Suomi-Filmin lisäksi Lii-Filmi ja Filmiseppo.

Katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku. Pitkien elokuvien ensi-iltojen määrä kasvoi tuolloin tuntuvasti, samoin elokuvateatterien määrä. Alkukatsauksia tarvittiin siis entistä enemmän.

1950-luvun alussa filmituotanto myös helpottui: aiemmin säännösteltyä raakafilmiä sai alkaa tuoda maahan vapaasti. Kasvava kysyntä houkutteli alalle myös uusia yrittäjiä.

Veronalennuksen saadakseen oli lyhytkuvan oltava sisällöltään valistava, opetuksellinen tai uutisluontoinen. Mainostaa ei saanut.

Kun filmi oli valmis, määrättiin sille sisällöstä riippuen 3-5 vuoden levitysaika. Pisimmän esitysajan saivat opetuselokuvat. Filmistä valmistettiin useita kopioita ja niitä esitettin elokuvateattereissa kautta maan.

Veronalennusoikeus päättyi vuonna 1964. Tuolloin alaa valtasi jo uusi valtiomahti, televisio, ja sen pariin siirtyivät sekä katsojat että moni tekijäkin.

Teksti: Petra Himberg