Jatkosodan loppuvaihe 1943–1944

Jatkosodan 12. jalkaväkirykmentin sotaveteraanit, “Jänkäjääkärit”, matkasivat vuonna 1994 vanhoille taistelupaikoille. Seuramatkamainen reissu herätti osallistuneissa veteraaneissa tunteikkaita muistoja aina vihollisten armahtamisesta omien sotilaskarkureiden teloittamiseen. Matkanjohtajana toimi sotahistorioitsija Ilmari Hakala.

Reijo Nikkilän vuonna 2000 ohjaama kaksiosainen dokumentti esitti ensimmäisen kerran kokonaiskuvan viime sodissamme puolin ja toisin otettujen vankien kohtaloista. Ensimmäisessä osassa Suomalaiset sotavankileirien saaristossa suomalaisvangit kertovat ankarista oloistaan neuvostoleireillä. Ohjelman toisessa osassa Ryssä perkele – sotavankina Suomessa venäläisvangit muistelevat aikaansa Suomessa ja syitä eloonjäämiseensä. Joka kolmas jatkosodassa vangittu mies kuoli vieraassa maassa.

Neuvostoliittolaiset partisaanit tekivät jatkosodan aikana kymmeniä hyökkäyksiä Suomen puolella olleisiin pieniin korpikyliin. Partisaanit surmasivat retkillään yhteensä 181 siviiliä vuosina 1941–44. Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi kertoo sotilasuransa karmeimmasta kokemuksesta, kun hän miehineen löysi Savukosken Seitajärvellä partisaanien julmasti surmaamat naiset ja lapset. Artikkeli sisältää järkyttäviä kuvia ja haastateltavien kertomuksia.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen painopiste on heinäkuun alkupuolella 1944 Vuoksen rannassa Karjalan kannaksen keskivaiheilla. Kolmen viikon taistelun jälkeen puna-armeija on työntänyt sinnikkäät suomalaiset Äyräpäästä Vuoksen yli Vuosalmen puolelle, ja aikoo seuraavaksi päästä itsekin virran yli.

Neuvostoliiton suurhyökkäys ei kesäkuun loppupäivinä vuonna 1944 mene enää puna-armeijan suunnitelmien mukaan. Päähyökkäyssuunnat Tienhaarassa ja Ihantalassa on tukossa raivoisista hyökkäyksistä huolimatta. Leningradin rintaman komentaja Leonid Govorov valitsee uudeksi läpimurtokohdaksi Äyräpään–Vuosalmen seudun Vuoksen keskivaiheilla. Sotilaiden äänten kahdeksas osa kertoo suomalaissotilaiden mietteitä Äyräpään verisiltä harjanteilta.

Kesäkuussa 1944 Suomen kohtalo on vaakalaudalla. Neuvostoliiton suurhyökkäys etenee hallitsemattomasti Kannaksella, ja Suomen armeija siirtää kiireellä lisäjoukkoja vyöryä pysäyttämään. Sotilaiden äänet -sarjan seitsemännessä osassa kuullaan Tali–Ihantalan suurtaistelussa mukana olleiden miesten kertomuksia.

Mikko Niskaselta valmistui vuonna 1963 ennätykselliset kaksi kiitettyä sota-aikaan sijoittunutta elokuvaa. Molemmissa liikutaan itärajan tuolla puolen: toisessa komennuksella, toisessa omin luvin. Sissit sukelsi syvälle sotilaan sieluun, Hopeaa rajan takaa kertoi tositapahtumiin pohjaavan seikkailun.

Jatkosodan jälkeen Suomi sopi välirauhansopimuksessa Neuvostoliiton kanssa internoivansa, eli eristävänsä vankileireille maassa oleskelevat saksalaiset ja unkarilaiset. Suomi päätti kuitenkin omin päin internoida myös saksalaisten kanssa perheen perustaneet suomalaiset naiset lapsineen. Internoidut lapset alkoivat 2000-luvulla vaatia julkisesti korvauksia kohtelustaan.

Kapteeni Eino Seitavuori haavoittui vakavasti Syvärin suurhyökkäyksessä kesällä 1944 jatkosodan loppuvaiheessa. Palattuaan seitsemän kuukauden sotavankeudesta hän sai huomata olevansa virallisesti kuollut. Niilo Ihamäki haastatteli sotaveteraania kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Seitavuori oli tuolloin asunut kahdenkymmenen vuoden ajan erakkona Inarissa, hoitanut mieltään yksinäisyydessä.

Valma Seppä toimi lottana talvisodassa ja jatkosodassa. Radiohaastattelussa vuodelta 1990 kuulija kuljetetaan noihin aikoihin ja tunnelmiin muisteluiden ja musiikin avulla. Sitkeän naisen kertomuksissa on useammankin jännitysnäytelmän ainekset – Valman onnistui selvitä säikähdyksellä niin desanteista kuin miinoistakin. Voimia sodan keskellä antoivat oman veljen toiveikkaat runot sekä Mannerheimin sanat.

Matti Ikävalko näki televisiossa naisen, joka etsi isäänsä valokuvan perusteella. Valokuvan mies oli Itävalkolle tuttu: "Ei helkkari, kyllä tää näin on, ei kysymystäkään – kyllä siinä faija oli." Kuvaa pitelevä nainen oli siis hänen siskonsa, sekä yksi sadoista suomalaisille sotilaille jatkosodan aikaan syntyneistä aviottomista lapsista. Vuonna 2011 sotamies-Erkin lapset kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa Karjalan Aunuksessa.

Neuvostoliiton massiivinen suurhyökkäys jatkosodan lopulla sai kokonaiset joukko-osastot pakokauhun valtaan. Useimmat palasivat riveihin pahimman sokin mentyä, mutta toistakymmentätuhatta karkuria pyrki kokonaan pois etulinjasta tai koko rintama-alueelta.

VT-linjan murruttua venäläisten suurimman mielenkiinnon kohteena on Viipuri. Kaupunki ei ole sotilaallisesti kovin merkittävä, mutta sen symbolinen on merkitys on suuri sekä suomalaisille että venäläisille. Suomalaiset ennättävät saada kaupunkiin tuoreita joukkoja, mutta Viipurin taistelu jää historiaan Suomen armeijan katkerimpana tappiona.

Kuuterselän murruttua suomalaiset lähtevät perääntymään kohti seuraavaa puolustuslinjaa Viipuri - Kuparsaari - Taipale. Suomalaiset käyvät uuvuttavaa viivytystaistelua jatkuvan saarrostusuhan alla, jotta VKT-asema ehditään miehittää. Loppuun ajettuja miehiä karkaa metsäkaartiin. Aseveljet suhtautuvat lähtijöihin ymmärtävästi, mutta kenttäoikeus on armottomampi.

Jalkaväkirykmentti 49:n ensimmäinen pataljoona taistelee pääpuolustusasemassa vielä kesäkuun 14. päivä, kun muut suomalaiset ovat vetäytyneet VT-linjalle. Uskomattomien vaiheiden jälkeen osasto pääsee lopulta omien puolelle, vaikka sitä on jo useampaan kertaan pidetty menetettynä joukkona. Sotilaiden äänten neljäs osa kertoo tämän "pois pyyhityn pataljoonan" selviytymistaistelusta.

Suomalaiset ahertavat kuumeisesti yhä keskeneräisen VT-linjan kimpussa: juoksuhautoja kaivetaan ja uutuuttaan hohtavia asemia yritetään naamioita. Rajujen tykistövalmistelujen jälkeen venäläiset hyökkäävät linjan kimppuun. Sotilaiden äänten kolmas osa kertoo Kuuterselän taisteluista ja Ratsuväkiprikaatin onnekkaasta pakenemisesta.

Suomalaisten asemien murruttua Valkeasaaressa sotilaat harhailevat taaksepäin hyökkäävien neuvostojoukkojen seassa. Haavoittuneita joudutaan jättämään, kun jäljellä ei ole tarpeeksi miehiä heitä kantamaan. Sotilaiden äänien toinen osa kertoo kiperistä päätöksistä, harhailusta ja yrityksistä löytää oma joukko-osasto.

Aurinko nousee Karjalan kannaksella 9. kesäkuuta 1944 rauhalliseen aamuun. Suomalaisten etulinjassa Valkeasaaressa vaihdetaan vartiovuoroja ja keitellään aamusumppeja. Vaille kuusi aamutoimissaan olevat sotilaat alkavat pälyillä ympärilleen etsien lähdettä oudolle surinalle. Lopulta silmät tavoittavat taivaalta lähestyvät pommikoneet. Niitä on paljon.

Kesäkuussa 1944 Suomen kohtalo oli vaakalaudalla, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella. Yleisradion arkistossa on yli 300 taisteluissa mukana olleen miehen haastattelut 1960-luvulta. Paavo Rintala kokosi näistä kertomuksista kirjan sekä radiosarjan nimellä Sotilaiden äänet. Nyt Sotilaiden äänet kuullaan ensimmäistä kertaa netissä.

Millainen oli Suomen poliittinen ja sotilaallinen liikkumavara välirauhan aikana? Tempautuiko Suomi passiivisesti mukaan suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas joki tempaa mukaansa ajopuun vai ohjasivatko presidentti Ryti ja marsalkka Mannerheim maamme kuin koskiveneen Hitlerin sateenvarjon alle? Lasse Vihonen pureutuu kysymyksiin vuonna 2001 toimittamassaan ohjelmassa.