Hyppää pääsisältöön

Jorma Molarius - television pioneeri

Jorma Molarius (1941-2008) oli television alkuvuosien pioneereja, joka työuransa loppuun saakka kehitti ja uudisti televisioilmaisua. Hänen työnsä ovat osa suomalaista televisiohistoriaa.

Toimittaja ja tv-ohjaaja Jorma Molariuksen ohjelmia yhdisti yksi perusajatus.

Se oli uteliaisuus ihmiseen, ja usko siihen, että kun joukko toisilleen enemmän tai vähemmän tuntemattomia ihmisiä laitetaan outoon tilanteeseen, niin syntyy yllätyksiä ja oivalluksia, myös katsojalla. Tälle ajatukselle perustuivat legendaariset Sirkus Pasila ja Aikapommi sekä lukuisat keskusteluohjelmat.

Molarius hankki 60-luvulla vahvan ammattitaidon Mainos-TV:ssä ohjaajana ja tuottajana. Tätä ammattitaitoa hän saattoi sitten vuonna 1970 YLEen siirryttyään käyttää näkemyksellisessä ja uutta luovassa tv-työssään.

Teatteri-lehden haastattelussa Jorma Molarius kiteytti televisiotyönsä perusteita: ”Haluan uskoa, että maailman ihmisistä löytyy rajaton määrä asioita, jotka voivat avautua kiinnostavina ja paljastavina ja siten tuottaa uusia ajatusvälineitä”.

Molariuksen ihailtavin ominaisuus oli hänen jatkuva kykynsä uudistua. Työuransa loppuun saakka hän keksi uusia ja ennennäkemättömiä ohjelmaideoita. Ideat saattoivat olla hulluja ja tuotannollisesti haastavia, mutta lopputulos kosketti katsojaa aina, tunteella ja järjellä.

Teksti: Timo-Erkki Heino

  • Kike ja Mietaa lasikuutiossa, ohikulkijoiden dopingsyynissä

    21.05.2014Elävä arkisto
    ”Mikä on luonnollista urheilussa? Mikä on moraalista urheilussa?” aloittaa puheenjohtaja Hannu Tapani Klami. Lasikuutiossa istuvat entiset huippu-urheilijat Juha Mieto ja Kike Elomaa, entinen juoksuvalmentaja Pertti Helin sekä kansleri Kaarlo Hartiala. Vuosi on 1991. Väittelyn aiheena on doping. Ohjelma on Kielletty kaupunki, jossa myös ohikulkijat saivat omat puheenvuoronsa.
  • Martti Grönfors, Yazka ja Hannu Suhonen väittelevät lasikuutiossa.

    Kiivasta väittelyä homoseksuaalisuudesta lasikuutiossa

    29.10.20136Elävä arkisto
    Tunteet kuumenivat Kielletty kaupunki -keskusteluohjelmassa (1991), kun aiheena oli homoerotiikka – tai ainakin piti olla. Keskustelu luisui heti ennakkoluulojen värittämäksi väittelyksi homoseksuaalisuudesta. Eniten äänessä oli SMP:n kansanedustaja, joka kiisteli vuorotellen kanssakeskustelijoidensa ja yleisön kanssa.
  • Tv-ohjaaja Jorma Molarius Kaken pesulassa

    25.04.2008Elävä arkisto
    Pitkän ja ansiokkaan uran toimittajana ja tv-ohjaajana tehnyt Jorma Molarius (1941-2008) on päähenkilönä Berislav Jurisicin ohjelmassa vuodelta 2000.
  • Kielletty kaupunki

    23.04.2008Elävä arkisto
    Väittelyohjelmassa keskustelijat istuvat Vanhan ylioppilastalon aukiolle pystytetyssä lasilaatikossa. Mukana ovat mm. Sulo Aittoniemi ja Heidi Hautala. Laatikon ulkopuolella ohikulkeva yleisö osallistuu keskusteluun.
  • Kolmas kerros

    23.04.20082Elävä arkisto
    Hissi on juuttunut kerrosten väliin. Suljettuun tilaan jää viisi julkisuuden henkilöä. Tilannetta kuvataan läpinäkyvien peiliseinien lävitse. Mukana ovat mm. Jope Ruonansuu ja Urpo Leppänen.
  • Heikki Kinnusen Vapaa maa suututti Holkerin

    28.08.20073Elävä arkisto
    Gryndereitä, vuokranantajia ja kokoomuspuoluetta ruoskinut ralli aiheutti Harri Holkerin ulosmarssin ja poiki varoituksia Yleisradion hallintoelimiltä.
  • Presidentin päivä

    03.06.200719Elävä arkisto
    Dokumentti kuvaa presidentti Kekkosen arkipäivää sellaisena kuin hän itse halusi sen kuvattavan. Ensiesityksessään 1977 Presidentin päivällä oli yli 1,7 miljoonaa katsojaa.