Kotirintaman sota

Jokainen vuosina 1939-1945 elänyt suomalainen joutui tavalla tai toisella tekemisiin sodan kanssa. Koko kansan yhtenäisyys näkyi vahvasti myös kotirintamalla.

Kansan yhtenäisyys ei ollut itsestäänselvyys vain 20 vuotta sisällissodan jälkeen. Talvisodan syttyessä suomalaiset yhdistyivät kuitenkin nopeasti puolustamaan maataan yksimielisesti. Yhteishenkeä vahvisti se, että Suomi taisteli suurvaltaa vastaan yksin.

Talvisodan henki oli alusta alkaen vahva myös kotirintamalla. Käytännön valmistautuminen sotaan oli kuitenkin ollut 20-vuotiaasta Lotta Svärd -järjestöstä huolimatta riittämätöntä.

Koska rintamalle tarvittiin kipeästi lisää miehiä, koulutettiin lottia kiireesti tehtäviin, joilla miehet voitiin vapauttaa maanpuolustustehtäviin. Kaikkiaan tämä onnistui noin 100 000 miehen kohdalla. Osa lotista toimi itsekin rintamalla huolto-, valvonta- ja esikuntatehtävissä. Lottien palvelu oli aseetonta.

Jatkosodan aikana vastustajan tavoitteena oli eri puolille Suomea tehdyillä pommituksilla ja propagandalla heikentää juuri kotirintaman taistelutahtoa.

Ankarat olot koettelivat etenkin lapsia. Heti talvisodan sytyttyä tarjosi Ruotsi turvapaikkaa suomalaislapsille, ja pienen empimisen jälkeen Suomi päätyi tarjoamaan suomalaisille tähän mahdollisuuden. Kaikkiaan liki 80 000 lasta siirrettiin sotaa pakoon muihin Pohjoismaihin, valtaosa heistä Ruotsiin. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.

Lasten arki Suomessakin sujui kuitenkin asuinpaikasta ja perheen elinoloista riippuen niukkuudessa mutta kohtalaisen hyvin. Koulua käytiin välillä kirjeitse sanomalehden välityksellä.

Pahimmin elämä rikkoutui itärajalla, missä yli 400 000 evakkoa joutui jättämään kotinsa talvisodan jälkeen. Siirtoväen uudelleenasuttaminen oli henkisesti ja taloudellisesti raskasta.

Syksyllä 1941 evakkojen pulmat tuntuivat ratkenneen, kun Suomi valloitti takaisin talvisodassa menettämänsä alueet. Uusi, lopullinen lähtö koitti kuitenkin kesäkuussa 1944.

Teksti: Petra Himberg