Suomessa alkoi 1970-luvulla "rasvasota" voita ja läskiä vastaan. Vuonna 2010 se leimahti uudestaan, kun eläinrasvojen ja kolesterolin puolustajat nousivat julkisuuteen.
Pekka Puskan johdolla käynnistettiin 1970-luvun alussa ns. Pohjois-Karjala-projekti. Sen tarkoituksena oli parantaa sydän- ja verisuonitaudeista kärsivien itäsuomalaisten terveyttä.
Terveellisen ruuan ja liikunnan tärkeyttä tähdennettiin voimaperäisellä valistuksella. Televisiokin osallistui rasvatalkoisiin.
Vuosikymmenien mittaan kasvirasvojen käyttö syrjäytti eläinrasvat. Suomi muuttui monen muun länsimaan tapaan voimaasta margariinimaaksi.
Syksyllä 2010 Ylen MOT-ohjelma haastatteli ruotsalaislääkäri Uffe Ravnskovia, jonka mukaan eläinrasvojen ja korkea kolesterolin vaarallisuus on pelkkä myytti.
Ohjelma herätti kiivaan keskustelun, jossa varoitukset eläinrasvan käytöstä leimattiin mm. "Kekkosen ajan viimeiseksi valheeksi".
Teksti: Jukka Lindfors