1970-luvulla Tampereesta tuli kotimaisen rockin uusi voimakeskus. Manserockin kuuluisuuksia olivat mm. Kontra, Kaseva, Alwari T., Eput, Peitsamo ja Ilona.
Manserock -termi kajahti ilmoille ensimmäisen kerran joskus 70-luvun puolivälin tienoilla, vaikka toki Tampereella oli musiikkia tehty aiemminkin.
Ja on tehty myöhemminkin, vaikka Manserockin valtakausi olikin 70-luvun alusta 80-luvun puoliväliin. Alwari Tuohitorvi, Tabula Rasa, Juice, Eput, Popeda - legendoja riittää.
Tärkeitä tekijöitä Tampereen rockhistoriassa ovat olleet myös Musa- ja Soundi-lehdet, Epe´s Music Shop, Poko Rekords, MSL-studio ja paikalliset ohjelmatoimistot.