Hyppää pääsisältöön

Pirkanmaata ja pirkanmaalaisia

Pirkkalasta nimensä saanut Pirkanmaa on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin maakunta.

Pirkanmaa kuuluu historialliseen Satakuntaan lukuun ottamatta maakunnan eteläosaa, joka kuuluu historialliseen Hämeeseen.

Pirkanmaata on pidetty omana maakuntanaan vasta 1950-luvulta lähtien. Osa Pirkanmaasta sijaitsee Satakunnan ja osa Hämeen historiallisten maakuntien alueella. Pirkkala käsitti keskiajalla suurimman osan nykyisestä Pirkanmaasta.

Pirkanmaan maakuntakeskus on Pikkukakkosen kotikaupunki Tampere. Pirkanmaalla on myös Ikaalisten kylpylä, matkapuhelimistaan tunnettu Nokia ja maailman suurin mämmitehdas Akaassa.

Pirkanmaan maakuntalaulu on kouluissakin laulettu Kesäpäivä Kangasalla.

<a href="http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/suojele-minua-ehdotukset">Keväällä 2010 pyysi YLE Teema yleisöä ehdottamaan suojeltavia kohteita. Katso, löytyykö oma suosikkisi joukosta!</a>

  • Ruoveden puukirkko (1778).

    Ruovesi oli Suomen kaunein kirkonkylä

    21.08.20181Elävä arkisto
    Vuonna 1957 oli jo korkea aika selvittää, mikä olikaan Suomen kaunein kirkonkylä. Asia ei ollut niin vain ratkaistavissa. Kauneutta kun ei tunnetusti voida mitata tavanomaisin keinoin. Silkka luonnonkauneus tai kylän rakennukset eivät yksinään riittäneet voittoon. Kilpailussa muodostettiin linjaa menneisyyteen etenkin paikallisten kulttuuriarvojen vaalinnassa. Esittelyssä kisailun voittaja: Ruovesi. Niilo Ihamäki raportoi.
  • Drive-in-häätapahtuma Kannelmäen Prisman parkkihallissa 2011.

    Häät supermarketin parkkihallissa

    22.10.2015Elävä arkisto
    Onko automarketin betoninen parkkihalli hyvä paikka mennä naimisiin, pohdittiin 2011, kun Helsingin Kannelmäen Prisman kellarissa järjestettiin drive-in-häätapahtuma. Syynä tapahtumalle oli erikoinen päivämäärä 11.11.2011.
  • Jono elektroniikkakauppa Gigantin ulkopuolella Helsingissä vuonna 1999

    Halpa elektroniikka ja ämpärit saavat suomalaiset jonottamaan

    22.10.2015Elävä arkisto
    Elävä arkisto kokosi yhteen valtakunnallisen ja alueellisten tv-uutisten esimerkkejä jonottamisesta. Selvisi, että uutiskynnyksen tv:ssä jonot ylittivät vasta 1990-luvun lopulla, ja että halpa elektroniikka aiheutti pisimmät jonot. Yllättäen myös ämpäreistä tuli jonottajien hittituote.
  • Lasse Oksanen jäällä ottelussa Lahden Kiekkoreipasta vastaan 1981.

    Mailataituri Lasse Oksanen oli kiekkomies parhaasta päästä

    07.04.20151Elävä arkisto
    Henkilökuvassa vuodelta 1981 seurataan Lasse ”Oka” Oksasen otteita tämän pelaajauran toiseksi viimeisellä kaudella. Suomessa aina vain Tampereen Ilvestä edustanut Oksanen oli tuolloin 38-vuotias, joukkueensa kapteeni ja jääkiekon SM-liigan vanhin pelaaja.
  • Kääpiöitä on vain saduissa

    11.04.2014Elävä arkisto
    Vuonna 1995 tehdyssä henkilökuvassa pohditaan elämää lyhytkasvuisen Paula Ahdin näkökulmasta. Kuinka vaikeaa on löytää rakkautta? Miksi erilaisuutta pelätään? Lyhytkasvuiset eivät ole saduista tuttuja kääpiöitä, eivätkä lapsenomaisia hahmoja, vaan ajattelevia ja kykeneviä, ihan tavallisia ihmisiä.
  • Suksien suihketta ja notkeaa voimistelua kansakoululaisten talvipäivillä

    16.01.2014Elävä arkisto
    Lii-Filmin lyhytelokuvassa vuodelta 1952 kerrotaan kansakoululaisten talvipäivistä. Ne pidettiin vireällä tehdaspaikkakunnalla Valkeakosken kauppalassa.
  • Kuttupuhe päättää eduskuntavuoden

    07.01.2014Elävä arkisto
    Eduskunnan istuntovuoden viimeinen puheenvuoro on ylistyspuhe kutuille ja niiden erinomaisuudelle. Perinne alkoi vuonna 1983, kun vammalalainen SDP:n kansanedustaja Timo Roos halusi edistää vuohimaataloutta.
  • Kuusijuhla Pispalan ala-asteella Tampereella

    23.12.2013Elävä arkisto
    Vuoden 1987 jouluohjelmassa ihastellaan koulun joulujuhlan lisäksi talvisia maisemia Pispalanharjulta. Lopulta paikalle saapuu myös Joulupukki tonttuineen.
  • Kuusijuhla Pispan kansakoulussa Tampereella

    19.12.20132Elävä arkisto
    Pispan kansakoulun musiikkipainotteisessa kuusijuhlassa 1976 kuultiin tunnetuimpia joululauluja sekä -virsiä.
  • Kaija Helle Ktimaan kasvot -tv-ohjelmassa vuonna 2007.

    Joulun kaupallisuutta pakoon

    13.12.20132Elävä arkisto
    Nokialainen Kaija Helle nimittää itseään joulukarkuriksi. Hän ei ole viettänyt joulua pariin vuosikymmeneen, mutta perinteistä luopuminen vei kauan aikaa. Eniten häntä joulussa ärsyttää sen kaupallisuus.
  • Lapset laulavat kuorossa

    Maakuntalauluissa soi luonto ja ahkeruus

    22.10.20131Elävä arkisto
    Maakuntalaulut kuvastavat jokaisen maakunnan luonnon kauneutta ja asukkaiden sitkeyttä ja ahkeruutta. Niissä korostetaan työn tärkeyttä ja maaperän karuutta, mutta silti ylpeyttä omasta Suomen kolkastaan.
  • Ote ohjelmasta Kauppahalli

    Tampereen kauppahalli on Pohjoismaiden suurin

    29.05.20133Elävä arkisto
    Vuonna 1971 tehty dokumentti näyttää Pohjoismaiden suurimman kauppahallin arkea. Tampereen kauppahallin monet työntekijät ovat kirmailleet käytävillä nassikoista saakka.
  • Ässien ja Tapparan taistot kullasta vuosina 1978 ja 1984

    15.04.20133Elävä arkisto
    Ässät ja Tappara pelasivat jääkiekkoilun Suomen mestaruudesta vuonna 1978, jolloin porilaiset nappasivat kultaa. Vuonna 1984 samat joukkueet kohtasivat loppuotteluissa, jolloin Tappara puolestaan oli parempi.
  • Näsinneula

    Näsinneula on Tampereen tavaramerkki

    12.04.20132Elävä arkisto
    Kun Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors vieraili Kuopion Puijon tornissa, hän sai idean, että samankaltainen näkötorni pitäisi saada myös Tampereelle. Ensimmäinen toukokuuta 1971 vietettiin Näsinneulan avajaisia.
  • Managerilegenda Tappi Suojanen myi kaikkea mikä liikkui

    13.02.20134Elävä arkisto
    Viihdeyrittäjä Tauno Suojasen sumeilematon tyyli ja värikkäät tempaukset ovat taanneet hänelle pysyvän sijan alan kansanperinteessä. "Tappi" haistoi kaikessa mahdollisuuden kääriä tuohta, olipa kyseessä iskelmäsolisti, kitarabändi, ulkomainen tv-tähti, sokea laulaja, ugandalainen talousopiskelija tai iso pässi.
  • Pauli Räsänen oli iskelmäestradien pirteä pystytukka

    04.02.20138Elävä arkisto
    Tamperelaisen muusikon Pauli Räsäsen (1928–2000) tunnussävelmäksi vakiintui Kotkan ruusu -kappale. Vuonna 1969 taltioiduissa Nää niitä lauluja on -konsertoinneissa Räsänen toi esiin myös virtuoosimaisen sikermöintitaitonsa. Persoonallisen pystytukan esiintymisessä viehättivät välittömyys ja hilpeä huumori.
  • Jonne Aaron muutti lastenkodista rockmaailmaan

    03.12.2012Elävä arkisto
    Toimittaja Mape Morottaja alkoi vuonna 2001 seurata nuoren tamperelaisen muusikonalun tietä Raholan lastenkodista orastavaan rocktähteyteen. Ajankohtaisessa Kakkosessa puolitoista vuotta myöhemmin esitetty väliraportti on varhaisin Ylen tekemä juttu Jonne Aaronista.
  • Pepe ja muut kuvahait videoliigan jäljillä

    25.10.20122Elävä arkisto
    Kuka uskoo haikaraa -sarjasta tuttu Pepe päätyy sattumalta uuteen seikkailuun ollessaan valokuvausleirillä. Tällä kertaa Pepe pääsee videoita laittomasti kopioivan ja levittävän videoliigan jäljille suorittaessaan valokuvauksen kurssitehtäviä. Vyyhteen sotkeutuvat myös muutamat Pepen kaverit sekä kaksi lomailevaa poliisia.
  • Mies, nainen ja lapsi pienessä huoneessa asumisen ahtaudesta kertovassa ohjelmassa (1970-luku)

    Asuntopula ajoi ihmiset ahtaalle

    05.03.20121Elävä arkisto
    Väestönkasvun ja muuttoliikkeen myötä Suomessa kipuiltiin 1970-luvulla asuntopulan kourissa. Reportaasissa perehdytään ahtaasti asuvien perheiden arkeen ja ongelmiin. Miten sujuu elämä viiden hengen perheessä alle 30 neliön talossa, jossa ei ole keskuslämmitystä eikä juoksevaa vettä?
  • Toiveikas maailmanparantaja Harri Holkeri

    08.08.2011Elävä arkisto
    Ohjelma käy läpi Harri Holkerin tien monien titteleiden kautta kansainväliseksi vaikuttajaksi. Valtioneuvos Holkeri avaa elämänsä käännekohtia ja myös lapset sekä ystävät kertovat miehestä julkisuuskuvan takana.