Hyppää pääsisältöön

Ruotsi – rakas lätkävihollinen

Leijonat ovat kokeneet Ruotsi-otteluissa suurimmat voitonhetkensä ja myös eräitä pahimpia pettymyksiään. Elävän arkiston kooste kahden naapurimaan kiihkeästä jääkiekkosuhteesta alkaa jo 1930-luvulta.

Ruotsi oli pitkään kaukana Suomen edellä jääkiekkotaidoissa. Vuosien 1928 ja 1967 välillä Suomi onnistui lyömään Ruotsin vain kolmasti. Pahin löylytys tuli Göteborgissa vuonna 1960, jolloin ottelu päättyi Ruotsin hyväksi 13-0.

Vuosien varrella Suomi kuroi etumatkaa kiinni, mutta ruotsalaiset saivat onnekkaiden hannuhanhien maineen hämmästyttävillä viime hetken tasoituksillaan MM-kisoissa 1986 ja 1991. Kirous murrettiin vuonna 1995 Suomen saavuttaessa ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

Ennen vuotta 2011 Suomi ja Ruotsi olivat kohdanneet arvokisojen finaaleissa kaikkiaan neljä kertaa. Ruotsi vei voiton Prahassa 1992, Zürichissa 1998 ja Torinon olympialaisissa 2006. Suomi otti vuonna 2011 toisen maailmanmestaruutensa kukistamalla juuri Tre Kronorin.

Teksti: Jukka Lindfors