Suomalaisia elokuvantekijöitä

Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

Henkilökuva kansainvälistä tunnustusta laajalti saaneesta suomalaisesta elokuvantekijästä, joka ohjaa suvereenisti niin fiktiota kuin dokumenttia.

Palavasilmäinen näyttelijäkaunotar Mirja Mane nousi komeetan tavoin elokuvatähdeksi 1950-luvulla. Elävä arkisto esittää Manen viidestä elokuvasta kokonaisuudessaan kolme: elokuvat Noita palaa elämään, Saariston tyttö ja Kuningas kulkureitten. Nämä Roland af Hällströmin Fennada-Filmille tekemät nopeat ohjaukset kertovat myös sen, miten ja miksi Manen elokuvaura sittenkin jäi tähdenlennoksi.

Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaisemassa teoksessa Punainen viiva eletään hetkiä ennen ja jälkeen ensimmäisten eduskuntavaalien. Matti Kassila ohjasi tarinan elokuvaksi puoli vuosisataa myöhemmin vuonna 1959. Romaanin tavoin elokuva piirtää vahvan kuvan ajasta, jolloin aikanaan sisällissodaksi syvenevä juopa kansan kesken alkoi näkyä.

Jörn Donner piirsi kesällä 1965 elokuvassaan Täällä alkaa seikkailu ääriviivat sellaiselle kansainväliselle Helsingille, jonka hän itse toivoi näkevänsä. Kohde oli hänelle tuttu, mutta näkökulma korostetun vieraantunut. Uusin, kansainvälisin ottein toteutettu Harriet Anderssonin tähdittämä elokuva oli menestys sekä Suomessa että Ruotsissa.

Fennada-Filmin vuonna 1953 tuottama Kolmiapila kurotti kohti uutta elokuvakerrontaa ja oli ensimmäinen kotimainen episodielokuva. Valistushenkinen sanoma kerrotaan kolmen itsenäisen tarinan kautta: episodit ovat ohjanneet Esko Töyri, Kyllikki Forssell ja Roland af Hällström. Pääosissa nähdään komea kavalkadi aikakauden nimekkäimpiä näyttelijöitä.

Sotilasfarsseista muodostui Suomeen 1950-luvulla oma selkeä lajityyppinsä. Niiden ahkerin valmistaja oli Fennada-filmi, joka teki vuosina 1952–1958 kaikkiaan seitsemän komediaa kurittomien "monnien" eli alokkaiden toilailuista – yhden joka kesä.

Matti Kassilan 1960-luvun alussa ohjaamat, Mika Waltarin teoksiin perustuvat Komisario Palmu -elokuvat ovat klassikkoelokuvia isolla alkukirjaimella. Elävä arkisto tarjoaa niistä katsottavaksi kokonaisuudessaan kaksi: Kaasua, komisario Palmun sekä Tähdet kertovat, komisario Palmun. Jälkimmäinen sai alkunsa edellisen ensi-illassa.

Ville Salmisen vuonna 1953 ohjaama musiikkikomedia toi Grimmin klassikkosadun kotoisaan koskimaisemaan. Tässä versiossa on juoni kuitenkin sivuosassa: tärkeintä oli, että elokuva tuotti katsojalleen hyvää mieltä. Siinä se onnistui, sillä terävin aikalaiskritiikki koski lähinnä liiallista "säärtensätkyttelyä" ja Nuhanenän aivastelua.

Kun Hannu Leminen vuonna 1949 päätti ohjata merirosvoaiheisen elokuvan, oli käytännön kekseliäisyydelle tilausta. Resursseja ei juuri ollut, mutta huippusuositun laulelman, Tauno Palon ja lainamateriaalin turvin saatiin aikaiseksi ainakin merikelpoinen, ellei peräti Hollywood-tasoinen historiallinen seikkailuelokuva.

Vuonna 1968 tehdyssä lyhytfilmissä kahdeksalle elokuvaohjaajalle asetettiin ytimekkäät kysymykset kotimaisen elokuvan tilasta ja tulevaisuudesta. Vastauksensa antoivat Jörn Donner, Risto Jarva, Matti Kassila, Erkko Kivikoski, Maunu Kurkvaara, Mikko Niskanen, Jaakko Pakkasvirta ja Pertti "Spede" Pasanen.

Mikko Niskanen (1929–1990) tunnettiin tinkimättömänä elokuvantekijänä, joka ei päästänyt ohjattaviaan saati itseään helpolla. Elokuviensa ohessa Niskanen teki kymmenen vuoden työuran kameran molemmin puolin myös televisiossa. Tässä koosteessa peilataan hänen Yle-uraansa 1960–1970-luvuilla hänen omia sanojansa vasten.

Mikko Niskaselta valmistui vuonna 1963 ennätykselliset kaksi kiitettyä sota-aikaan sijoittunutta elokuvaa. Molemmissa liikutaan itärajan tuolla puolen: toisessa komennuksella, toisessa omin luvin. Sissit sukelsi syvälle sotilaan sieluun, Hopeaa rajan takaa kertoi tositapahtumiin pohjaavan seikkailun.

Tuntemattoman sotilaan menestyksen myötä sodasta etsittiin uusia elokuva-aiheita. Yksi valkokankaalla käsittelemätön teema oli siirtoväen näkökulma sotaan. Ville Salminen ohjasi Fennadalle vuonna 1956 aiheesta kunnianhimoisen ja kiitetyn elokuvan, jota hän itsekin piti parhaimpanaan.

Ritva Arvelo ohjasi vuonna 1961 Maria Jotunin näytelmän Kultainen vasikka elokuvaksi, joka on kestänyt aikaa. Arvelo itsekin teki alalla historiaa: hän oli kaikkien aikojen neljäs suomalainen naispuolinen elokuvaohjaaja.

Fennada-Filmin kaksi ensimmäistä elokuvaa sijoittuivat kantaaottavasti naisten maailmaan. Ratavartijan kauniin Inkerin tarina näyttäytyi valkokankaalla uskottavana romantiikkana, sodan takia naimattomaksi jääneen Ylijäämänaisen kertomus taas piti sisällään tiukkaa moraalista pohdintaa. Ensimmäisinä ohjaajina puikkoihin pääsivät Hannu Leminen ja Roland af Hällström.

Peter von Baghin vuonna 1993 valmistama dokumentti kuljettaa katsojan keskelle suomalaisen elokuvan kulta-aikaa ja sen ohi yhden filmiyhtiön näkökulmasta. Ansiokas syväluotaus antaa puheenvuoron tekijöille ja tilan katsojan omalle tulkinnalle. Tekijälleen ominaisesti tuloksena on tälläkin kertaa aihettaan suurempi kokonaisuus.

Aino Räsäsen huippusuosituista Helena-kirjoista filmattiin 1950-luvulla neljä romaania valkokankaalle. Toisen ja kolmannen elokuvan ohjasi Fennada-Filmille aiemmin vain näyttelijänä tunnettu nuori Lasse Pöysti.

Eräs kotimaisen elokuvamme kultakauden tuotteliaimmista ohjaajista oli Aarne Tarkas (1923–1976). Lyhyessä ajassa laajan tuotannon tehneen Tarkaksen uraa ja elokuvia on tutkittu yllättävän vähän. Silti jo tieto hänen sukunimensä taustoista herättää mielenkiinnon: millaisia elokuvia ohjasi mies, jonka kerrotaan nuorena ottaneen sukunimensä marsilaiselta sotapäälliköltä?