Hyppää pääsisältöön

Suomeen tarttui diskokuume 1970-luvulla

Diskoteekit tulivat Suomeen jo 1960-luvun lopulla, mutta vasta John Travolta ja Lauantai-illan huuma toivat diskokulttuurin meilläkin esiin komerosta.

Ensimmäiset "discothèquet" syntyivät Pariisissa 1930-luvulla. 1960-luvulla niistä tuli suurta huutoa Yhdysvalloissa, joista diskoteekki-ajatus levisi Suomeenkin.

Alkuun diskoissa soitettiin mitä tahansa musiikkia, jonka tahdissa pystyi tanssimaan - soulista CCR:ään. Usein värikkäästi pukeutuneet disc jockeyt eli "tiskijukat" viihdyttivät kansaa kappaleiden välissä humoristisin jutuin ja yleisökilpailuin.

1970-luvulla soulin ja funkin pohjalta kehittyi erityinen diskomusiikki, jolle tunnusomaista oli syntesoijien käyttö ja jykevä, tasainen beat. Diskomusiikki jakautui erilaisiin amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin tyylisuuntiin.

Suuren yleisön suosikiksi Suomessa nousivat italialaisen Giorgio Moroderin tuottama Donna Summer, saksalais-karibialaisen yhteistyön synnyttämä Boney M ja espanjalainen Baccara. Viimeistään John Travoltan tähdittämä diskoelokuva Lauantai-illan huuma (1977) teki diskokulttuurin tunnetuksi syrjäkylilläkin.

Medialle disko oli vieraalta tuntuva "jumputuksen" ja eskapismin yhdistelmä. Diskon harrastajiin suhtauduttiinkin tv-haastatteluissa usein kuin harvinaisen taudin kantajiin.

Diskomusiikilla oli kuitenkin kauaskantoisia vaikutuksia. Se oli tärkeä lähde 1980-luvun uusille rytmimusiikin suuntauksille, kuten rapille, teknolle ja houselle, jotka 1990-luvulla mullistivat koko popkulttuurin.

Teksti: Jukka Lindfors