Hyppää pääsisältöön

Suurkaupungin hurmio ja turmio

1930-luvulla uusi urbaani kulttuuri oli Suomessakin ihastelun kohteena. Kaiken aikaa on kaupunkien kasvottomuutta, kylmyyttä ja paheellisuutta kuitenkin myös kritisoitu.

1920-luvun Tulenkantajat toivat Suomeen kaupunki- ja konekulttuurin ihannoinnin. Veikko Itkosen ja Pekka Tiilikaisen 1930-luvun radioreportaaseissa ihastellaan samassa hengessä Helsingin katu- ja mainosvaloja, huvielämää, katuvilinää ja moderneja rakennelmia.

Samoihin aikoihin silti myös arvosteltiin kaupunkien ahdasta rakentamista, pihojen pimeyttä ja kaikkialle levittäytyvää asfalttia. Elokuvassa Kivierämaata katsomassa vaaditaan kaupunkeihinkin jo luonnonläheisempää, "vihreämpää" asumismuotoa. 1960-luvun lopulla nämä näkemykset tulivat uudelleen huutoon.

Urbaani mukulakiviviidakko on suomifilmissä tai -iskelmässä usein paheellinen synninpesä, Baabel, maaseutu puolestaan viaton ja puhdas. Asetelma toistuu vuonna 1954 tehdyssä filmissä Herra Helsinki, jonka tarkoituksena oli varoittaa ja neuvoa pääkaupunkiin muuttavia maalaisnuoria.

Jörn Donnerin samanvuotisessa lyhytelokuvassa Aamua kaupungissa suhde kaupunkimiljööseen oli taas modernin pakoton ja levollinen. Kaupunki oli siinä jo luonnollinen ympäristö.

Teksti: Jukka Lindfors