Hyppää pääsisältöön

Tangokuninkaallisia

Suomessa oli tangokuninkaita jo 1950-luvulla, mutta vuonna 1985 heitä alettiin valita valtaistuimelleen Seinäjoella pidettyjen SM-kisojen perusteella.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden idea syntyi alun perin lääkkeeksi Ilmajoen musiikkijuhlien tappiokierteeseen. Uudesta tapahtumasta oli määrä tulla yleinen kevyen musiikin festivaali, mutta loppusuoralla sen leipälajiksi valikoitui tango.

Tangomarkkinoiden ensimmäinen vaaliruhtinas oli Kauko Simonen. Tangokuningatar valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1987, jolloin kruunattiin Arja Sipola.

Tangomarkkinoiden laulukilpailu on tapahtuman nimestä huolimatta toiminut lähinnä yleisiskelmätähtien kykykisana. Kuninkaalliset ovat yleensä siirtyneet tavallisen iskelmä- ja popmusiikin pariin.

Kaikkien aikojen suosituimpia kruunupäitä ovat Arja Koriseva ja Jari Sillanpää. Menestyneitä ovat olleet myös Eija Kantola, Marita Taavitsainen, Saija Varjus sekä perintöprinsseiksi tai -prinsessoiksi jääneet Heidi Kyrö, Rainer Friman Jaska Mäkynen, Tomi Markkola, Tarja Lunnas ja Merja Raski.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden televisioinnista on vastannut MTV3 vuosina 1985-2008 ja Yle vuodesta 2009 alkaen.