Hyppää pääsisältöön

Virret ja hengelliset laulut

Kirkon ja uskonnon vaikutus taiteissa on vahvaa etenkin musiikissa ja kuvataiteissa. Myös suomalaisten mielilauluista monella on hengellinen sanomansa.

Hengellisestä musiikista tulevat luterilaisessa maassa elävälle ensimmäisinä mieleen virret, joista osa on jo keskiajalla sävellettyjä.

Suomeen on otettu monia virsiä Ruotsista ja Saksasta, mutta virsikirjassa on myös paljon täysin suomalaisia virsiä.

Tähän teemaan kootaan erilaisia hengellisiä lauluja ja virsiä eri aikakausilta.

Koonnut: Paavo Rytsä

  • Kari Tapio: Olen kuullut on kaupunki tuolla

    16.07.20082Elävä arkisto
    Maria Guzeninan emännöimässä Linnunradan pianobaarissa liikutaan hengellisissä sfääreissä syksyllä 1998. Vieraana on Kari Tapio, joka esittää kappaleen Olen kuullut on kaupunki tuolla.
  • Samuli Edelmann Punaisessa langassa

    18.06.20082Elävä arkisto
    Elämä julkisuudessa on kuin iso laastari, jolla voi peittää oman sisäisen kaaoksensa. Näin sanoo Samuli Edelmann, joka vuosituhannen alussa päätti katsoa itseään uusin silmin ja saada kaaoksen järjestykseen.
  • Samuli Edelmann laulaa (2008).

    Samuli Edelmann: Käyn kohti sinua

    17.06.20083Elävä arkisto
    Samuli Edelmann tulkitsee Ilmestyskirjan tekstiin pohjautuvan virren Käyn kohti sinua, oi Herrani. Sanotaan, että se oli viimeinen kappale, jonka Titanicin muusikot soittivat ennen aluksen uppoamista vuonna 1912.
  • Cantores Minores Senaatintorilla

    Suvivirsi liittyy läheisesti koulujen päättymiseen ja kesän alkamiseen

    30.05.20084Elävä arkisto
    Koulujen päättymiseen ja kesän alkamiseen liittyy läheisesti ruotsalaista alkuperää oleva, satoja vuosia vanha virsi Jo joutui armas aika.
  • Soi kunniaksi Luojan

    20.03.20081Elävä arkisto
    Jean Sibeliuksen säveltämä ja Aukusti Valdemar sekä Ilta Koskimiehen sanoittama Soi kunniaksi Luojan tuli virsikirjaan vuonna 1938.
  • Päivi Hilska ja Kuusankosken kirkon nuorisokuoro esiintyy 1984

    Niin kaunis on maa

    20.03.20089Elävä arkisto
    Kari Rydmanin säveltämä ja sanoittama Niin kaunis on maa syntyi, kun hänen oppilaansa jäi auton alle 1970-luvun alussa. Kari Rydmanin säveltämä ja sanoittama Niin kaunis on maa syntyi, kun hänen oppilaansa jäi auton alle 1970-luvun alussa. Laulunlyömät-ohjelmassa 1984 kappaleen esittävät Päivi Hilska ja Kuusankosken kirkon nuorisokuoro johtajanaan director cantus Tapani Rautasuo. Muusikoina Tapio Salo ja Seppo Hovi.
  • Suomalainen rukous

    20.03.20081Elävä arkisto
    Uuno Kailaan hengellinen runo Siunaa ja varjele meitä muodostui talvisodan myötä yhdeksi rakkaimmista isänmaallisista lauluista.
  • Jaakko Ryhänen: Paavon virsi

    17.03.2008Elävä arkisto
    Sinuhun turvaan Jumala -virren sävel rantautui Suomeen 1700-luvun alussa. Heränneet puolestaan ottivat sen käyttöönsä 1800-luvulla.
  • Oi muistatko vielä sen virren

    14.03.2008Elävä arkisto
    Laulun Oi muistatko vielä sen virren takana ovat todelliset suomalaisen hengen tulkitsijat: säveltäjä Oskar Merikanto ja runoilija Eino Leino.