Koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirjat 1918

Kesällä 1918 Katarina suree yhä rakastettuaan, nuorta ylioppilasta ja valkokaartilaista Erik Hernbergiä. Hän päättää lähteä Kirkkonummelle, paikalle missä Erik murhattiin helmikuussa.

Toukokuun 9. päivänä Katarina istuu kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesterin konserttia, jonka kapellimestarina toimii hänen isänsä, säveltäjä Jean Sibelius.

Toukokuun 7. päivänä Katarina on töissä sotasairaalassa uudella rautatieasemalla, jonne junat tuovat kaatuneita.

Toukokuun 1. päivänä valkoinen aktivisti Bobi Sivén pyytää Katarinan tanssiin.

Huhtikuun 29. päivänä Katarina saa vapautuksen koulunkäynnistä.

Huhtikuun 26. päivänä Katarina saa nuhteita pianonsoitonopettajaltaan.

Huhtikuun 25. päivänä Katarina saa Kansallisteatterin kutsuvierasnäytännössä kukkakimpun ojennettavaksi saksalaiselle upseerille. Hän pudottaa sen kuitenkin huomaamattomasti maahan.

Huhtikuun 23. päivänä Toimen Tytöt -partioon kuuluva Katarina lähetetään töihin sotasairaalaan.

Huhtikuun 18.-22. päivinä Katarina kuulee järkyttävän uutisen, Ruth-sisaren palvelija on löydetty Koleraparakkien ruumishuoneelta.

Huhtikuun 17. päivänä Katarina ajattelee yhä mielitiettyään, Kirkkonummella helmikuussa ammuttua valkokaartilaista Erik Hernbergiä.

Huhtikuun 15. päivänä Katarina on jälleen täyttämässä patjoja, eikä ymmärrä tyttökavereitaan, jotka vierovat ruumiillista työtä ja flirttailevat kaupungilla sotilaiden kanssa.

Huhtikuun 14. päivänä Katarina haluaa tehdä jotain hyödyllistä, eikä livahtaa katsomaan saksalaisten paraatia, niin kuin muut tytöt.

Huhtikuun 13. päivänä Katarina kulkee pääkaupungin katuja sydän pakahtuen. Hän kohtaa voittajia ja voitettuja.

Huhtikuun 12. päivänä Katarina katsoo ulos ikkunasta ja näkee saksalaisten sotilaiden hyökkäävät pitkin Töölön kallioita.

Huhtikuun 11. päivänä Katarina säälii Helsinkiin jääneitä punaisia, jotka aikovat taistella viimeiseen mieheen.

Huhtikuun 9. päivänä Katarina tapaa koulunsa johtajattaren Trollen, jolla on tietoa saksalaisten sotajoukkojen suunnitelmista.

Huhtikuun 8. päivänä on ihana kevät ja Katarina kaipaa sodassa kuollutta mielitiettyään.

Huhtikuun 7. päivänä Katarina kirjoittaa aikuisista, jotka ymmärtävät ja kannustavat häntä. Hän mainitsee mm. mummon, Kasper- ja Eerik-enot ja – ennen kaikkea isänsä.

Huhtikuun 5. päivänä Katarina odottaa jo kärsimättömänä saksalaisten joukkojen saapumista Helsinkiin.

Huhtikuun 4. päivänä Katarina törmää jälleen valkoiseen aktivistiin Bobi Sivéniin, joka kutsuu hänet kanssaan Kaivopuistoon.