Hyppää pääsisältöön

Kesäaamun laulajia

  • Viitakerttunen laulaa pajun oksalla.

    Kesäaamun laulajia: Viitakerttunen

    01.06.2017Luonto
    Talitiaisen kokoisella, solakalla viitakerttusella on melko pitkä nokka (vaikutelmaa vahvistaa luisu otsa). Yläpuoli on harmahtavanruskea, alapuoli likaisenvalkoinen. Silmäkulmanjuova on leveimmillään silmän edessä ja hyvin heikko silmän takana. Jalat ovat tummat. Laulu koostuu muilta lintulajeilta matkituista viheltävistä, särisevistä, säksättävistä ja rätisevistä äänistä, joita koiras toistaa rauhalliseen tahtiin muutaman kerran ennen kuin vaihtaa seuraavaan ääneen.
  • Sinirinta seisoo kivellä

    Kesäaamun laulajia: Sinirinta

    01.06.2017Luonto
    Talitiaisen kokoisella, solakalla sinirinnalla on pitkät ohuet koivet, leveä valkoinen silmäkulmanjuova ja oranssi pyrstöntyvi. Selkäpuoli on ruskea, vatsapuoli vaalea. Koiraan sinisen kurkun keskellä on oranssinpunainen laikku. Naaraan kurkku on vaalea ja rinnan yläosa suttuinen. Laulu on hyvin monimuotoista ja vaihtelevaa visertelyä, joka koostuu särisevistä ja sirisevistä, näppäilevistä ja helisevistä äänistä; laulussa on paljon matkintoja muilta lajilta. Varoitusääni on maiskahtava ”sthrak”.
  • Rytikerttunen ruovikossa.

    Kesäaamun laulajia: Rytikerttunen

    01.06.2017Luonto
    Talitiaisen kokoisen, solakan rytikerttusen nokka on melko pitkä ja ohut ja otsa luisu. Lintu on päältä yksivärisen punertavanruskea, alta kellanvaalea. Kupeilla on rusehtavaa sävyä. Vaalea ja epäselvä silmäkulmanjuova rajoittuu silmän etupuolelle. Koiras laulaa yksitoikkoisen tasaista, särisevää lavertelua ”trett trett trett töttöttötöt tritritritritri törrtörrtörr…”. Varoitusääni on kuivasti rätisevä ”drr, drr-rt”.
  • Punavarpunen pajupuun oksalla, kauniisti sivuprofiilissa.

    Kesäaamun laulajia: Punavarpunen

    30.05.2017Luonto
    Talitiaisen kokoinen punavarpunen on pitkäpyrstöinen, etupäästä rintava ja peräpäästä hoikka peipon sukulainen, jolla on lyhyt kolmiomainen nokka. Koiraan rinta, posket ja päälaki ovat räikeän karmiininpunaiset, samoin selän takaosa (näkyy takaapäin linnun lähtiessä lentoon). Selkä, siivet ja pyrstö ovat ruskeankirjavat. Naaras ja yksivuotias koiras ovat viiruisen harmaanruskeita. Laulu on kirkas, ponteva vihellys ”vi-viyti-viy”, kutsuääni samea ”dsyii”.
  • Pohjansirkku männynoksalla.

    Kesäaamun laulajia: Pohjansirkku

    30.05.2017Luonto
    Pohjansirkku on talitiaisen kokoinen, solakka ja pitkäpyrstöinen. Yläpuoli on mustajuovaisen punaruskea, alapuoli valkoinen. Rinnassa ja kupeilla on punaruskeaa kirjailua. Koiraan pää on musta ja niska punaruskea, ja silmäkulmassa ja kurkunsivulla on leveä valkoinen juova. Naaraan päälaki ja poski ovat mustankirjavan tummanruskeat. Laulu on kolmisekuntinen, rytmikäs ja iloisesti viheltävä säe, kutsuääni terävä ”tsik”.
  • Pikkusieppo istuu naavaisella kuivuneella oksalla nokka pysyssä.

    Kesäaamun laulajia: Pikkusieppo

    30.05.2017Luonto
    Talitiaista pienemmällä, palleromaisella pikkusiepolla on muiden sieppojen tapaan tumma ja lyhyt, matala mutta tyvestä leveä nokka. Laji on yläpuolelta harmaanruskea, alta valkoinen. Mustan pyrstön reunat ovat tyveltä valkoiset. Koiraalla kurkku ja rinnan yläosa ovat punaruskeat (1-vuotiaalla vain kurkku), pää siniharmaa. Naaraalta oranssi puuttuu, ja pää on ruskea. Pajulintumainen laulu alkaa näppäilevillä ”tsip”-aiheilla ja päättyy vienoihin ”fyy”-vihellyksiin. Varoitusääni on soinnitonta rätinää ”drrt, tserrt”.
  • Pensasirkkalintu laulaa niityllä kuivaneen ohdakkeen nokassa.

    Kesäaamun laulajia: Pensassirkkalintu

    30.05.2017Luonto
    Talitiaista hieman pienemmän, solakan pensassirkkalinnun pää on melko iso ja kaula paksu. Pyrstö on pitkähkö ja pyöreäkärkinen. Yläpuoli on tummatäpläisen kellanruskea, alapuoli likaisenvalkoinen, rinta aavistuksen tummempi tai viiruinen. Laulu muistuttaa suuresti heinäsirkan sirinää: ”sirrrrrrrrrrr…”. Siritys voi jatkua lyhyin katkoin läpi pimeimmän yöajan.
  • Luhtakerttunen oksalla, vihretävässä kuvassa.

    Kesäaamun laulajia: Luhtakerttunen

    30.05.2017Luonto
    Talitiaisen kokoinen, solakka luhtakerttunen muistuttaa suuresti lähisukulaisiaan viita- ja rytikerttusta. Otsa on pyöreä ja nokka näyttää lyhyehköltä. Selkäpuoli on vihertävän harmaanruskea, vatsapuoli kellertävänvaalea. Tummien siipisulkien kärjet ovat hyvin kapealti vaaleat. Laulu koostuu muilta lajeilta niin Afrikassa kuin Euroopassakin matkituista särisevistä, säksättävistä, visertävistä ja viheltävistä äänistä, joita koiras toistaa kiihkeästi ryöpsähtävä laverteluna jopa tuntitolkulla.
  • Kuhankeittäjä lehtevän haavan oksalla.

    Kesäaamun laulajia: Kuhankeittäjä

    30.05.2017Luonto
    Kuhankeittäjä on räkättirastaan kokoinen. Räikeänkeltaisella vanhalla koiraalla on mustat siivet ja silmänympärys. Naaras ja yksivuotias koiras ovat päältä kellertävänvihreitä ja alta harmahtavia hennoin pitkittäisviiruin. Niilläkin on mustat siivet sekä vatsassa ja kupeilla kellertävää sävyä. Latvustoissa piileskelevä kuhankeittäjä paljastuu lähes aina koiraan huilumaisesta reviirivihellyksestä ”hii-hyy-dliu” tai närhimäisesti rääkyvästä varoitusäänestä ”krääh, krää-ääh”.