Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Kulttuuri

Pääsisältö

Uusimmat

Huivipäinen, punahiuksinen Kaija Saariaho katsoo käsi poskella kohti kameraa vakavin ilmein.

Säveltäjä, taiteen akateemikko Kaija Saariaho on kuollut

Saariaho oli Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä ja merkittävimpiä säveltäjiä.

Anna-Maja Henriksson, Annika Saarikko, Sanna Marin, Maria Ohisalo ja Li Andersson seisovat vierekkäin ja katsovat kameraan.

Marinin hallitusviisikosta kertova dokumenttisarja on herättänyt valtavasti kiinnostusta jo ennakkoon – nämä viisi seikkaa sarjasta tiedetään

Viisi valittua -dokumenttisarja saa ensi-iltansa Suomessa HBO Max -suoratoistopalvelussa 9. kesäkuuta. Sarja esittelee myös ministereiden yksityistä puolta.

Punaiseen asuun pukeutunut Rammstein-yhtyeen Till Lindemann keikalla Meksikossa.

Saksan yleisradio: Rammsteinin laulajasta Till Lindemannista uusia syytöksiä

Saksalaismedioissa yli kymmenkunta naista on kertonut tapahtumista konserttien jatkoilla.

Käärijän konsertti Helsingin jäähallissa.

Kansainvälinen huippu-DJ teki version Cha cha chasta

Käärijä kertoo sosiaalisessa mediassa, että remix-versio on ”tulossa pian”.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Vältä nämä keskustelumokat niin voit olla kesän juhlien sielu

Jos hyvä käytös on sitä, että saa toiset tuntemaan olonsa hyväksi, näiden seurustelutaitojen osaaminen on avain parhaaseen juhlakäytökseen, vinkkaa Konstig.

Andrew Tate i munkjacka med händerna i handklovar. Två poliser leder honom på en gata.

Somevaikuttaja Andrew Tate antoi ensimmäisen haastattelunsa vangitsemisensa jälkeen – iski kiivaasti yhteen BBC:n toimittajan kanssa

Sosiaalisen median mielipidevaikuttaja, usein naisvihaan yhdistetty Andrew Tate antoi ensimmäisen ison haastattelunsa tutkintavapaudesta vapautumisensa jälkeen.

Käärijä tanssijoineen juhlii saamiaan pisteitä Euroviisuissa.

Käärijä esiintyy viikonloppuna Vantaalla ilmaiskeikalla

Vantaan kaupungin tarjoamaan tapahtumaan on vapaa pääsy.

M/S Amorella Viking Linen terminaalissa Turun satamassa.

Turku aikoo järjestää kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun Historian ja tulevaisuuden museon rakennuksesta

Museo on tarkoitus rakentaa nykyisen sataman alueelle, kun uusi yhteisterminaali valmistuu. Rakentamispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty. Päätös tehdään vuonna 2027.

Auguste Renoirin maalaus Polku korkeassa heinikossa. Maalaus esittää kesäistä nittymaisemaa. Keskellä kulkee polku ja plulla kulkee kolme hattupäistä henkilöä.

Syksyllä avautuva näyttely tuo Ateneumiin kirkkaita värejä ja valoa

Väriä & valoa – impressionismin perintö -näyttely yhdistää suomalaisen väritaiteen kukoistuskauteen kansainvälisiä huippunimiä.

Simon Ekpa istuu koristeellisella sohvalla.

Simon Ekpa sai “rauhanlähettiläs-palkinnon” Helsingissä – Lahdessa asuva liikemies tunnetaan nigerialaisten lietsomisesta kapinaan

Keskusrikospoliisi tutkii edelleen epäiltyä rahankeräysrikosta, joka liittyy Ekpan kiinniottoon Lahdessa helmikuussa.

Sopimusta allekirjoittamassa Konstsamfundetin toimitusjohtaja Stefan Björkman sekä Bonnier Newsin tomitusjohtaja Anders Eriksson.

Hufvudstadsbladetin enemmistöomistus siirtyy Ruotsiin – luvassa laaja yhteistyö Dagens Nyheterin kanssa

Yhteistyö vahvistaa suomenruotsalaista kulttuuria ja ruotsin kielen asemaa Suomessa, sanoo Bonnier Newsin toimitusjohtaja Anders Eriksson.

Kuvakollaasissa Jenny Jägerhorn, Anna Konkari, Sami Saikkonen, Suvi Honkanen ja Johanna Nuutinen.

Saanko puristaa sua tisseistä? Viisi suomalaista tanssijaa kertoo, mitä balettitanssija joutuu kokemaan

Baletti on taidemuotona joutunut arvostelun kohteeksi sen jälkeen, kun ulkomaisissa ryhmissä on tullut esiin vallan väärinkäyttöä ja seksuaalista häirintää. Nyt viisi Suomen Kansallisbaletin entistä tanssijaa kertoo omista kokemuksistaan.

Akvarellimaalaus, jossa keväiset keijut kukkien ja lumpeiden keskellä.

Mitä sanoa vastavalmistuneelle, jonka tulevaisuus on avoin – kirjallisuustoimittaja vinkkaa

Miten onnitella valmistujaisia viettävää? Runoista löytyy hyviä ohjeita tulevaan. Kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto kokosi ajatuksia valmistujaispuheita varten.

Oulun tuomiokirkko ja Madetojan puisto

Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma alkaa hahmottua – mukana ohikiitävää kauneutta ja ekologista teatteritaidetta

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Valmis kulttuuriohjelma julkaistaan vuonna 2025, mutta nyt mukaan valittiin 62 uutta projektia. Hakuvaiheesta asti mukana on ollut jo 50 projektia.

Käärijä

Käärijän ”palkintomuraalin” paikka tarkentui: teos tulee turistien iloksi Tikkurilaan

Aiemmin paikaksi hahmoteltiin Vantaan Ruskeasantaa. Tikkurilassa euroviisuedustajan muraali saattaa nousta toimistotalotyyppiseen rakennukseen.

Kuvassa kirjailija Eduard Louis.

Köyhyys, rasismi ja homofobia – ranskalaiskirjailija Édouard Louisin lapsuutta ei käsitelty kirjallisuudessa, siksi hän kirjoittaa

Louisin esikoisteos kertoo Ranskasta, jota iso osa ranskalaisista ei usko olevan olemassakaan.

Tiina Itkosen omakuva. Hän on pukeutunut turkisasuun ja seinä takanaan on vaaleanpunainen.

Jää katoaa jalkojen alta – Tiina Itkonen on valokuvannut Grönlannin ääriolosuhteissa jo lähes 30 vuoden ajan

Valokuvaaja Tiina Itkonen opetteli puhumaan grönlannin kieltä. Hän puki jalkaansa jääkarhuhousut ja matkusti koiravaljakon kyydissä tiettömien taipaleiden taakse.

Miia Lyyra poseeraa pelihuoneessaan.

”Vähän äkäinen, eikä taivu yleiseen maailman muottiin”, sanoo peliarvostelija suosikkihahmostaan – hahmovalinta voi paljastaa arvosi

Tarvitseeko pelien muuttua maailman mukana? Herättävätkö naissankarit ja homoseksuaali sotilashahmo vieläkin vastarintaa? Tutkija ja pelikriitikko pitävät tärkeänä monimuotoisuutta peleissä.

Alma Jantusen lasiteos.

Näin taiteilijat irrottelevat lasilla Nuutajärvellä: keraamikko sai olentonsa itkemään ja hopeaseppä värit hyönteiseensä

Nuutajärven lasikylän perinteinen kesänäyttely on laajentunut myös muihin kuumuutta vaativiin materiaaleihin, kuten keramiikkaan ja metalliin.

Savonlinnan museon tuloaula Riihisaaressa

Savonlinnan Riihisaari valittu 2023 vuoden museoksi

Helsingissä juhlistettiin 100-vuotiasta Museoliittoa. Juhlaviikko huipentui Museogaalaan, jossa illan päätteeksi Savonlinnan Riihisaari -museo valittiin vuoden museoksi.

Runoilija ja valtiotieteen tohtori Jenni Haukio kuvattuna WSOY:n kirjastossa, Helsinki, 22.5.2023.

Haukion muistelmat on myyntihitti – kustantaja varautuu kymmenien tuhansien kirjojen myyntiin

Jenni Haukion muistelmat on myynyt poikkeuksellisen hyvin. Jo loppuun myydyn ensimmäisen painoksen kappalemäärä on tämän vuoden WSOY:n kirjojen suurin.

Mustaan pukutakkiin pukeutunut mies nojaa urheilualueen puiseen aitaan kesällä.

Paltamon kunnantalon taidehankintaan on valittu oman kunnan taiteilija

Taiteilijan valinta tehtiin aiemman tuotannon ja lähetetyn perustelutekstin pohjalta. Materiaaleista kiinnostavimmaksi portfolioiden vertailussa todettiin vaneri.

Sarjakuvapiirtäjä Heikki Paakkanen Kiovassa piirtämässä

Suomalainen sarjakuvataiteilija kerää Ukrainassa havaintoja arjesta: “Olen mieluummin utelias tarkkailija kuin taivasteleva kauhistelija”

Heikki Paakkanen sanoo etsivänsä sodasta paradokseja. Päämääränään taiteilijalla on Ukrainan sodasta kertova sarjakuva-albumi.

Helsingissä järjestetyt Fire fest -tapahtumat järjestettiin talvella ja keväällä, aikaan jolloin ei Open air-bileitä paljoakaan näe.

”Siellä oli oikea potkulautojen meri”, kertoo konkari muutoksesta luvattomista ug-bileissä

Koronavuodet ja konemusiikin kasvanut suosio näkyy open air -bileiden kävijämäärissä.

Janne Suutarinen ja Markus Serala istuvat tuoleilla pimeällä lavalla. Edessään heillä on mikit ja nuottitelineet. Vain nuottitelineiden valot valaisevat heitä.

Tällainen on teatteriesitys, josta ei näe mitään – kulttiromaani Haiteksti siirtyi intiimisti pimeälle näyttämölle

Steven Hallin supersuosittu surrealistinen ja käsitteellinen romaani on aiemmin taipunut vaikeasti näyttämölle. Nyt se koetaan Helsingissä Kalliosalissa pimeässä katsomossa, jossa ääniteos ottaa yleisön syliinsä.

Konsertti Jyväskylän Lounaispuistossa, katsomossa paljon yleisöä.

Ilmaisella kulttuuritapahtumalla on yhä iso imu – Jyväskylässä Yläkaupungin Yö liikutti jälleen kymmeniä tuhansia ihmisiä

Yläkaupungin Yö on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ja suurimmista kaupunkifestivaaleista.

Kolumnisti Selma Vilhunen

Selma Vilhusen kolumni: Nykyään elokuvatuotannoissa sovitaan, miten intiimikohtaukset tehdään – miksei tosielämässäkin?

Turmeltuisiko parisuhteen spontaanisuus, jos läheisyyden säännöistä tehtäisiin sopimus? Ei välttämättä, sillä villi rentous kukkii siellä, missä ihmistä kunnioitetaan ja hänellä on turvattu olo.

Runoilija ja valtiotieteen tohtori Jenni Haukio kuvattuna WSOY:n kirjastossa, Helsinki, 22.5.2023.

Jenni Haukio kertoo muistelmissaan, kuinka presidenttipari joutui ”pakenemaan” synnytyssairaalasta Aaro-pojan kanssa

Jenni Haukion kolmesataasivuiset muistelmat Sinun tähtesi täällä kertovat Haukiosta isänmaan palveluksessa.

JUSTYNA NEUVONEN, projektivastaava esittelee ipalta lisättyä todellisuutta

Lisätty todellisuus tuo aateliskodin esineistön kätesi ulottuville – Suomen vanhimpaan kartanomuseoon pääsee pian vieraaksi vaikka kotisohvalta

Urajärven kartanomuseo Asikkalassa on ainoana Suomesta mukana kansainvälisessä, pienten museoiden yhteisponnistuksessa. Kartanossa asuneen Hugo-herran nimikkopolun oppaina toimivat pian QR-koodit.

Justine Triet.

Kultaisen palmun pokannut ohjaaja teki historiaa Cannesissa – haukkui presidentti Macronin ja Ranskan kulttuuripolitiikan

Justine Triet on vasta kolmas nainen, joka on saanut Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Hän ryöpytti kiitospuheessaan Ranskan johtoa.

Kolme piirroskuvaa

Palomestari kuvaili uutisissa tulvatilanteen “perkelöityneen” ja sai kieli-ihmiset keskustelemaan ja kuvittajan piirtämään

Kuvittaja sai aihetta pilapiirroksiin ja kielen ilmiöihin erikoistunut someryhmä puolestaan pontta keskusteluihin, kun Ylen uutisissa palomestari kuvasi tulvatilanteen ”perkelöityneen”.

Minna Sorvoja pitelee kädessänsä pientä videokameraa.

Nainen tähtien takana – Minna Sorvoja on nähnyt Suomen muuttuvan televisiossa ja elokuvissa

Kulttuurivieras Minna Sorvoja näkee aitiopaikalta, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu. Pitkän uran tehnyt roolittaja iloitsee siitä, että elokuvissa ja tv-sarjoissa kerrotaan nyt entistä moninaisempia tarinoita.

Jussi Vatanen, Aki Kaurismäki ja Alma Pöysti.

Analyysi: Kaurismäen uutuudessa on kaikki klassikon ainekset – Cannesin tuomaristo palkitsi mestariohjaajan Prix du Jurylla

Kaurismäen Kuolleet lehdet onnistui koskettamaan sekä kovaksi keitettyjä kriitikkoja että laajempaa yleisöä. Kultainen palmu jäi saamatta, mutta elokuva sai Cannesin niin kutsutun pronssimitalin.

Alma Pöysti ja jussi Vatanen.

Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet voitti Cannesin tuomaristopalkinto Prix du Juryn

Prix du Jurya pidetään yleisesti juhlien kolmospalkintona. Kultaisen palmun voitti Justine Trietin ohjaama elokuva Anatomy of a Fall.

Tomasz Armadan suunnittelemaa muotia.

Puolan pikamuotiketjut täyttävät suomalaisiakin kauppakeskuksia, mutta maasta löytyy myös hulvatonta kokeellisuutta ja synkeää katumuotia

Pienemmät puolalaiset vaatebrändit haluavat kiinnittää yhä enemmän huomiota vaatteiden eettiseen tuotantoon ja ekologisuuteen.

Ohjaaja Aki Kaurismäki Cannesissa.

Kuinka käy Kaurismäen Cannesissa? Illalla selviää, tuleeko palkintoja Suomeen

Ohjaaja Aki Kaurismäen uusin elokuva on ehdolla Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnolle. Palkintogaala alkoi kello 21.30 Suomen aikaa.

Detbite eli Eero Tanjunen seisoo huoneessa jossa on valohäkkyrä edessä.

Eero Tanjusen ”mieli on kuin ilotulitus”, mutta suttutaiteen tekeminen auttaa keskittymään

Eero Tanjunen eli Detbite on itseoppinut taiteilija, joka luo asiakkaan piirtämistä sutuista uniikkeja taideteoksia. Tanjunen piirtää päivittäin, sillä hänelle se on keino keskittyä hetkeen.

Seinäjoen museoiden kuvassa jussipaidoissaan vasemmalta Armas Saari, Reino Ala-Kulju ja Väinö Koivusalo (Oksala) vuonna 1926.

Sata vuotta sitten jussipaita huokui häjyylyä – perinnepaita on yhä monen luottovaate, mutta sen merkitys on muutoksessa

Jussipaita on eteläpohjalaisuuden symboli. Paidan materiaalit ja värit ovat vuosien kuluessa vaihtuneetkin, mutta perinnekäsityöllä on edelleen nuoret käyttäjänsä.

Cannesin punaisella matolla valmistaudutaan elokuvan ensi-iltaan.

Analyysi: Naisohjaajat ottivat tänä vuonna Cannesin kilpasarjan haltuun ja haastavat Kaurismäkeä Kultaisesta palmusta

Ranskassa on käyty paljon keskustelua miesvaltaisen elokuva-alan ongelmista ja häirintäkulttuurista. Kohuja on riittänyt tänäkin vuonna Cannesissa.

Till Lindemann

Rammstein alkaa olla Suomessa yleissivistystä – testaa, mitä tiedät Käärijänkin fanittamasta suosikkiyhtyeestä

Helsingissä esiintyvä Rammstein tunnetaan spektaakkelimaisista konserteistaan. Tämä tietovisa tarjoaa puheenaiheita viikonlopun varalle. Kerää hyvät pisteet ja kerro siitä kavereille!

Alma Pöysti pitää kädessään Palm dog -liinaa. Jussi Vatanen hymyilee vieressä.

Kaurismäen Alma-koira sai Cannesin Grand Prix’n roolisuorituksestaan: ”Kurinalainan ja lahjakas kollega”, kommentoivat elokuvan muut tähdet

Cannesin elokuvajuhlilla järjestettiin perjantai-iltapäivänä perinteinen Palm Dog -seremonia, jossa palkittiin parhaat koiranäyttelijät.

Aalto2 -museokeskus ulkoapäin. Kuvassa näkyy lasitettu väliosio, joka yhdistää museokeskuksen museot yhteen.

”Alvar Aallon tuotannossa on humaani puoli”, sanoo nykyarkkitehti – Katso miltä näyttää uudisrakennus, joka yhdistää kaksi Aallon suunnittelemaa museota Jyväskylässä

Kaksi Alvar Aallon suunnittelemaa museoa yhdistävä Aalto2-museokeskus avautuu yleisölle lauantaina. Keskus muodostuu peruskorjatuista Keski-Suomen museosta ja Alvar Aalto -museosta ja pienestä laajennuksesta.

Pekka Laasonen Mikkelin torilla auringonpaisteessa.

”Kuin kotiin tulisi” – Pekka Laasonen tekee paluun Mikkelin teatterin johtoon

Pekka Laasonen aloittaa työnsä Mikkelin teatterin johdossa ensi vuoden alussa.

Keltainen raatihuonrakennus torin laidalla kesäisessä säässä.

Kokkolan raatihuoneelle edustustiloja? Sitä ennen arvorakennuksen vajoaminen on pysäytettävä

Työryhmä on pohtinut Kokkolan arvokkaimman rakennuksen käyttöä, kun kamariorkesteri muuttaa sieltä pois ensi kesänä.

Nainen nostaa kädet ilmaan voittajan elkein teatterin näyttämöllä.

Pyry Mustonen ja Veini Oksanen lukivat eduskunnan pöytäkirjaa, eivätkä voineet uskoa silmiään: ”Kauhistuttavaa”

14 kansanedustajan eduskunnassa pitämät puheet päätyivät nuorten tekemään näytelmään, joka käsittelee yhteiskunnan vaikutusta sukupuoleen.

Käärijä poseeraa kameroille.

Käärijänvihreä on kuukauden sana, linjaa Kotimaisten kielten keskus

Suomen euroviisuedustaja Käärijä toi väriä kevääseen, perustelee Kotus.

Hanasaaren voimalaitos.

Pohjois-Euroopan suurinta tapahtuma-areenaa kaavaillaan nyt Suvilahden sijaan Hanasaareen

Areenalle mahtuisi peräti 17 000 katsojaa. Alue on teollista aluetta ja se vaatisi kaavamuutoksen, jotta suunnitelma voisi mennä läpi.

Jussi Vatanen (toinen vasemmalta), Aki Kaurismäki (keskellä) ja Alma Pöysti (toinen oikealta) lehdistötilaisuudessa Ranskan Cannesissa 23. toukokuuta 2023.

Ohjaaja Aki Kaurismäki palasi Suomeen kesken Cannesin elokuvajuhlien – ei osallistu lauantain palkintoseremoniaan

Cannesin elokuvajuhlien palkinnot jaetaan lauantai-iltana. Kaurismäen Kuolleet lehdet on yksi suurimmista ennakkosuosikeista Kultaisen palmun saajaksi.

Nainen tutkii äänitteitä.

Minkä äänen haluat kuulla? Äänien ilta Yle Radio 1:ssä ma 29.5.

Äänien ilta -lähetykset ovat tuoneet esiin ääniä niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin: kaappikellosta poretablettiin, susilaumasta mölysammakoihin, höyrykoneesta hammasporaan. Mutta millainen olisi ääni, jonka voi kuulla vain Suomessa?

Joutsenlampi-balettia tanssitaan näyttämöllä.

International Festival Ballet tuo Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän Suomeen marraskuussa

Saksassa päämajaansa pitävän baletin tanssijoista suurin osa on ukrainalaisia. Taiteellisesti International Festival Ballet edustaa venäläistä klassisen baletin koulukuntaa.