Sisältöä aiheesta Kuusi kuvaa
Pääsisältö
Arvostettu taloustieteilijä Sixten Korkman sai kesätyössään lempinimen ’Blåbärs Finland’ syötyään kaiken mustikkahillon laivamiehistön aamiaisella
Maailman merillä 1960-luvulla seikkailleesta Sixten Korkmanista tuli kysytty yhteiskunnallinen keskustelija, jonka asiantuntijuutta toivotaan, kun Suomen talouteen halutaan näkemystä.
Taiteentutkija Liisa Väisänen oppi isältään, että ennen kuin tekee mitään, on katsottava tarkkaan
Symbolien tutkijalle ystävät ovat myyttinen maailmanpilari.
Kuka tahansa voi oppia hyvät keskustelutaidot, vakuuttaa psykologi Ilona Rauhala
Mielen valmentaminen on aina kiinnostanut Ilona Rauhalaa. Tänä päivänä hän on erikoistunut huippusuorittajien valmennukseen. Hän on myös testannut valmentavaa keskusteluotetta mm. lapsiinsa.
Valokuvan äärellä on syytä pohtia myös sosiaalisia suhteita, sanoo Anna-Kaisa Rastenberger
Suomen valokuvataiteen museon uusi johtaja Anna-Kaisa Rastenberger käyttää valokuvaamista henkilökohtaisena muistiinpanovälineenä.
Korona-aikana kirjailija Satu Rämön kalenteri tyhjeni ja hän päätti keksiä tarinan, josta muovautuikin suosittu dekkarisarja
Islannissa perheineen asuva Rämö tunnetaan varsinkin Islannista kertovista tietokirjoista. Nyt hän valloittaa uusia yleisöjä Hildur-dekkareillaan. Miten tehdään loikka tietokirjoista romaaneihin?
Emeritusprofessori Heikki Henttonen on tutkinut myyriä yli 50 vuotta – suuri sopulivaellus vuonna 1970 oli sysäys ja sinetti hänen tulevaisuudelleen
Helsinkiläiselle Heikki Henttoselle jyrsijöiden tutkiminen on enemmänkin elämäntapa kuin työ. Hän on jäänyt eläkkeelle Luonnonvarakeskuksesta, mutta jatkaa lähes samaa rataa kuin ennenkin.
Valokuvauksen monitoimimies Juhani Riekkola tallensi tamperelaisten puutalojen katoamista
Valokuvaaja Juhani Riekkola oppi työssään valokuvan oikean sommittelun ja pian hän voitti monet valokuvakilpailut.
”Välillä laitamme kakkukuvun hylyn päälle, jotta saamme säästettyä tutkittavaa myös uusille meriarkeologian sukupolville”, sanoo meriarkeologi Minna Koivikko
Teknologia on mullistanut meriarkeologiaa, sillä sen avulla merenpohjan salaisuudet paljastuvat entistä paremmin. Museoviraston meriarkeologina Minna Koivikko tutkii enimmäkseen puulaivoja.
Näkymä junan ikkunasta havahdutti kirjailija Jenni Räinän: Kaikki tuttu metsä olikin talousmetsää
Räinä on kotoisin pienestä Hyryn kylästä Kuivaniemeltä Pohjois-Pohjanmaalta. Lapsuus maatilalla metsien ja soiden keskellä on näkynyt sittemmin hänen kirjoissaan ja mielenkiinnon kohteissaan.
Sensein kohtaaminen muutti Minna Eväsojan elämän suunnan – tosissaan yrittäminen on tärkeämpää kuin täydellisyys
Japanin tutkijasta tuli terveydenhoidon asiantuntija.
Akvarellisti Senja Vellonen tutkii maalatessaan valon ja varjon vaihtelua
Aiheensa Senja Vellonen valitsee melko satunnaisesti, mutta tärkeintä on valo vuorokauden eri aikoina. Matkoillaan hän tutkii öisen maiseman valoa. Myös sininen hetki, sumu tai sade kiehtovat häntä.
Rockbändien rumpalinakin tunnettu kuvataiteilija Markus Heikkerö vei fallosmaalauksensa Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeelle ja yllättyi
Heikkerön surrealistiset fallosmaalaukset ihastuttivat yliopistoväkeä Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä.
Kolmannen polven pappi, rovasti Kauko Puranen tuntee vankilat, satamat ja seurakunnat
Merimiespappina, vankilapappina, matkapappina, kappalaisena ja kirkkoherrana työskennellyt Kauko Puranen omaa ilmiömäisen muistin.
Isä herätti toimittaja-kirjailija Raija Pellin kiinnostuksen kirjallisuuteen, mytologiaan ja luontoon: ”Elin lapsena sanojen maailmassa”
Toimittaja Raija Pelli loi pitkän uran televisiossa rikoksia käsittelevän Poliisi-tv:n keulakuvana ja tuottajana. Harva tietää, että alunperin hän opiskeli kirjallisuutta ja haaveili kulttuuritoimittajan ammatista.
Isä toivoi urheiluliikkeelle jatkajaa, mutta piano veti Iiro Rantalaa puoleensa kuin magneetti
Muusikkona joutuu aina missaamaan ystävien juhlat.
Joululoman viraalivideo teki Inari Fernándezista sometähden, joka lopulta uupui jatkuvan tubettamisen armottomuuteen
Miten uskaltaa hypätä yrittäjäksi turvallisesta työpaikasta? Somevaikuttaja, tarinankertoja Inari Fernándezin tapauksessa loikkaan tarvittiin paitsi rohkeutta myös syvällinen oivallus elämästä.
Psykoterapeutti Marja Saarenheimolle muisti on veijari, joka alinomaa tekee kepposia
Se, mitä muistamme on valikoitua, ja se mikä mieleen painuu, myös muuttuu ajan mukana.
Rankka nuoruus Kajaanissa vahvisti – Jarkko Martikainen tekee musiikkia omilla ehdoillaan
Muusikko Jarkko Martikainen kertoo elämästään
Kartantekijä päättää kuka on keskellä ja iso, sanoo tietokirjailija Ari Turunen
Ihmiset elävät eri maailmoissa. Juuri se kiinnostaa tietokirjailija Ari Turusta
Tataari-isovanhemmilta peritty raha-ja säästöinto poiki Jasmin Hamidille uran sijoittajana ja somevaikuttajana
Jasmin Hamid puhuu työkseen omasta intohimostaan – rahasta ja taloudenhallinnasta.
”Ainahan sitä toivoo, että huutokauppapäivänä sali olisi täynnä ostajia, joilla on ostohousut jalassa”, sanoo huutokauppameklari Mauri Hassinen
Mauri Hassinen oppi hyvin nuorena, että ansaitseminen ei tarkoita aina fyysistä työtä, sillä tienata voi myös myymällä tavaraa.
Lääkäri Heimo Langinvainio on henkisellä matkalla katolisessa maailmassa
Henkinen matka on lääketieteen tohtori Heimo Langinvainiolle elämän mittainen, sillä mielen tarkastelu pitää hänet alati otteessa.
Maailmanparantaja Mikko Alatalon musiikkiura on kestänyt 50 vuotta. "Tässä vaiheessa jo muistellaan vähän menneitä, mutta uusia laulujakin syntyy"
70 vuotta toukokuussa 2021 täyttänyt Alatalo on aktiivinen
Amos Rexin pääsuunnittelija Asmo Jaaksi ajautui nuorena sattumalta arkkitehtuurin pariin
Tampereen lähiössä kasvaneen Asmo Jaaksin suvussa tai lähipiirissä ei ollut arkkitehteja. Uuden löytämisen riemusta saattoi tulla hänen vahvuutensa.
”Saundin pitää olla iso ja ruma”, sanoi rockin kuningas Remu Aaltonen, kun Hurriganesin soittajia opasti
Rocklegenda Remu Aaltosella on tinkimätön asenne elämään.
Emon tuska poikasten menettämisestä herätti Elisa Aaltolassa tarpeen puhua eläinten puolesta
Eläimillä on inhimillisinä pidettyjä piirteitä.
Iiu Susirajan säälimättömien omakuvien taustalla on turvallinen lapsuus rauhallisessa lähiössä
Iiu Susiraja eli kiertolaiselämää kunnes palasi juurilleen.
Kekseliäät tv-ohjelmat olivat konkaritoimittaja Risto Astikaisen tavaramerkki – kuten myös juontotyyli David Attenborough’n tapaan
Risto Astikaisen tv-ohjelmat viihdyttivät.
Saimi Hoyer ei ryhtynyt näyttelijäksi vanhempiensa ja ystäviensä lailla - nyt hän pohtii, oliko päätös sittenkään oikea
Saimi Hoyer pohtii uravalintojaan.
Laulajalegenda Jukka Kuoppamäki on monen ikimuistoisen klassikkokappaleen tekijä
Jukka Kuoppamäki on säveltäjä, sanoittaja ja laulaja.
”Olen kahvin ja teen sekakäyttäjä”, vitsailee Suomenlinnan lelumuseon johtaja Petra Tandefelt, jolle rakkaus teehen ja leluihin on tärkeää
Petra Tandefelt vaalii vanhoja leluja ja rakastaa teetä.
Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson koki Siperiassa käänteentekevää rauhaa – “En ole häviäjänä huono ihminen”
Ex-nyrkkeilijälle henkisyys on aina ollut iso voimavara.
Palatsivankilasta paviaanin raatelemaksi – Otso Kauton elämä on aina ollut täynnä seikkailua ja kestävää rakkautta
Teatterinjohtaja Otso Kautto on joukkuepelaaja.
”Opin jo varhain 10-sormijärjestelmän, josta olen todella kiitollinen”, sanoo vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard
Kaarina Hazard on sanataituri ja loistava näyttelijä.
Anssi Kasitonni oli yksi harvoista kalkkunanlajittelijoista – taidekoulussa hän oivalsi että mopojen virittelytaustalla pääsee pitkälle
Anssi Kasitonnin monipuolinen ja yllättävä tausta.
Dna-tutkija Jari Louhelainen ratkaisi tieteellisellä varmuudella Viiltäjä-Jackin arvoituksen laboratoriossaan
Maailmankuulu Jari Louhelainen nappasi Viiltäjä-Jackin.
“Parasta johtajan työssä oli, kun näyttämöllä onnistuttiin", sanoo Savonlinnan oopperajuhlien uudelleen perustaja Pentti Savolainen
Olisiko Savonlinnan oopperajuhlia ilman Pentti Savolaista?
Tanssija Karoliina Kauhasen kehoon kiinnitettiin anturit ja syntyi kiehtova tanssiteos elämän huippuhetkistä
Karoliina Kauhanen on nuori tanssija
Wade Mikkola etsii jazzin syvempää merkitystä - matka alkoi koulun ilmoitustaulun ääreltä puoli vuosisataa sitten
Jazzmusiikin yhteisöllinen luonne kiehtoo Wade Mikkolaa.
Aineettomat asiat voivat olla kaikkein merkityksellisimpiä – Hanna Johansson voisi tutkia koko elämänsä vaikka vain yhtä taideteosta
Taiteentutkija arvostaa taiteilijoiden ystävyyttä.
"Kaustisen perintöni on esiintymisvarmuus", sanoo Sastamalan kulttuurivaikuttaja Kirsi-Marja Nieminen
Kirsi-Marja Nieminen tekee kulttuuritekoja Sastamalassa.
”Mene ja puhu niille rumia”, oli äitini ohje minulle, sanoo stand up -koomikko Anitta Ahonen
Stand up -koomikko Anitta Ahoselle mikään aihe ei ole tabu.
Historiantutkija viettää päivänsä kuolleiden seurassa – Tuomas Heikkilä tuntee keskiajan kirjallisen ja kirkollisen kulttuurin
Kuusi kuvaa professori Tuomas Heikkilän elämästä.
Kolmen kuukauden Grönlannin vaellusta seurasi henkinen krapula – naparetkeilijä Pete Mäkelä harkitsi jopa erakoitumista
Pete Mäkelä etsi naparetkiltä euforiaa
Voimamiehet ovat kiehtoneet Tero Puhaa lapsesta asti – monialainen taiteilija tutkii kehollisuuden ja kuluttamisen monia yhteyksiä
Kuusi kuvaa taiteilija Tero Puhan elämästä
Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen meinasi jäädä Jenkkeihin – ”Mietin, alanko ammattimaiseksi päähänlyöjäksi”
Mikko Kanninen ajattelee, että teatterissa kuollaan yhdessä.
"Lehdistöpäällikkönä jouduin joskus sanomaan presidentille vastaan", muistelee Maria Romantschuk työvuosiaan presidentti Tarja Halosen aikana
Maria Romantschuk tiesi jo nuorena haluavansa toimittajaksi.
Luonnossa selviytymisen legenda Turkka Aaltonen: "Retkeilijän pitäisi hallita myös vanhanaikaisia perustaitoja"
Turkka Aaltonen on luontoselvitymisen asiantuntija.
Perinneasun käyttäminen toi epämukavan olon - Annamari Vänskälle muoti on ihmisyyden määrittelyä
Muoti on kiinnostanut Annamari Vänskää pienestä asti.
Glamour romuttui, kun laulaja Lauri Ylönen tapasi Alice Cooperin – “Käärmemies” olikin vain tavallinen ihminen”
Laulaja simuloi Suomen talvea yöllä Havaijin työhuoneella.