Hyppää pääsisältöön

Tunnista isot muuttajat

Muuttolintujen matkassa: Metsähanhi

Metsähanhi muuttaa auran- tai jononmuotoisina parvina.

Metsähanhi muuttaa Etelä-Ruotsista Hollantiin ulottuvalle talvehtimisalueelle syys–lokakuussa ja palaa maalis–toukokuussa. Äänet ovat nenäsointista pajatusta ”ga-ga, ang-äng…” ja matalampaa honotusta ”tjö-tjö, tjött tjöt…”.

Muuttolintujen matkassa: Merimetso

Merimetso on yleinen merialueilla.

Merimetso on merihanhen kokoinen mutta solakampi. Sillä on pitkä ja paksu kaula ja pitkä, kapea nokka. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustahko, vain leuka vaaleampi. Nuori on päältä tummanruskea, vatsa on valkoinen ja rinta ja kaula viiruiset. Pesäpaikoilla kuulee korisevia ja karkeita kurkkuääniä.

Tunnista petolinnut

Muuttolintujen matkassa: Nuolihaukka

Nuolihaukka muuttaa Afrikan eteläosiin elo–syyskuussa.

Nuolihaukka on päältä harmaanmusta ja alta mustajuovaisen vaalea. Vatsan takaosa on punainen, kurkku ja posket valkoiset, päälaki ja viiksijuova mustat. Lennossa siivet ovat pitkät, kapeat ja teräväkärkiset, pyrstö pitkä ja kapea.

Muuttolintujen matkassa: Piekana

Piekanat muuttavat syksyllä Itä-Eurooppaan.

Piekana on korpin kokoinen ja hiirihaukan muotoinen, mutta harteikkaampi ja rotevampi. Sen selkäpuoli on vaalea- ja tummatäpläisen harmaanruskea. Ääni on venytetty, ärsyyntynyt naukuna ”pi-ä-ä-ääh, pi-ä-ä-ää”.

Tunnista vesilinnut ja lokit

Muuttolintujen matkassa: Harmaalokki

Pääosa harmaalokeista muuttaa Itämeren eteläosiin.

Harmaalokki muistuttaa suuresti kalalokkia mutta on paljon isompi. Sekin on valkoinen lukuun ottamatta harmaata selkää. Järeä nokka on keltainen ja jalat punertavat (kalalokilla vihertävät). Nuori on harmaan- ja ruskeankirjava. Ääni on honottavaa naurahtelua ”ha-ha” tai kumeaa kaklatusta ”gag-gag-ag”.

Muuttolintujen matkassa: Kalalokki

Kalalokki muuttaa Länsi-Eurooppaan.

Varista vähän pienemmän kalalokin selkä on vaaleanharmaa, jalat ja nokka kellanvihreät. Nuorella selkä on suomukuvioisen ruskea. Kalalokin ääni on iloinen kiljahdus ”ke ke klaiija-klaiija…”, varoitusääni terävä käkätys.

Muuttolintujen matkassa: Merilokki

Kierteleviä merilokkeja voi nähdä sisämaassa muuttoaikaan.

Suurin lokkimme merilokki on sukulaisiaan jykevämpi, päältä noenmusta, alta ja päästä vitivalkoinen. Järeä nokka on keltainen, jalat punertavat. Nuori yksilö on tumman ruskeankirjava. Merilokin varoitusääni on kumeasti haukkuva ”ghauh-ghauh…”.

Muuttolintujen matkassa: Kuikka

Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

Muuttolintujen matkassa: Sinisorsa

Pieni osa sinisorsista talvehtii saaristossa.

Sinisorsa on varista isompi, tanakka sorsa. Juhlapuvussa syksystä alkukesään koiras on harmaa, pää tumma (läheltä nähtynä sinertävä tai vihertävä). Rinta on punertavanruskea. Ruskeankirjavan naaraan pyrstönreunat ovat valkoiset. Ääni on pehmeää rääpätystä ”prääh-prääh…”

Muuttolintujen matkassa: Isokoskelo

Pieni osa isokoskeloista jää talveksi saaristoomme.

Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi, ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas, joka rajautuu jyrkästi tummempaan päähän.

Muuttolintujen matkassa: Telkkä

Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

Muuttolintujen matkassa: Alli

Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

Muuttolintujen matkassa: Haahka

Haahka on hyvin yleinen Suomenlahdelta Merenkurkkuun.

Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen.

Muuttolintujen matkassa: Kaakkuri

Kaakkuri pesii melko harvinaisena koko Suomessa.

Kuikkaa vähän pienempi kaakkuri on päältä yksivärisen harmaanruskea, alta valkoinen. Harmaassa päässä on ruskeanpunainen kurkkulaikku ja niskan ja rinnan sivuilla mustavalkoisia juovia. Nuorella on suomukuvioinen selkä, valkoinen leuka ja rinta sekä rusehtava kaula ja päälaki. Uidessaan kaakkuri päästelee venytettyjä valituksia ”eeaa-oouhh eeaaouh…” ja lennossa karheita kaakatuksia ”grah-grah-grah-gra-graa…”.

Tunnista asutuksen lähellä viihtyvät talvilinnut

Kuka lintulaudallani ruokailee: Kesykyyhky

Talvella kesykyyhkyt käyvät ruokintapaikoilla.

Kesykyyhky on naakan kokoinen, pienipäinen ja lyhytpyrstöinen. Valtaosa yksilöistä on harmaita ja tummapäisiä, kuten kesykyyhkyn kantamuoto kalliokyyhky, ja siivellä on kaksi mustaa poikkijuovaa. Jalostuksen muistona Suomessa elää myös muunvärisiä kyyhkyjä valkoisista mustiin ja hiekanruskeisiin

Kuka lintulaudallani ruokailee: Keltasirkku

Enemmistö keltasirkuista jää talveksi Suomeen.

Keltasirkku on talitiaista hieman isompi, pitkäpyrstöisempi ja hoikempi. Selkäpuoli on mustajuovaisen ruskea. Koiraan pää ja viiruinen alapuoli ovat kirkkaamman keltaiset kuin naaraan. Parisekuntinen laulunsäe on tasakorkea viserrys ”tsi-tsi-tsi-tsi-tsi-tsii-tsyy”.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

Tunnista metsän siimeksestä vierailevat talvilinnut

Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Närhi

Närhet elävät samoilla seuduilla ympäri vuoden.

Naakan kokoinen, tanakka ja isopäinen närhi on pääosaksi harmaanpunertava. Pyrstön tyvi on valkoinen, ja siivessä on mustaa ja valkoista, siiventaipeessa sininen laikku. Äänet ovat karheaa rääkynää, naukaisuja ja soitimella visertelyäkin. Närhi matkii taitavasti monia muita lintulajeja.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

Tunnista ravinnon perässä vaeltavat talvilinnut

Kuka lintulaudallani ruokailee: Tilhi

Talvikaudella tilhet ovat näkyviä ja kuuluvia parvilintuja.

Kottaraisen kokoisella, tukevatekoisella tilhellä on suuri pää ja paksu kaula sekä tuuhea töyhtö päälaella. Höyhenpuku on harmaan punaruskea. Siivenreuna on mustan-, keltaisen- ja punaisenkirjava, pyrstön kärki keltainen.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Järripeippo

Muuttoaikaan järripeippo on yleinen Etelä-Suomessa.

Talitiaisen kokoisella järripeipolla on peipon tapainen kekonokka. Tummalla siivellä on kellertävät juovat. Koiraan selkä ja pää ovat kiiltävänmustat, vatsa valkoinen, rinta, kurkku ja siiventaive oranssit. Naaraan yläpuoli on vaaleankirjavan harmaanruskea ja rinta oranssinkellertävä.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Peippo

Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

Tunnista harvemmin tavatut talvilinnut

Kuka lintulaudallani ruokailee: Nokkavarpunen

Talvisin nokkavarpunen vierailee myös ruokintapaikoilla.

Punatulkun kokoisella, tanakalla nokkavarpusella on iso pää, valtava kekonokka, paksu kaula ja lyhyt pyrstö. Selkä on ruosteenruskea, pää ja alapuoli harmaanpunainen. Siivellä on vaalea juova. Laulu on mitätöntä ja kireää sirahtelua, jonka lomassa kuuluu iskeviä tiksahduksia ”diks, dtiks”.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Pähkinähakki

Pähkinähakki käy ruokintapaikoilla syksyisin.

Pähkinähakki on närhen kokoinen, mutta lyhytpyrstöisempi ja pitkänokkaisempi. Se on kauttaaltaan valkotäpläisen tummanruskea, vain päälaki ja siipisulat ovat yksiväriset. Pyrstön tyvi on alapuolelta valkoinen. Kutsuääni on käheä ”krrääh, krraah-krraah” tai karkea ”karrr, krrr”.

Kuka lintulaudallani ruokailee: Peltopyy

Peltopyy on palleromainen kanalintu.

Peltopyy on kesykyyhkyn kokoinen, mutta palleromaisempi kanalintu. Se on päältä harmaan-, mustan- ja punaruskeankirjava. Rinta ja kaula ovat harmaat ja naama ja kurkku oranssinruskeat. Koiraalla on iso tummanruskea laikku vatsassa, naaraalla se on himmeämpi

Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

Tikli on osittaismuuttaja.

Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

Kesärannan linnut: Naurulokki

Tuon tuosta naurulokki intoutuu rääkymään ja kirkumaan.

Naurulokki on kesykyyhkyn kokoinen, kalalokkia pienempi. Sillä on tummanruskea pää, vaaleanharmaa ylä- ja valkoinen alapuoli. Nuori on ruskean- ja harmaankirjava, ja sen pääkin on vaalea. Tuon tuosta naurulokki intoutuu rääkymään ja kirkumaan.

Kesärannan linnut: Harmaalokki

Ääni on honottavaa naurahtelua ”ha-ha”.

Harmaalokki muistuttaa suuresti kalalokkia mutta on paljon isompi. Sekin on valkoinen lukuun ottamatta harmaata selkää. Järeä nokka on keltainen ja jalat punertavat (kalalokilla vihertävät). Nuori on harmaan- ja ruskeankirjava. Ääni on honottavaa naurahtelua ”ha-ha” tai kumeaa kaklatusta ”gag-gag-ag”.

Kesärannan linnut: Selkälokki

Ääni on honottavaa haukahtelua ”gha-gha”.

Selkälokki on kalalokkia suurempi mutta merilokkia pienempi. Muiden lokkien tavoin ruumis ja pää ovat valkoiset. Selkä on puhtaamman musta kuin merilokilla, ja nokka ja jalat ovat keltaiset (merilokin jalat punertavat). Siivenkärjessä on pienempi valkoinen täplä kuin merilokilla ja siiven takareunan valkoinen juova kapeampi. Nuoret ovat harmaan- ja mustankirjavia. Ääni on honottavaa haukahtelua ”gha-gha”.

Kesärannan linnut: Pikkulokki

Ääni on lyhyt ”kjäk”, jota toistelee.

Pikkulokki on pienin ja siroin lokkimme. Se muistuttaa naurulokkia, mutta on pituudeltaan vain mustarastaan kokoinen. Perusväri on valkoisen harmaa. Pään huppu on musta, siivet pyöreäkärkiset, alapuolelta mustahkot. Nokka on punaruskea, jalat kirkkaan punaiset. Ääni on lyhyt ”kjäk”, jota toistelee.

Kesärannan linnut: Kalatiira

Lyhyt ”kitt, kitt-kitt”, kiihtyvä ”kiirri-kiirri…” ja äreä ”

Kalatiira muistuttaa suuresti yhtä solakkaa ja kapeasiipistä lapintiiraa. Erona on kalatiiran musta nokankärki (lapintiiran nokka kokonaan punainen) ja lyhyemmät pyrstöjouhet, jotka yltävät seisovalla linnulla yhtä pitkälle kuin pyrstö (lapintiiralla pyrstöä pitemmälle). Äänet ovat samanlaisia kuin lapintiiralla: lyhyt ”kitt, kitt-kitt”, kiihtyvä ”kiirri-kiirri…” ja äreä ”tiirr-rää”.

Kesärannan linnut: Kalalokki

Varista vähän pienemmän kalalokin selkä on vaaleanharmaa.

Varista vähän pienemmän kalalokin selkä on vaaleanharmaa, jalat ja nokka kellanvihreät. Nuorella selkä on suomukuvioisen ruskea. Kalalokin ääni on iloinen kiljahdus ”ke ke klaiija-klaiija…”, varoitusääni terävä käkätys.

Kesärannan linnut: Sinisorsa

Ääni on pehmeää rääpätystä ”prääh-prääh…”.

Sinisorsa on varista isompi, tanakka sorsa. Juhlapuvussa syksystä alkukesään koiras on harmaa, pää tumma (läheltä nähtynä sinertävä tai vihertävä). Rinta on punertavanruskea. Ruskeankirjavan naaraan pyrstönreunat ovat valkoiset. Ääni on pehmeää rääpätystä ”prääh-prääh…”.

Kesärannan linnut: Haapana

Koiraan soidinääni on terävä vihellys ”v-viuuhr".

Haapana on töpäkkä, pyöreäpäinen sorsa. Koiras on vaaleanharmaa, ja sillä on punaruskea pää ja vaalea otsa. Naaras on ruosteenruskea. Koiraan soidinääni on terävä vihellys ”v-viuuhr”, naaraan kutsuääni käheä rääpätys ”kä-ährr, kahrr…”.

Kesärannan linnut: Tavi

Tavi on kooltaan vain puolet sinisorsasta.

Tavi on kooltaan vain puolet sinisorsasta. Koiraan harmaalla kyljellä on valkoinen pitkittäisjuova. Pää on tumma (läheltä paljastuu punaruskeaksi). Naaras on ruskeankirjava. Koiraan soidinääni on sointuva ”krlik, krlik”, naaras rääpättää vaimeasti ”prät-prät…”.

Kesärannan linnut: Kuikka

Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”

Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

Kesärannan linnut: Silkkiuikku

Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

Kesärannan linnut: Tukkakoskelo

Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

Kesärannan linnut: Tukkasotka

Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

Kesärannan linnut: Härkälintu

Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

Kesärannan linnut: Isokoskelo

Tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”.

Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi, ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas, joka rajautuu jyrkästi tummempaan päähän. Tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”.