Jenny Lehtinen valehteli sairastavansa syöpää, koska rehellinen vastaus hävetti liikaa – Nyt hän tahtoo vapauttaa meidät normeista, mutta yhteiskunta toistaa jatkuvasti yhtä isoa virhettä
Jenny Lehtinen haluaa vapauttaa meidät normeista.
Jenny Lehtinen tunsi pitkälle aikuisikään asti vahvoja häpeän ja ulkopuolisuuden tunteita. Niistä vapautti vasta 34-vuotiaana saatu adhd-diagnoosi. Adhd myös vaikutti taustalla, kun Jenny sairastui masennukseen ja syömishäiriöön. Tänä päivänä Jenny kokee, että häpeän sijaan meidän pitäisi uskaltaa puhua kaikista asioista ääneen – ja mielellään mahdollisimman lujalla äänellä.
Kuuro näyttelijä Silva Belghiti, 30, koki salamarakkauden ja odottaa nyt esikoistaan – "Jos lapsi syntyy kuurona toivon, että lääkärit kunnioittavat vanhempien päätöstä"
Uusi Areena-sarja “Mä oon mä” kertoo erilaisuuden voimasta.
Silva Belghiti taisteli tiensä Teatterikorkeakouluun ja valmistui sieltä Suomen ainoana viittomakielisenä näyttelijänä. Tie teatterin lavalle ei ollut helppo, vaan Silva kohtasi matkalla paljon syrjintää ja epäilyjä. Silva toivoo, ettei tulevan lapsen tarvitse aikanaan käydä hänen taistelujaan. "Äidinkielenä lapsellamme on joka tapauksessa viittomakieli, kuuli hän tai ei."
Anna Giss, 31, elää raastavassa kivussa, mutta hymyilee silti, ja se on muille liikaa – "Lääkäri kysyi, miten voin tuntea kovaa kipua, kun en näytä siltä"
Uusi Areena-sarja “Mä oon mä” kertoo erilaisuuden voimasta.
Anna Giss, 31, eli terveen parikymppisen opiskelijan elämää, kun mystiset kivut valtasivat ensin kädet, sitten koko kehon. Krooninen kipu ja pyörätuoli ovat nyt osa Annan arkea, johon yhä mahtuu myös valoa ja kauneutta. Hän haluaa murtaa käsityksiä siitä, miltä sairas ihminen näyttää.
Tappouhkauksia, lastensuojeluilmoituksia ja vuosikausia kestänyttä haukkumista – Tuure Boelius, 18, kävi läpi helvetin ja kertoo nyt, miten siitä voi selvitä
Uusi Areena-sarja “Mä oon mä” kertoo erilaisuuden voimasta.
15-vuotiaana homoudestaan kertonut ja Lätkäjätkä-Ville-kappaleella palauteryöpyn aiheuttanut tubettajatähti, laulaja Tuure Boelius on saanut tappouhkauksia, törkypostia ja kuunnellut haukkumista vuosien ajan. Siitä huolimatta nuori mies seisoo omana itsenään ja pää pystyssä koko Suomen edessä. Hän toteaa koko uransa olevan osoitus rohkeudesta olla erilainen.
Tubettaja Mmiisas luuli kuolevansa satojen fanien edessä, kun keho taisteli yltyvää paniikkia vastaan: “Jos kukaan ei puhu, häpeä erilaisuuden ympäriltä ei laannu”
Uusi Areena-sarja “Mä oon mä” kertoo erilaisuuden voimasta.
Miisa Rotola-Pukkila ei tiennyt paniikkihäiriöstä mitään, kunnes sai itse ensimmäisen kohtauksensa. Pahimpina aikoina Miisa joutui suunnittelemaan pakoreitit valmiiksi niin työkeikoilla, leffateatterissa kuin yliopiston luentosalissa. Enää häpeä ei vaienna häntä.
Näin saat apua
Näin saat apua kriisitilanteessa – kokosimme listan auttavista puhelimista
Lista apua tarjoavista järjestöistä ja puhelinnumeroista.
Vaikea elämäntilanne on painanut mieltä jo pitkään tai järkyttävä tapahtuma mullistaa elämän kertarysäyksellä? Huolen tai murheen kanssa ei tarvitse jaksaa yksin.