Hyppää pääsisältöön

Minnan kääpäkävelyn valmentajat vinkaavat: Näin löydät elämää metsästä

Metsäluonnon asukkaista valtaosa on pieniä ja piilottelevia.

”Onko totta että mitä enemmän metsässä hidastaa ja rauhoittuu, sitä paremmin huomaa ympäröivää luontoa – sen erilaisia muotoja, värejä, yksityiskohtia ja kauneutta? Ja sitä pienempiä ja vaivihkaisempia tapahtumia pääsee näkemään?” Lähden testaamaan tätä ajatusta Evolle, jossa sijaitsee eräs Etelä- Suomen laajin vanhan metsän alue. Metsäluonnon asukkaista valtaosa on hyvin pieniä ja piilottelevia. Aion sukeltaa tähän hiljaiseen maailmaan.

Mennään metsään -viikon erikoislähetykset Evolta

Mennään metsään -viikko alkoi, Ylen kanavilla hurja määrä metsäaiheisia ohjelmia!

Radio- ja tv-ohjelmissa tarjolla runsaasti metsäaiheita!

Ylen Mennään metsään -kampanja huipentuu lokakuun ensimmäisellä viikolla, jolloin tarjolla on runsaasti metsäaiheista ohjelmaa niin radiossa, tv:ssä kuin Yle Areenassakin. Katso alta Mennään metsään -viikon kaikki ohjelmat! Muista myös merkata omat metsäkäyntisi Mennään metsään -laskuriin, joka on auki 7.10.

Metsä tekee onnelliseksi!

Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

Syksyn herkullisin kakku syntyy kaarnikasta

Bloggaaja Annin variksenmarjakakku - täydellinen makuelämys!

Leivontablogia pitävä Anni sai haastavan tehtävän. Hänen piti suunnitella ja leipoa Ylen Mennään metsään -kampanjaa varten helppo, herkullinen ja näyttävä kakku variksenmarjasta eli kaarnikasta – marjasta, jota ei juurikaan poimita. Liekö syynä se, että marja maistuu monen suussa vähän oudolta. Mutta kaarnikka on ihmemarja, ja sen Annikin sai kokea!

Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

"Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

"Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

Elävät puut

Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

Kop, kop – kuuleeko haltia, kun koputan puuta? Puiden henkiä on palvottu ja pelätty – tällaisia voimia eri puulajeihin on liitetty

Pyhät puut määräsivät ihmisen kohtalon.

Metsän ja puiden rituaalinen palvonta on kuulunut suomalaisten elämään vuosisatoja. Pyhät puut käsitettiin haltijoiden asuinpaikaksi ja portiksi ihmisen ja henkimaailman välillä. Lue, millaisia merkityksiä ovat mänty, koivu, kataja, kuusi, leppä, pihlaja ja tammi saaneet suomalaisessa perinteessä.

Tutustu polkujuoksureitteihin ja ilmoittaudu mukaan!

Suomalaisten rakkain luontokohde on metsä. Siellä liikkuminen ja oleskelu tekee ihmisen onnelliseksi. Mennään metsään -kampanjan aikana lähes jokaisessa Suomen 40 kansallispuistossa järjestetään polkujuoksun yhteislenkki. Ilmoittaudu mukaan juoksemaan tai kävelemään - ilmoittautuminen avautuu aina pari viikkoa ennen tapahtumaa. Nähdään poluilla!

Metsän viisi vihreää veljestä

Metsän viisi vihreää veljestä – Haapa

Lue Anni Kytömäen koskettava teksti haavasta

Haapa huomaa tuulen ensimmäisenä. Sen lehdet ovat puunlehdiksi kovat, niin kovanaamaiset että ovat vaatineet oman verbinkin – haavat eivät suhise kuten muut, ne havisevat.

Mikä on Mennään metsään -kampanja?

Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään -kampanjassa?

Unescon listalle pääsevät vain arvostetut, elävät perinteet.

Mennään metsään -kampanjassa luonnossa käynnit halutaan laskea, sillä Unescon listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät ja arvostavat. Merkkaa siis Mennään metsään -laskuriin jokainen koiralenkki, iltakävely, soutelu, uiminen, työmatka, onkireissu, sieniretki… Kaikki ne kerrat, kun olet poikennut luontoon kahden viikon aikana!

Vad är Vi drar till skogs för en kampanj?

Vi drar till skogs och skyddar allemansrätten!

Vi drar till skogs och skyddar allemansrätten! Det finns all anledning att fira skogen, eftersom skogen är finländarnas käraste naturform och en källa till hälsa och frid. En grund för vår urgamla relation till skogen är att vi har världens mest omfattande allemansrätt, alltså rätt att dra till skogs.

#minäjamunpuu

Mennään metsään - poimintoja aiheesta yle.fi:ssä

Metsä vastaa sille, joka osaa kuunnella

Minkä opetuksen voisit metsästä poimia?

Suomessa ei kovin montaa matkaa voi tehdä ohittamatta metsää tai kulkematta sen läpi. Se tulee kaupunkilaisenkin arkeen vähintään pieninä metsäisinä alueina tai junasta vilisevänä maisemana. Euroopan metsäisin maa kätkee sisäänsä kansan, jolla on pakostakin suhde metsään. Ja vaivihkaa metsä myös hoitaa meitä.

Uusimmat sisällöt - Mennään metsään