Hyppää pääsisältöön

Sisäilmasta sairastuneet kätilöt hävisivät vuosikymmenen oikeustaistelun

Työpaikan home sairastutti, ei korvauksia.

Kolme Keski-Pohjanmaalla työskennellyttä kätilöä on hävinnyt oikeustaistelunsa, jossa he yrittivät saada korvauksia työkykynsä menetyksistä. Kätilöt sairastuivat 2000-luvun alussa samantyyppisiin oireisiin kuin pääkaupunkiseudulla työskennelleet kollegansa. Vuosikymmenen jatkuneelle taistelulle on nyt pantu piste, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut ratkaisunsa.

MOT tutki kuka saa eniten yritystukia

MOT julkistaa yritystukien kanta-asiakkaiden saamat tuet

S-ryhmä ja ST1:n Mika Anttonen, ahvenanmaalaiset laivanvarustajasuvut, suomalainen raskas teollisuus ja kaupunkien energiayhtiöt ovat suuromistajina yhtiöissä, joille valtio maksaa eniten suoria yritystukia. Tiedot ilmenevät MOT:n kokoamista tuoreista yritystukitiedoista. Kanta-asiakkaista kaikkein tuetuimpia ovat paljon energiaa käyttävät kansainväliset teollisuuskonsernit.

Näin liivijengit toimivat eri puolella Suomea

Suomessa on noin 750 liivijengiläistä.

Poliisihallituksella (PoHa) ei ole tällä hetkellä selvityksen alla muiden vastoin lakia ja hyviä tapoja toimivien järjestöjen tai yhdistysten kuin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) lakkauttaminen. Pirkanmaan käräjäoikeus julisti viime viikolla uusnatsistisen PVL:n lakkautetuksi laittoman ja räikeästi hyvän tavan vastaisen toiminnan vuoksi.

Viranomaiset tiukentavat hopeaveden markkinoinnin valvontaa

Fimea väläyttää hopeaveden myyntikieltoa

Neljä keskeistä valvontaviranomaista on viime päivinä varoittanut ns. hopeaveden nauttimisesta. THL, Evira, Fimea ja Tukes ovat julkisesti ottaneet kantaa sen jälkeen kun Yleisradion ruotsinkielinen tutkiva ohjelma Spotlight paljasti, että yhä useampi suomalainen käyttää kolloidista hopeaa sisältävää vettä erilaisiin vaivoihin ja että sitä annetaan lääkkeenomaisesti jopa vauvoille.

Aiempia aiheita

MOT-selvityksiä

Tutki kiinnostavimpia yrityskauppoja

MOT:n lista kiinnostavimmista yritysmyynneistä 20 vuodelta

MOT on koonnut tietokannan kiinnostavimmista ulkomaille myydyistä yrityksistä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Voit tutkia taulukkoa haluamiesi muuttujien mukaan. Taulukko liittyy maanantaina 22.5. esitettävään ohjelmaan MOT: Näin Suomi myytiin.

Mahtisukuja ja kahdella tuolilla istuvia päättäjiä kunnissa

Kuntapäättäjien matkat ja kiinteistökaupat luupin alla.

MOT:n saamat kymmenet kansalaisvinkit paljastavat kuntapäättäjien kaksoisrooleja ja epäilyjä hyvä veli – tai sisko –verkostoista ja suosimisesta. Yksilöityjä epäilyjä tuli noin 60-70, ja niistä on tähän mennessä varmennettu reilu kaksikymmentä. Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin helmikuussa nimellä Hyvät Veljet kunnissa. Sarjan toisessa osassa jatketaan vinkkien uutisointia mm Turun Kakolasta, Kittilän Leviltä ja Tuusulasta. Juttuja pääsee lukemaan karttaa klikkaamalla.

Historian suurin tietovuoto

Veroparatiisien salaiset kansiot

MOT on mukana kansainvälisessä tutkivien toimittajien verkostossa, joka on uutisoinut maailman suurimmasta tietovuodosta eli ns. Panama-papereista. Asiakirjoista on paljastunut muun muassa useiden valtionpäämiesten ja miljardöörien laittomia toimia veroparatiiseissa. Suomalaisittain kiinnostavimmat löydöt koskevat toistaiseksi Nordeaa ja Metsoa. Tästä linkistä pääset kaikkiin tv-ohjelmiin ja verkkoartikkeleihin.

Toimitus

  • Renny Jokelin
    Renny Jokelin Kuva: Yle renny jokelin
  • Magnus Berglund
    Magnus Berglund Kuva: Yle magnus berglund
  • Kai Byman
    Kai Byman Kuva: Yle kai byman
  • ohjaaja Marko Niemi
    ohjaaja Marko Niemi Kuva: Yle niemi
  • Minna Knus-Galán
    Minna Knus-Galán Kuva: Yle knus-galan
  • Tiina Lundell
    Tiina Lundell Kuva: Yle lundell
  • Kirsi Skön
    Kirsi Skön Kuva: Yle skön
  • Hannu Sokala
    Hannu Sokala Kuva: Yle hannu sokala
  • Lauri Miettinen katsoo kameraan, mustavalkoinen kuva.
    Lauri Miettinen katsoo kameraan, mustavalkoinen kuva. Kuva: Ilmari Fabritius / Yle MOT,toimittaja lauri miettinen