Hyppää pääsisältöön

Caligarista Hitleriin - 23.1.2016

  • Rüdiger Suchslandin dokumentti tarkastelee Natsi-saksan elokuvateollisuutta. Mitä elokuvassa tapahtui 1933-1945 ja mitkä olivat seuraukset? Dokumentti tuo esille koko kirjon puhtaasta viihteestä tietoiseen propagandaan.

    Natsi-Saksa oli kuvitelma, josta tehtiin totta – uusi dokumentti avaa oven Hitlerin Hollywoodiin

    20.10.201712Kulttuuricocktail
    Natsipropagandan vuosina saksalaiselokuvia leimasi täydellinen ironian puute. Niissä ihannoitiin uhrautumista, nuoruutta ja järjestystä. Samaan aikaan natsien valheet ja visiot toteutettiin myös elokuvateatterin ulkopuolella, miljoonien ihmisten elämässä.
  • Komisario yrittää puhutella hulluksi tullutta miestä. Kuva elokuvasta Tri Mabusen testamentti

    Fritz Lang pahuuden voimien kuvajaana

    29.09.20174Yle Teema
    Teeman saksalaisen elokuvan lokakuun keskeinen ohjaaja on Fritz Lang. Kuukauden aikana nähdään Langin Tohtori Mabuse -elokuvat vuosilta 1922 ja 1933 sekä M – kaupunki etsii murhaajaa. Mielenkiintoisen näkökulman Langiin antaa Gordian Mauggin vuonna 2016 valmistunut tosipohjainen draama ohjaaja Langista sarjamurhaajan jäljillä.
  • Dokumenttielokuvan Hitlerin Hollywood (2017) juliste.

    Mabusesta Hitleriin: Saksalaisen elokuvan historiaa lokakuussa Teemalla

    18.09.20176Yle Teema
    Lokakuussa 2017 Teemalla ja Areenassa perehdytään Saksan 1900-luvun historiaan elokuvien kautta. Tietävätkö elokuvat jotain, mitä me emme tiedä? Jykevän kokonaisuuden harvinaisin tapaus on Teemalauantai, jossa käsitellään ja esitetään natsi-Saksan elokuvaa.
  • Kooste Teeman lauantai-iltojen ohjelmistosta syksyllä 2017.

    Ensi-iltoja ja klassikoita, naurua ja kauhua, Beatlesia ja black metalia: Teemalauantait ja musiikkidokumentit syksyllä 2017

    30.08.20176Yle Teema
    Syksyllä 2017 osallistutaan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille ja muistiviikoille, muistellaan 90-lukua ja elokuvakomedian mestaria Jacques Tatia, perehdytään saksalaisen elokuvan historiaan ja Hitlerin Hollywoodiin, kuunnellaan Beatlesiä, Bruce Springsteeniä, kamarimusiikkia, black metalia ja pakistanilaista jazzia, pelätään vampyyrejä, tutustutaan reposaarelaiseen samuraihin, katsellaan nuorta ja vanhaa Jack Nicholsonia sekä vietetään kiihkeitä iltoja naisten kesken. Muun muassa. Teeman lauantai-iltojen ohjelma alkaa kello 20.
  • Ihmisiä sunnuntaina. Kuvakaappaus dokumenttielokuvasta Caligarista Hitleriin.

    Caligarista Hitleriin ja Ihmisiä sunnuntaina: sotienvälistä saksalaista elokuvaa Teemalauantaissa 23.4.

    22.04.2016Yle Teema
    Saksassa elettiin maailmansotien välissä paitsi poliittisen ja taloudellisen kuohunnan aikaa myös elokuvan kultakautta. Rüdiger Suchslandin komea dokumenttielokuva Caligarista Hitleriin kertoo tuosta ajasta upean elokuvakollaasin keinoin, Siegfried Kracauerin kuuluisaa kirjaa osin seuraten. Illan fiktioelokuva on aikakauden avainteoksia, yhä ihmeen raikas nuoruuskuvaus Ihmisiä sunnuntaina. Sitä tekemässä olivat mm. Robert Siodmak, Fred Zinnemannin ja Billy Wilder. Molemmat tv-ensi-iltoja!
  • Kevään 2016 Teemalauantaiden ohjelmistoa.

    Teemalauantait keväällä 2016

    08.01.20169Yle Teema
    Kevään Teemalauantait tarjoavat yltäkylläisesti elokuvaa: Hollywood-musikaaleja, asfaltinkatkuisia kulttielokuvia, Oscar-voittajia, sotienvälisen Saksan elokuvaa, parhaita lapsikuvauksia, James Bondin varhaishistoriaa, japanilaista erotiikkaa (Aistien valtakunta) ja eurooppalaista pornobisnestä sekä Christopher Leelle, Lars von Trierille, John Miliusille, Marcello Mastroiannille ja Jean Sebergille omistetut illat. Lisäksi afrikkalaista tyyliä ja italialaista kaaosta.