Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto esittää 2016

  • Näkymä Erottajantorilta kohti Kluuvia (1867). Kuva: Carl Adolf Hårdh. Kuvankäsittely: Sampo Soveri

    Katso, tää on Helsinki, sun ikioma Stadisi!

    11.06.20202Elävä arkisto
    Kun Helsinki vuonna 1550 perustettiin nykyisen Vanhankaupungin rantamille, toivottiin siitä nopeasti kasvavaa, vireää kilpailijaa Suomenlahden kauppamahdille Tallinnalle. Pakkomuutoin asutettu kaupunkipahanen kasvoi kuitenkin hitaasti, vaihtoi jopa paikkaa, mutta varttui sitten vaivihkaa ihanaksi, joskus myös ärsyttäväksi Itämeren tyttäreksi. Herroistaankin Helsinki tunnetaan. Millainen kaupunki on tarttunut filmille, kuva- ja ääninauhoille? Elävä arkisto kutsuu sinut matkalle Helsinkiin. Lähe fölikseen, siis messiin!
  • Iltalypsyn hahmot Leila Toroskainen ja Mika Wirta nojaavat toisiinsa. Kuvaa muokattu niin, että se näyttää maitolammikolta.

    Iltalypsylle Areenaan! Listasimme kuusi syytä katsoa ysärin suosikkisatiiria

    14.03.20195Blogit
    Iltalypsy toi lamanjälkeiseen Suomeen ohjelman, jonka lyhyissä jaksoissa analysoitiin valtaa pitävien tekemisiä räikeän huumorin avulla. Areenaan on nyt julkaistu 24 jaksoa vuodelta 1994. Jaksot ovat katsottavissa vuoden ajan.
  • Danny laulaa lähikuvassa. Samannimisen dokumenttielokuvan juliste.

    Iso D toi show'n Suomeen

    09.11.2018Yle Teema
    Teemalauantain tähti on Iso D, Suomi-viihteen jättiläinen, Mr. Tähtitehdas Danny eli Ilkka Lipsanen – mies joka toi show’n Suomeen. Danny-dokumenttielokuvan ensiesityksen lisäksi kaivellaan arkistojen aarteita.
  • Kolme kuvaa ohjelmista Huojuva talo, Tumma ja hehkuva veri sekä Tuulikaappimaa.

    Syyskuu tuo Areenaan Huojuvan talon ja muut suomalaisen melankolian jättiläiset

    13.09.2018Blogit
    Avioliiton ahdistusta, perheväkivaltaa, oman identiteetin etsimistä, mutta myös toivoa tulevasta. Areenaan on nyt julkaistu suomalaisen melankolian jättiläisiä, kuten Huojuva talo, Tumma ja hehkuva veri ja Hiljaiset laulut. Ohjelmat ovat katsottavissa Areenassa vuoden ajan.
  • Kollaasi Teeman syksyn 2018 lauantai-iltojen ohjelmista.

    Musiikkia, elokuvaa, dokumentteja, kissoja: Teeman lauantai-illat syksyllä 2018

    25.08.2018Yle Teema
    Teeman lauantai-illoissa tarjotaan syksyllä tuhti annos musiikkia. Musiikkidokumenteissa alkaa syyskuussa naisten vuoro: juhlimme omaperäisiä ääniä Marianne Faithfullista funkin kuningattareen Betty Davisiin ja grungepunkbändiin L7. Syksyn teemailtojen tähtiä ovat muun muassa Iggy Pop, Sting, Danny, Agnès Varda, Ryhmäteatterin väki, Peggy Guggenheim, Samuel Fuller ja Istanbulin kissat.
  • Ett trädgårdsland.

    Kaupunkiviljely kukoistaa - puhdas lähiruoka puhuttelee

    23.08.2018Yle Teema
    Kaupunkiviljely, siirtolapuutarhat, palstat ja pikkuiset parvekepuutarhatkin ovat nykyään erittäin suosittuja. Teeman Elävä arkisto tarjoaa hienon paketin vanhoja puutarhaohjelmia. Niistä käy ilmi, että pienimuotoinenkin puutarhassa puuhastelu on kiinnostanut suomalaisia jo iät ja ajat.
  • Seychellien rantaa

    Onnellisten saaret – päivä hymyilevien ihmisten valtakunnassa

    23.07.2018Elävä arkisto
    Madagaskarin koillispuolelle ripoteltu trooppinen saariryhmä Seychellit on häämatkailijoiden ja pullealompakkoisten luksusturistien suosima paratiisikohde, jonka liidunvalkeat rannat ovat piirtyneet useammankin haavematkailijan mielikuviin. Korkean hintatason valoisa puoli on se, ettei saarilla ole juuri koskaan tungosta. Vuonna 1975 elämä onnellisten tasavallassa oli vieläkin rauhallisempaa.
  • Salutorget på 1960-talet.

    Rakkaudesta kotimaanmatkailuun

    12.04.2018Yle Teema
    Teemalla on maaliskuussa aloittanut uusi kaksikielinen ohjelmasarja Egenland, joka kulkee ympäri Suomen kulttuurikohteesta toiseen yleisöltä saatujen vinkkien pohjalta. Myös Teeman Elävä arkisto on tien päällä kotimaassa - ja lisäksi aikamatkalla, joka ulottuu 1940-luvulta 80-luvulle.
  • YYA-sopimuksen allekirjoitus

    YYA-sopimus oli Suomelle välttämättömyys, josta tuli hyve

    04.04.2018Elävä arkisto
    Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja avunannosta syntyi aikana, jolloin pienen maan oli tarkoituksenmukaista tehdä liitto suuren naapurinsa kanssa rauhanomaisten olojen takaamiseksi. Sopimus hyödytti Suomea myös taloudellisesti ja se lisäsi vähintäänkin välillisesti suomalaisten tietämystä itänaapurista. Mutta aikaa myöten siitä tuli ulko- ja sisäpoliittinen rasite, kun välttämättömyydestä tehtiin hyve.
  • 2 kuvan kuvakooste Kikasta.

    Kikka uskalsi olla ronskisti seksikäs – ja sai maksaa siitä

    15.03.20186Yle Teema
    "Kikasta tuli esikuva monelle naiselle, ja miehellekin", sanoo kirjailija Laura Gustafsson Teeman Arkistovieraana -ohjelmassa. Miksi ihmeessä älykkö-feministi innostuu aivottomaksi hutsuksi leimatusta 90-luvun iskelmätähdestä?
  • Näyttelijä Niina Nurminen Ilman kavaluutta -tv-sarjassa (1996).

    Tove Idström kirjoittaa naisista, jotka löytävät oman vahvemman itsensä

    08.03.2018Yle Teema
    Naistenpäivän kunniaksi Teemalla puhutaan naisista ja "itseksi tulemisen" teemasta. Arkistovieraana on käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström, joka on kirjoittanut useita aihetta käsitteleviä tv-sarjoja ja elokuvia. Yle Areenan Toivotut -draamajulkaisussa voi nyt katsoa muun muassa keskustelua herättäneen Ilman kavaluutta -sarjan vuodelta 1996.
  • Tove Jansson valokuvaaja Kalle Kultalan ikuistamana. Mustavalkokuvaa sävytetty jälkikäteen.

    Naisia elämänsä pääroolissa – dokumentteja ja haastatteluja innostavista naisista

    01.03.201820Blogit
    Ruttuisessa paperilapussa luki haaleansininellä kuulakärkikynällä kirjoitettuna nimiä allekkain: Tove Jansson, Virpi Hämeen-Anttila, Pirjo Honkasalo… Kauppalistan tapaan se muistutti jääkaappini ovessa siitä, mitä ei kannata unohtaa. Kun sain tilaisuuden etsiä arkistojen kätköistä dokumentteja innostavista naisista, muistin listani.
  • Lumisessa maisemassa pieniä kippuraisia vaivaiskoivuja. Taustalla kohoaa lumen peittämä tunturi, sinisellä taivaalla kulkee pilvivanoja, jotka luovat tunturin valkeuteen sinisen varjon.

    Luontoillan isä Veikko Neuvonen: "Ihminen voi halutessaan pysäyttää ilmaston lämpenemisen"

    15.02.2018Yle Teema
    Yli kolmenkymmenen vuoden uran luontotoimittajana tehnyt biologi Veikko Neuvonen on varsin läheltä joutunut näkemään ilmastomuutoksen vaikutukset. Siitä huolimatta hän on vakuuttunut ihmisen kyvyistä pysäyttää tuhoisa lämpeneminen. Teeman Elävän arkiston luontopaketissa nähdään Neuvosen tuore haastattelu ja neljä Luonto on vielä meidän -ohjelmasarjan jaksoa vuodelta 1985.
  • Arkebuseringar av röda 1918 i Västankvarn i Ingå.

    Kirjailija Kjell Westö vuoden 1918 tapahtumista: "Järkyttävintä oli sisällissodan jälkeinen julma kosto"

    17.01.20181Yle Teema
    Suomen sisällissota alkoi tammikuun lopulla 100 vuotta sitten. Teeman Elävän arkiston paketissa nähdään aiheesta kolme romaania kirjoittaneen Kjell Westön tuore haastattelu sekä kaksi dokumenttia 1960- ja -80-luvuilta. Niissä ääneen pääsevät myös sisällissodan kokeneet ihmiset.
  • Muusikot Aki Sirkesalo, Michael Monroe (Mike Monroe, oik. Matti Fagerholm) ja Sami Saari esiintyvät Groovymeisseli-ohjelmassa 1997.

    Oikea joulu sielumusiikilla maustettuna

    07.12.20171Kulttuuri
    "Suomessa oli jo 1990-luvun lopulla paljon maahanmuuttajia ja me mietimme ohjelmaan antirasistista teemaa. White christmas ei tuntunut hyvältä. Miksi se ei voisi olla vaikka black tai red christmas. Lopulta päädyttiin sitten nimeen The Right Christmas, Oikea joulu!".
  • Asunnottomia kadulla, suomenlippu häiveenä päällä

    Kun laitapuolen kulkijat itsenäisyyspäivän juhliin lähtivät

    30.11.20171Yle Teema
    Alkoholisteille, työttömille ja asunnottomille järjestetty itsenäisyyspäivän vastaanotto hämmästytti 50 vuotta sitten. Teeman Elävän arkiston paketissa nähdään myös potpuri itsenäisyyspäivän juhlista 40-, 50- ja 60-luvuilta. Itsenäisyysjuhlinnan ohjelmat Teemalla: Torstaina 30.11. klo 23.20, perjantaina 1.12. klo 14.55 ja maanantaina 4.12. klo 12.00
  • Suomen pelaaja kaatuneena maassa vanhassa mustavalkoisessa kuvassa.

    Kun urheilijat rahan perään lähtivät

    23.11.20171Yle Teema
    Yle Teemalla on käynnissä upea 10-osainen Urheilu Suomi -sarja. Siinä käydään kattavasti läpi maamme merkittävimmät urheiluhenkilöt, saavutukset ja ilmiöt urheilun ympärillä. Teeman Elävä arkisto komppaa kolmella ohjelmalla, joissa nousevat esiin suomalaisille rakkaat urheilulajit.
  • Lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlaparaati Moskovan Punaisella torilla vuonna 1987

    Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    15.11.20173Yle Teema
    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.
  • Yleisradion televisio-ohjelma "Kohti Luxemburgia" (Eurovision laulukilpailu 1966, Suomen karsinta, Euroviisut 1966). Laulaja Laila Kinnunen esittää kilpailukappaleen "Muistojen Bulevardi".

    Kuukauden suositut välitti Eilispäivän iskelmät ja maailmanhitit musiikkikuvaelmina

    08.11.20171Elävä arkisto
    Kuukauden suositut -ohjelmassa esitettiin 1960-luvun koti- ja ulkomaiset menestyskappaleet pieninä lavastettuina musiikkikuvaelmina. Näiden ”esi-musiikkivideoiden” rekvisiittana pyöri merimiehiä, piraatteja, tiskaavia aviomiehiä, rokokootanssijoita, jenginuoria ja mitä milloinkin. Ohjelmien vakiotähti oli laulaja Laila Kinnunen.
  • Iskelmätähti Carola

    Kultaisella 60-luvulla iskelmätähdet mainostivat ja kansa opetteli tuhlaamaan

    02.11.20172Yle Teema
    Sodanjälkeisen niukkuuden ja raadannan vuosien jälkeen alkoi vaurastuminen ja 60-luvulla tuli Suomestakin moderni kulutusyhteiskunta. Teeman Elävän arkiston paketti tarjoaa mainoksia, kodin sisustusta sekä kaupungistumista ja maaltamuuttoa. Ohjelmat Teemalla: Torstaina 2.11. klo 22.30, perjantaina 3.11. klo 15.00 ja maanantaina 6.11. klo 12.00.