Hyppää pääsisältöön

Konsertteja: Lappeenrannan laulukilpailut: kooste ensimmäisestä välikilpailupäivästä - 3.1.2016

Ohjelma Areenassa

Tätä jaksoa ei valitettavaksi ole saatavilla toistettavaksi. Alla on kuitenkin sarjan viimeisin jakso.
  • Sopraano Iida Antola ja Yle klassisen lähetysikkuna

    Lappeenrannan laulukilpailun välierässä kuultiin hienoja Lied-ohjelmia

    04.01.2016Klassinen
    Lappeenrannan laulukilpailujen ensimmäisenä välieräpäivänä sunnuntaina 3. tammikuuta 2016 puhuttivat koko kilpailun ja erityisesti mieslaulajien korkea taso. Lähes puolituntisen Lied-ohjelmansa pääsi esittämään kolme mies- ja neljä naislaulajaa.
  • Baritoni Jussi Juola Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Jussi Juola, bassobaritoni (28) - Lappeenrannan laulukilpailut

    03.01.2016Klassinen
    Keminmaalla 1987 syntynyt Jussi Juola on opiskellut laulua Dresdenin Carl Maria von Weber -musiikkikorkeakoulussa Christiane Junghannsin, Ulrike Siedelin, Olaf Bärin (2015-) sekä Oulunseudun ammattikorkeakoulussa Markku Liukkosen (2009–2014) ja Jokilaaksojen musiikkiopistossa Jarmo Junnon johdolla.
  • Sopraano Johanna Isokoski Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Johanna Isokoski, sopraano (25) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Tampereella 1990 syntynyt Johanna Isokoski on opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa Sirkka Parviainen-Hiekkapellon (2014-), Turun ammattikorkeakoulussa Kaisu Helmisen (2010–2014) ja Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Mari Sillanpään (2007–2010) johdolla. Loppukilpailu
  • Mezzosopraano Erica Back Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Erica Back, mezzosopraano (28) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Närpiössä 1987 syntynyt mezzosopraano Erica Back on opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa Monica Groopin (2013-), Piteån musiikkikorkeakoulussa Ruotsissa Synnöve Dellqvistin (2009-2012), Framnäsin kansanopistossa Ruotsissa Emma Rönnlundin (2007-2009), Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Marianne Tunkkarin (2006-2007) ja Musiikkiopisto Legatossa Närpiössä Karina Westmalmin (2000-2006) johdolla.
  • Sopraano Iida Antola Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Iida Antola, sopraano (25) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Sopraano Iida Antola (s.1990 Taipei/Riihimäki) on opiskellut laulua Universität der Künste Berlin -yliopistossa Elisabeth Werresin (2015–) sekä Sibelius-Akatemiassa Aulikki Eerolan (2008–2013) ja Itä-Helsingin musiikkiopistossa Maikki Apajalahden (2006–2008) johdolla. Lisäksi hän on opiskellut yksityisesti Marjut Hannulan johdolla (2013–2015).
  • Sopraano Suvi Väyrynen Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Suvi Väyrynen, sopraano (29) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Kajaanissa 1986 syntynyt sopraano Suvi Väyrynen on opiskellut laulua Konservatorium Wien Privatuniversität -korkeakoulussa Uta Schwaben (2014-), Tampereen konservatoriossa ja Tampereen musiikkiopistossa Satu Sippolan (2008-2013) sekä Kaukametsän kansalaisopistossa Suoma Levyn ja Eija-Riitta Airo-Karttusen (2002-2007) johdolla.
  • Baritoni Samuli Taskinen Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Samuli Taskinen, baritoni (27) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Lappeenrannassa 1988 syntynyt baritoni Samuli Taskinen on opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa Sirkka Parviainen-Hiekkapellon (2013-), Charlotta Sevónin (2012–2013) ja Jorma Elorinteen (2011–2013) johdolla. Kilpailumenestys: Tunnustuspalkinto Kangasniemen laulukilpailut 2015 Loppukilpailu
  • Baritoni Tomi Punkeri Lappeenrannan laulukilpailujen välierässä 3.1.2016.

    Tomi Punkeri, baritoni (24) - Lappeenrannan laulukilpailut 2016

    03.01.2016Klassinen
    Oulaisissa 1991 syntynyt baritoni Tomi Punkeri on opiskellut laulua Oulun ammattikorkeakoulussa Markku Liukkosen (2011-) ja Jokilaaksojen musiikkiopistossa Jarmo Junnon (2008-2010) johdolla. Tomi Punkerilla ovat meneillään myös lääketieteen opinnot Oulussa. Kilpailumenestys: Timo Mustakallio -laulukilpailun finalisti 2015; Helsingin Lied -kilpailun nuorten sarjan 2. palkinto 2015
  • Lappeenrantasali.

    Lappeenrannan laulukilpailujen 2016 välieriin valittiin 15 laulajaa

    02.01.2016Klassinen
    Välierissä kilpailee yhdeksän naislaulajaa ja kuusi mieslaulajaa. Ohessa laulajat sekä välierien aikataulut. Sunnuntai 3.1. klo 16.00 Tomi Punkeri, baritoni klo 16.30 Samuli Taskinen, baritoni klo 17.20 Suvi Väyrynen, sopraano klo 17.50 Iida Antola, sopraano
  • Sopraano Pia Freund

    Radiolähetysten asiantuntija Lappeenrannan laulukilpailuissa 2016 sopraano Pia Freund

    30.12.2015Klassinen
    Lappeenrannan laulukilpailua 2016 voi kuunnella Yle Radio 1:ssä suorina koostelähetyksinä molempina välieräpäivinä su 3.1. ja ma 4.1. klo 22.05 ja finaalia ja palkintojenjakoa ke 6.1. klo 18 alkaen. Ylen asiantuntijana radiolähetyksissä on sopraano Pia Freund, Lappeenrannan voittaja vuodelta 1992. Näin Pia Freund mm. kuvaa hetkeä, jolloin hän oivalsi, mistä laulamisessa on kysymys.
  • Lappeenrannan laulukilpailujen finaalin 6.1.2016 Yle Teemalla juontavat Riikka Holopainen ja Janne Koskinen.

    Seuraa Lappeenrannan laulukilpailut 2016 Ylen kanavilla

    17.12.2015Klassinen
    Lappeenrannan valtakunnallisia laulukilpailuja seurataan tiiviisti Ylen eri kanavilla välieristä 3.1.2016 alkaen. Yle on mukana laulukilpailussa verkossa, radiossa ja televisiossa ja välittää kuvia ja tunnelmia lavalta ja lavan takaa. #yleklassinen #lprlaulut
  • Lappeenrannan laulukilpailujen 2016 Yle-ilme.

    Lappeenrannan laulukilpailut - välierät 3.-4.1.2016

    10.12.2015Klassinen
    Lappeenrannan kaupunki järjestää 18. Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut 1. - 6.1.2016. Kilpailu käydään kaupungintalon Lappeenranta-salissa.

Kuuluu sarjaan