Kultakuumeen kolumni

Meillä Suomessa lisääntyy sellaisten lasten määrä, jotka elävät sujuvasti monikielisessä maailmassa ja tulevat toimeen useilla eri kielillä, vaikka eivät ehkä osaa mitään näistä kielistä täydellisesti. Monikielisyys on yleisempää kuin tulemme äkkiseltään ajatelleeksi, pohtii kirjailija Riina Katajavuori.

Moni niistä asioista, joille minulla on ollut tapana vain naureskella, on saanut uudet mittasuhteet ja merkityksen. #metoo-kampanja on ollut ainakin omalta osaltani tavattoman tehokas, kirjoittaa taidekriitikko Otso Kantokorpi.

Kieli on abstraktio, joka toimii viittaussuhtein. Sanoja voidaan keksiä ja sanoja voidaan kehittää. Kieli kehittyy. Mutta miten luemme toisen tarkoitusta, jos sanan yhteisen ymmärryksen sopimus murtuu?

Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

Olen saanut tänä syksynä todistaa lähiomaisteni muuttoa. Koska he ovat kulttuuri-ihmisiä, joten heillä on kirjoja ja taidetta. Tuhansia, tuhansia kirjoja.

Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

Kehuminen on näkyviin piirtämisen taito. Sen taito ja oikeus on kaikilla meillä. Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus muidenkin tietoon, kehottaa kirjailija Siri Kolu.

Omasta mielestäni en ole ollut normaalivartaloinen oikeastaan koskaan. Silti koin, että ollut outo, olin omanlaiseni. Kirjailija Antti Heikkisen kirjoittaa itsensä hyväksymisestä.

Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.

Olen osallistunut Helsingin Kirjamessuille alusta saakka useassa roolissa, kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, kirjoittaa kolumnisti Otso Kantokorpi.

Kirjailija Siri Kolu kyllästyi kirjurin rooliin, ja pohtii millä tavoin ryhmä ja sen toiminta kehittyisivät, jos ryhmäroolit menisivät säännönmukaisesti kiertoon?

Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen.

Kun runoilijalle antaa 10 minuuttia esiintymisaikaa, jokaisella kansallisuudella ja persoonalla on kymmenestä minuutista oma luova, kulttuurinen käsityksensä. Kirjailija Riina Katajavuori on käynyt useilla kirjallisuusfestareilla ja liikuttui kuullessaan suomen sukukieltä.

Väljyys on valttimme, pohtii kirjailija Juha Hurme, joka kävi Jounin kanssa Haltilla.

Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

Yhtenä päivänä kävin tutussa talossa kahvilla ja kehuin emännän leipomaa korvapuustia hyväksi. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Antti Heikkinen voimaantui maaseutu-kritiikistä.

Muu elämä ainoastaan jäljittelee niitä tehoja, joita musiikki saa aikaan. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Riina Katajavuori paisuu elämänvoimasta kuullessaan musiikkia.

Ihmiselämässä on aina häiriöitä, pohtii Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Otso Kantokorpi.

Luetaan väsyneinä toisillemme ääneen työpäivän jälkeen, löydetään taas se yhteinen nauru. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Siri Kolu äänikirjojen äärellä.

Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.