Kotimaisen rockin undergroundkentän suurimpiin nimiin kuuluu kokeellinen rockbändi Circle, jonka kotipesä on Ektro Records/Full Contact. Kansainvälisesti tunnetun Circlen lisäksi Ektro julkaisee mitä erikoisinta marginaalista musiikkia. Välillä kuuntelijakunnan vähäisyys kuitenkin ahdistaa yhtiön omistajaa Jussi Lehtisaloa.
Huhtikuun alussa maailma hullaantui karanteenitaiteeseen. Kun museoihin ei päässyt, ihmiset eri maissa alkoivat tehdä toisintoja taidehistorian tunnetuista maalauksista kotonaan.
Asterix-sarjakuva-albumi Kilpa-ajo halki Italian (2017) on poskettomalla tavalla edellä aikaansa. Siinä Asterix ja Obelix osallistuvat suureen hevosvaunukilpailuun ja saavat vastaansa voittamattomana pidetyn ja naamion taakse piiloutuneen kuljettajan. Hänen nimensä on Coronavirus. Neljän mustan hevosen vetämissä vaunuissa hänen rinnallaan seisoo apukuski Bacillus.
Oliko tämä lukevien jääkiekkoilijoiden, räkänaurun, äärettömän surun, maagisen musiikin vai identiteetin monimutkaistumisen vuosi? Ylen kulttuuritoimittajat nostavat esiin taideteoksia ja kulttuuritapauksia, jotka ovat jääneet heidän mieleensä vuonna 2019.
Innostusta, pelkoa, palkintoja ja jättimäiset lipputulot. Uutta Jokeria ei ole ohitettu olankohautuksella. Sen räjähdysherkkä maailma ammentaa voimansa monista lähteistä elokuvan ja kirjallisuuden historiassa. KulttuuriCocktailin Tuomas Karemo ja Teemu Laaksonen palaavat vuoden puhutuimman elokuvan äärelle ja läpivalaisevat sen ainekset kahdessa eri kirjoituksessa.
Maapallo on valtavan muutoksen kourissa. Ihmiskunnan vaikutus on sysäämässä sen uuteen vaiheeseen, jossa ilmasto kuumenee ja iso osa nykyisistä eliölajeista uhkaa kadota. Mitä museoiden pitäisi tehdä tällaisessa maailmassa? Yksi vaihtoehto on radikaali pelkistäminen, kirjoittaa KulttuuriCocktailin Teemu Laaksonen.
Reino Helismaa oli iso tähti sotienjälkeisessä Suomessa. Hän kiersi maata, lauloi, soitti ja heitti huulta. 1950-luvun puolivälissä hän esiintyi Joensuussa ja päätyi kuvattavaksi. Valokuvat otti Seppo Malinen, joka oli itsekin taitava soittaja. Yksi kuvista vihjaa, että äänenavaus sujui ykköskaljan avulla.
Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.
Reino Helismaa (1913–1965) oli tuhansien laulujen ja kymmenien elokuvien mies. Hän lauloi ja näytteli, mutta ennen kaikkea kirjoitti – nopeammin kuin kukaan muu. Helismaa tunsi kaikki 1950-luvun kirkkaimmat tähdet, niin näyttelijät kuin muusikotkin. Siitä todistavat ne yli 160 nimikirjoitusta, jotka hän on kerännyt kitaraansa.
Kun Timo Soini kumppaneineen päätti erota perussuomalaisista, hän irrotti rinnastaan PS-pinssin. Politiikan toimittaja Lauri Nurmen mukaan tuohon hetkeen ja pikkuruiseen esineeseen tiivistyy se, miten valta turmelee.
Nainen pelkäsi kovasti vettä. Hänen miehensä hyppäsi ja huusi vaimoaan seuraamaan, mutta tämä ei tehnyt niin. Vuonna 1994 uponnut matkustaja-alus Estonia on porautunut syvälle yhteiseen muistiin. KulttuuriCocktailin Teemu Laaksonen luki laivalta pelastuneiden kertomuksia ja pohti, miten olisi itse kauhun keskellä toiminut.
Suomessa pärjättiin kevyesti ilman sivistystä vuoteen 1820. Reinhold von Becker (1788–1858) keksi silloin sanan sivistys suomen kieleen. Kolumnisti Juha Hurme suomen kielen, sivistyksen ja aatteiden alkulähteillä.
Eteläkorealaisissa tv-tuotannoissa on nykyään huikeita kamera-ajoja, koukuttavat juonet ja spektaakkelimaiset mittasuhteet. Uusi jännitysdraama Kingdom yhdistää eloisan historiallisen trillerin ja kalmaiset zombit ja uudistaa lajia. Sekoitus puraisee koukuttavasti. Lue miten sarja vertautuu The Walking Deadiin ja muihin lajin tunnettuihin merkkiteoksiin.
Jo 1500 vuotta sitten Itä-Rooman kirjapiireissä oli saatu vihiä suksisuomalaisista, skrithifinneistä. Kirjailija Juha Hurme suksii kolumnissaan hiihdon kulttuurihistoriaan.
Steve Carell ja Timothée Chalamet esittävät pääosaa tositapahtumiin pohjautuvassa draamassa Beautiful Boy. Elokuva kertoo perheen pojan joutumista huumekoukkuun. Kaunistelematon kuvaus on ajankohtainen Yhdysvalloissa raivoavan opioidikriisin takia.
Kun Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen kuolevat, heitä ei surra niin paljon kuin Matti Nykästä. Ainoa suomalainen, jonka kuolemaa tullaan suremaan samalla tai jopa suuremmalla laajuudella kuin Nykästä, on Vesa-Matti Loiri.
Lauri Maijalan ohjaama Aktivistit-sarja kuvaa 1900-luvun alun sortovuosien suomalaista terrorismia. Keskiössä ovat Eugen Schauman, Lennart Hohenthal ja tappajateinien Verikoirat-ryhmä. Kiehtova sarja ottaa välillä suuriakin vapauksia historian tulkitsemisessa. Oliko Eugenilla insestinen suhde siskoonsa ja kavalsiko Hohenthal Schaumanin?