Metsien kätkemä

Perinteinen syysjuhla kekri juhlisti aikoinaan satokauden päättymistä ja oli vuoden suurimpia juhlia maatalousyhteisöissä.

Luontomatkailusarja vaeltaa pitkin eri aikakausien kulkuväyliä.

Mystinen tammikaunotar on kasvanut Lohjansaaren kuusikon siimeksessä satoja vuosia. Paavolan tammi nousi nettijulkkikseksi Antti Huttusen artikkelin myötä syksyllä 2014. Ylen Uudenmaan uutiset vieraili tammen juurella kesällä 2015 ja haastatteli Huttusta tammenlehvien alla.

Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

Seidat ovat saamelaisten pyhiä paikkoja, joilla palvottiin aina kristinuskon tuloon asti – ja usein sen jälkeenkin – tärkeitä jumalia ja luonnonhenkiä. Seitoja oli monenlaiseen tarpeeseen ja siltä saatettiin pyytää yleisesti hyvää menestystä, terveyttä tai vaikkapa matkaonnea.

Nuotiolla keitetty kahvi on keittäjästä riippuen aina eri makuista, täynnä salaisuuksia. Kahvin maku muuttuu maiseman ja kelin mukaan. Myös sillä on merkitystä, mitä kahvinporoja käytetään ja kuinka ne pannuun lisätään.

Joskus voi käydä niinkin huonosti, ettet tiedä missä olet, eikä mukanasi ole karttaa eikä kompassia. Silloin olisi hyvä osata muutama niksi, joiden avulla paluu ihmisten ilmoille sujuu. Yllättävä eksyminen voi tapahtua esimerkiksi marja- tai sieniretkellä, kun katse pysyy maassa, eikä maaston tuntomerkkejä tule silmäiltyä kovin hyvin.

Kainuun nimi piirtää mieleen järvien ja vaarojen kirjoman havumetsämaiseman. Siinä on edelleen jotain mystistä, siinä missä muut maakunnat ovat paljon arkisempia. Maakunnassa olisi itsessään seikkailtavaa vaikka koko kirjan tarpeiksi.

Kainuu tunnetaan nälkämaana, erämaana, syrjäisenä rajaseutuna ja petojen kotina. Harva on siellä käynyt. Sinne ei johda moottoritietä, ja vain harva juna kulkee ohi. Tiet ovat mutkaisia ja monin paikoin huonokuntoisia. Kainuussa törmää autioituneisiin kyliin, vain pari savua siellä täällä. Nuo maisemat pitävät sisällään myös valtaisan määrän kiinnostavia tarinoita.

Suomussalmen Vängänkylästä löytyy Suomen vanhimpiin kulkuväyliin kuuluva, mykistävän kaunis ja lähestulkoon unohdettu retkeilyreitti. Täältä myös muuan Kainuun korvissa työhönsä tympääntynyt nuori lääkäri, Elias Lönnrot, aloitti runojenkeruumatkansa Vienan Karjalaan ja pääsi sukeltamaan todellisen intohimonsa, suomen kielen ja kulttuurin lähteille. Tavoitteena oli tallentaa katoavaa kansanperinnettä viimeisiltä runonlaulajilta. Noiden reissujen tuloksena syntyi aikoinaan Kalevala – kansalliseepoksemme.

Luonnossa emme koskaan ole yksin. Meitä tarkkailevat niin isot kuin pienetkin eläväiset maan tasalta, puiden lomasta, kelojen latvoista ja korvat höröllä vielä paljon kauempaakin. Luonto on on villieläinten koti, jossa me olemme vieraana. Pelko on kuitenkin turhaa. Tässä muutama vinkki, joiden avulla suurpetoja ei tarvitse pelätä.

Ehdoton kainuulainen herkku ovat rönttöset! Niitä ei saakaan mistä tahansa, sillä niille on myönnetty vuonna 2008 Euroopan unionin nimisuoja nimellä ”Kainuun rönttönen”.

Ulkona yöpyminen on mieleenpainuva elämys, joka antaa oman lisänsä luonnon kokemiseen. Se onnistuu ympäri vuoden, kun ottaa huomioon muutaman perusasian.

Kolin luonto on kiehtonut ihmistä niin kauan kuin ihmisiä alueella on liikkunut. Matkakohteen maineeseen alue nousi I.K. Inhan ihastuttua paikkaan 1900-luvun alussa, eikä sen viehätys ole tippaakaan himmentynyt noista ajoista. Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu. Hiekkasaaret

Kalajoen seutu on kirjaimellisesti uutta maata. Maankohoaminen, meren voima ja joet muuttavat maisemaa edelleen. Siinä missä tänään voi kävellä, purjehdittiin vielä joitain satoja vuosia sitten – ja kehitys jatkuu yhä. Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu. Siiponjoki

Seikkailumme kolmas päivä alkaa aamuvarhaisella Rahjan satamasta. Ulkomerellä, jossain viidentoista kilometrin päässä, odottaa määränpäämme, Kallankarit. Olemme vastikään kuulleet, että Kallankarit on maamme toinen itsehallintoalue Ahvenanmaan lisäksi. Juttu kuulostaa sen verran uskomattomalta, että pakkohan ne on itse päästä todistamaan.

Ei savua ilman tulta. Eikä Kallan-vierailua ilman Pasi Pääkkösen herkullista savusiikaa. Tänä aamuna pyydetty, hetki sitten savustettu ja vielä lämmin.

Kallankarien suurin erikoisuus on niiden itsehallinto, josta määrätään Karilaissa. Itsehallinto on peräisin 1700-luvulta, Ruotsin vallan ajalta, ja se pohjautuu kuningas Aadolf Fredrikin vuonna 1771 säätämään Hamina-ordningiin. Ihan Ahvenanmaan kaltaisesta itsehallinnosta ei kuitenkaan ole kyse: saaret omistaa Suomen valtio, mutta kuninkaallisen asetuksen nojalla Maakallan hallinta on luovutettu kalastajille. Saarelaisten tulee kuitenkin käydä armeija, toisin kuin ahvenanmaalaisten.