Hyppää pääsisältöön

MOT: Europorsaan rekkaralli - 9.9.2013

Ohjelma Areenassa

  • Porsaiden kuljetukseen käytettävä rekka

    Possurallia Euroopan teillä

    23.06.2014MOT
    Tuotantoeläimiä kuljetetaan yhä useammin EU-alueella maasta toiseen, kerrotaan uusintana esitettävässä MOT-jaksossa.
  • Rahdattua ruokaa

    09.09.2013MOT
    Ruokaa tuodaan Suomeen 4,5 miljardilla ja viedään 1,5 miljardilla eurolla. Esimerkiksi lihan tuonti on lisääntynyt koko 2000-luvun. MOT: Europorsaan rekkaralli -ohjelmassa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo: "Jos halutaan tätä tuonnin ja viennin kuilua kaventaa, niin silloin tietysti täytyy toivoa, että sitä kotimaista tuotantoa suositaan."
  • Sikatilojen määrä Suomessa

    Sikatilojen määrä Suomessa 2000-2012

    09.09.2013MOT
    Sikatilojen lukumäärä on 2000-luvulla vähentynyt alle puoleen. Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
  • Antibioottien käyttö eläinlääketieteesä 2010

    Antibioottien käyttö eläinlääkinnässä 2010

    09.09.2013MOT
    Euroopan lääkevirasto (EMA) aloitti eläinten mikrobilääkkeiden kulutusseurannan huhtikuussa 2010. Eurooppalainen eläinten mikrobilääkkeiden kulutusseurantaprojekti (European Surveillance of Veterinary Antimicrobial Consumption, ESVAC) on aloitettu Euroopan komission pyynnöstä. Projektin tuloksena on syntynyt kaksi raporttia.
  • Europorsaan rekkaralli: käsikirjoitus

    09.09.20133MOT
    Lue ohjelman käsikirjoitus toimittajan juontoineen.
  • europorsas

    Europorsaan rekkaralli

    06.09.20135MOT
    Euroopassa on meneillään massiivinen kuljetusralli, jossa miljoonia eläviä porsaita rahdataan vuosittain jättirekoissa ympäri Eurooppaa. Isänmaatonta porsasta kuljetetaan maasta toiseen korkeimman hinnan perässä.

Lisää sarjasta MOT

Kuuluu sarjaan

MOT

Toimittajat

Ohjelma

Miljoonia eläviä porsaita rahdataan vuosittain ympäri Eurooppaa. Suurtuottajat kauppaavat eläimiä parhaan tuoton perässä. Eurooppalainen sika testaa myös Suomen tuotantomallin.

MOT: Europorsaan rekkaralli
Esitetty Ma 9.9.2013 klo 20, Yle TV1