Hyppää pääsisältöön

Sibelius-viulukilpailu 2015

Ohjelma Areenassa

  • Christel Lee voitti Sibelius-viulukilpailun 2015.

    Voittaja on Christel Lee

    03.12.20157Klassinen
    Yhdysvaltain Christel Lee, 25, on voittanut Jean Sibelius -viulukilpailun vuonna 2015. Miksi hän voitti? Viimeisenä kisapäivänä asiantuntija Tero Latvala summasi loppuratkaisun. Seurasimme myös Tjeknavorianin perheen isän ja pojan liikuttavaa kohtaamista.
  • Nancy Zhou viilettää lavalle soittamaan Tshaikovskin viulukonserton ensimmäisessä finaali-illassa 1.12.2015.

    Konserttoja neljällä kielellä – syvintä ajattelua englanniksi

    02.12.20152Klassinen
    Yksi japanilainen ja yksi yhdysvaltalainen on antanut kaikki näyttönsä Musiikkitalon yleisölle ja tuomareille. Tero Latvala kertoo, miten he suoriutuivat. Kisan amerikkalaisfinalistit vastasivat kysymyksiin kulttuurisesta identiteetistä. Otimme myös selvää, ketkä pitävät artisteja ajan tasalla koko tapahtuman ajan.
  • Viulisti ja pedagogi Kaija Saarikettu.

    Rento itsensä kuuntelija on voittaja

    01.12.2015Klassinen
    Tiistaina käynnistyi kolmipäiväinen finaalihuipennus Musiikkitalossa. Viulumusiikin professori Kaija Saarikettu kertoo viulunsoittajan kehityskulusta, ja Ylen asiantuntija Tero Latvala arvioi päivän esityksiä. Tiistai oli myös se hetki, kun eräs Sibelius-kisaan liittyvä konsertto saavutti pyöreän merkkipäivän.
  • Riikka piti kovasti Kerson Leongista ja harmitteli, kun tämä ei päässyt jatkoon.

    Riikan vlogi: Miksei mun suosikki päässyt jatkoon?

    01.12.20153Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen ihmettelee, miksei hänen suosikkinsa Kerson Leong päässyt jatkoon. Kersonista piti paitsi Riikka myös monet muut yleisössä. 18-vuotias nuorukainen ei ole kuitenkaan katkera vaan hän on nauttinut Suomessa olostaan ja aikoo nauttia vielä vähän lisää. Hän oli isänsä kanssa tulossa seuraamaan finaaleja.
  • Finalistit.

    Aasialaisnaiset näyttivät osaamisensa

    30.11.201511Klassinen
    Suomalaiset Sara Etelävuori ja Pekko Pulakka jäivät finaalien ulkopuolelle. Tämä on ensimmäinen kerta vuoden 1975 jälkeen, kun yhtään suomalaista kilpailijaa ei kuulla Sibelius-viulukilpailun viimeisessä vaiheessa. Tenttasimme asiantuntijoilta välierien parhaita nykymusiikkiteosten osaajia.
  • Emmanuel Tjeknavorian sulatti yleisön sydämet.

    Lavalla rasavillin Tjeknavorianin kalenteri pysyy tasapainossa

    28.11.2015Klassinen
    Monelle Sibelius-kilpailun ystävälle Emmanuel Tjeknavorianin suoritukset ovat olleet erityisiä hetkiä. Hän kertoo haastattelussa taustastaan. Toisena välieräpäivänä Tero Latvala veti ensimmäistä kertaa kotiin päin. Kysyimme myös säveltäjä Hyun-Jun Parkilta, minkälaista voimaa voi odottaa lähitulevaisuudessa Etelä-Korean klassisen musiikin alalta.
  • Yleisö.

    Sonaatti oman soittajaminän mitoissa – miten se valitaan?

    28.11.20151Klassinen
    Perjantaina 20 välieräviulistin ensimmäinen seitsikko pääsi miltei tunnin kestävien ohjelmistojensa ääreen. Viulisti ja lehtori Jaakko Ilves puhui oppilas–opettaja-dialogin saloista. Tero Latvala nosti ainakin yhden yllätysnimen päivältä. Kysyimme myös, millaisia elämyksiä tapahtuman superfani Marianne Hiedanniemi hakee nuorten taiturien karkeloista.
  • Jean Sibelius -viulukilpailun kilpailijat vierailivat välipäivänä Ainolassa

    Sibelius-viulukilpailun osanottajat vierailulla Ainolassa

    27.11.2015Klassinen
    Sibelius-viulukilpailun alku- ja välierien välipäivänä, torstaina 26. marraskuuta 2015 kilpailun osanottajat kutsuttiin vierailulle säveltäjämestarin kotiin. Ainolan ovet ovat talvisin kiinni, mutta nyt tehtiin poikkeus, ja nuoret huippuviulistit pääsivät ihmettelemään ja aistimaan kotimuseon idyllistä tunnelmaa. Kilpailijat pääsivät sekä alakerran saliin, kirjastoon ja makuu- ja työhuoneeseen että yläkerran makuuhuoneisiin. Lopuksi kierreltiin myös puutarhassa ja käytiin säveltäjän haudalla. Kuvia ja selfieitä kilpailijat ottivat paljon ja selkeästi mielikuvitus lähti myös lentoon.
  • Liisa Syrjälä on ollut monissa kilpailuissa kuuluttajana.

    Riikan vlogi: Kilpailukuuluttajan tehtävä on merkittävä

    27.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi Liisa Syrjälän, joka kuulutti Jean Sibelius -viulukilpailut ensimmäisen kerran vuonna 1985. Hän on ollut myös monissa muissa kilpailuissa kuuluttajana ja hänen tapansa ilmaista tarpeelliset faktat on ihailtu jo pitkään. Riikka kyseli Liisalta, mitkä kisat ovat jääneet päälimmäisenä mieleen - ja tietenkin sitä, missä Liisa toimittaa tehtäväänsä.Katso kaikki vloggaukset.
  • Pekko Pulakka välieräsuorituksen jälkeen.

    Viulisti Pekko Pulakka heti välieräosuutensa jälkeen

    27.11.2015Klassinen
    Viulisti Pekko Pulakalla oli soiton jälkeen välierissä takki aika tyhjä. Hyvä mieli oli, mutta mihinkään oman suorituksen analyysiin hän ei ruvennut. Aikaisesta ajasta huolimatta - hän aloitti välierät klo 10 - hän suhtautui kisasuoritukseen kuin konserttiin. Omat vanhemmat olivat katsomossa kuuntelemassa, joten heille ei tarvinnut soittaa ja kertoa, miten meni, mutta vaimolle pitää vielä soittaa.
  • Riikka kyselee Sibelius -viulukilpailujen humoreskeista.

    Riikan vlogi: Tero Latvala kertoo välierissä soitettavista humoreskeista

    26.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen keskustelee lyhyesti viulisti Tero Latvalan kanssa Sibeliuksen humoreskeista, joita soitetaan välierässä. Tero Latvala on kilpailun aikana radion asiantuntijana ja seuraa kilpailut alusta loppuun. Välierissä kilpailijat soittavat kuudesta Sibeliuksen humoreskista kaksi.
  • Riikka haastoi Sonja Fräkin viulupelikilpailuun.

    Riikan vlogi: Kilpailupianisti Sonja Fräki suostui haasteeseen

    26.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi yhden Sibelius -viulukilpailun pianisteista, Sonja Fräkin. Riikka keskusteli Sonjan kanssa kilpailupianistina olemisesta ja siitä, miten kilpailijat jaetaan viiden pianistin kesken. Riikka haastoi Sonjan myös pelaamaan viulupeliä. Vaan kumpi voitti? Katso kaikki vloggaukset.
  • Yoshida Minami on todella kova harjoittelemaan.

    Kilpailussa soittaminenkin on pääosin odottamisen taidetta

    25.11.20152Klassinen
    Alkuerävaihe päättyi keskiviikkoon, jonka lopuksi tuomaristo ilmoitti välierään selvinneet. Suomalaisista jatkavat Sara Etelävuori ja Pekko Pulakka. Tenttasimme päivän tunnelmia ja arvioita Tero Latvalalta, lähetysikkunan viulisteilta sekä pianisti Sonja Fräkiltä.
  • Riikka Holopainen tekee vlogia.

    Riikan vlogi: Viulukilpailufani otti kisojen ajaksi vapaata töistä

    25.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi kollegan, joka on intohimoinen viulukilpailufani. Mirette Kangas on itse amatööriviulisti ja nyt hän toteutti lapsuudenaikaisen haaveensa, otti vapaata ja tuli kuuntelemaan Sibelius -viulukilpailuja. Mirette on myös yksi kilpailijoiden majoittajista. Hänen luonaan asuu kilpailija Bomsori Kim, joka on ollut jo viisi vuotta sitten kilpailuissa mukana. Mirette kertoo myös siitä, minkälaista majoittajan arki on. Katso kaikki vloggaukset.
  • Viulisti Minna Pensola Jean Sibelius -viulukilpailuissa haastateltavana.

    Riikan vlogi: Minna Pensola alkukilpailun yleisössä

    24.11.20151Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi toisena Sibelius -viulukilpailun kilpailupäivänä huippuviulisti Minna Pensolan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi kuulemaan kilpailijoita ja Kasmir Uusitupa sekä Juho Valtonen tekivät häneen vaikutuksen. Riikka ja Minna keskustelivat lyhyesti myös iästä ja siitä, miten se saattaa vaikuttaa tuomaristoon tai yleisön mielipiteeseen. Kommentointia olisi voinut jatkaa vaikka kuinka, mutta kisat jatkuivat taas...
  • Suomalaisviulistit Jean Sibelius - viulukilpailussa.

    Riikan vlogi: Suomalaisviulistit juuri ennen arvontaa

    22.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen tapasi arvontapäivänä neljä suomalaisviulistia, jotka ovat Sibelius -viulukilpailussa mukana. Sara Etelävuori, Juho Valtonen, Kasmir Uusitupa ja Pekko Pulakka olivat iloisina arvotatilaisuudessa. Arvontapäivänä selviää aina, milloin oma soittovuoro on. Aamuvuorot eivät ole kovinkaan haluttuja. Riikka kyseli suomalaisviulisteilta, pystyvätkö he kilpailun aikana elämään ihan normaalielämää. Eipä taida toimittajakaan silloin elää normaalielämää....
  • Antti Tikkanen

    Uudelle avoin, monipuolinen viulutaitelija Antti Tikkanen

    21.11.2015Klassinen
    "Kannattaa avata korvat ja silmät”, Yleisradion asiantuntija, viulutaiteilija Antti Tikkanen kehottaa yleisöä. Tikkanen arvioi Sibelius-viulukilpailun finaaliesityksiä Teeman suorissa tv-lähetyksissä Musiikkitalolla.
  • Toimittaja Riikka Holopainen tutustuu konservatorion tiloihin.

    Riikan vlogi: Tutustuminen alkukilpailun kisapaikkaan

    16.11.2015Klassinen
    Riikka Holopainen tutustuu alkuerien kilpailupaikkaan eli Helsingin konservatorion tiloihin ja keskustelee Jean Sibelius -viulukilpailujen pääsihteerin Päivi Pousarin kanssa. Hän pääsee myös eläytymään kilpailijan osaan.
  • Toimittaja Riikka Holopainen.

    Riikan vlogi alkaa

    09.11.2015Klassinen
    Toimittaja Riikka Holopainen aloittaa vlogin pitämisen. Vlogi on saanut innoituksensa Sibelius-viulukilpailusta, joka alkaa marraskuun 23. päivä. Ainakin nyt videot ja niiden aiheet pyörivät viulukilpailujen ympärillä. Ensimmäinen vlogi syntyi markkinointikuvien kuvaussession ohessa. Riikka käy maskissa, on kuvattavana ja tapaa radion asiantuntijan Tero Latvalan ja tv:n asiantuntijan Antti Tikkasen. Ja sitten asetutaan yhteiskuvaan.
  • Jean Sibelius-viulukilpailun logo

    Vierailukonsertti / Jean Sibelius -viulukilpailun finaali III

    19.03.20152RSO
    RSO esiintyy Hannu Linnun johdolla Jean Sibelius -viulukilpailun finaaleissa.