Hyppää pääsisältöön

Uhrijuhla - 26.11.2015

  • Dracula, pimeyden prinssi (1958).

    Dracula ja Uhrijuhla – Christopher Leen kaksi loistoroolia Teemalauantaissa 6.2.

    01.02.20163Yle Teema
    Teemalauantaissa nähdään kaksi brittikauhun merkkiteosta suurenmoisen näyttelijän, unohtumattoman kreivi Draculan, ainutlaatuisen lordi Summerislen, Saruman-velhon, Kalevalan tuntijan ja suuren Suomen ystävän Christopher Leen (1922–2015) muistoksi.
  • Kevään 2016 Teemalauantaiden ohjelmistoa.

    Teemalauantait keväällä 2016

    08.01.20169Yle Teema
    Kevään Teemalauantait tarjoavat yltäkylläisesti elokuvaa: Hollywood-musikaaleja, asfaltinkatkuisia kulttielokuvia, Oscar-voittajia, sotienvälisen Saksan elokuvaa, parhaita lapsikuvauksia, James Bondin varhaishistoriaa, japanilaista erotiikkaa (Aistien valtakunta) ja eurooppalaista pornobisnestä sekä Christopher Leelle, Lars von Trierille, John Miliusille, Marcello Mastroiannille ja Jean Sebergille omistetut illat. Lisäksi afrikkalaista tyyliä ja italialaista kaaosta.
  • Uhrijuhla (The Wicker Man, 1973).

    Musiikkia vanhoille jumalille — Wicker Manin soundtrackin arvaamaton vaikutus

    25.11.2015Musiikki
    Vuonna 1973 julkaistu Uhrijuhla eli The Wicker Man on kasvanut vähälle huomiolle jääneestä b-elokuvasta rakastetuksi kulttielokuvaksi ja kauhuklassikoksi. Myös sen musiikki on saavuttanut klassikkoaseman ja inspiroinut artisteja Iron Maidenista Pulpiin. Miten elokuvan ainutlaatuisen soundtrackin luominen onnistui newyorkilaiselta teatterisäveltäjältä ja joukolta vastavalmistuneita musiikkiopiskelijoita?
  • Teeman elokuvafestivaalin 2015 tanssivideon kuvauksista.

    You should be dancing! Helsinki tanssii Bee Geesin tahdissa

    20.11.20151Yle Teema
    Tanssivideolla on 60 esiintyjää, muutama koira ja yksi kissa. Helsingin kaduilla kuvatun videon musiikkina on Lauantai-illan huumasta poimittu You should be dancing. Yeah.
  • teeman elokuvafestivaali 2015

    Teeman elokuvafestivaali 2015

    18.11.2015Yle Teema
    Kaikki Teeman elokuvafestivaalista löytyy tältä sivulta: ohjelmisto, Areena-linkit, elokuvaesittelyt, festivaalijuliste... Viiden päivän aikana 25.–29.11.2015 esitetään 15 pitkää elokuvaa sekä musiikkivideoita. Runsaasti tanssia sekä nuoruutta, rakkautta, kung fu'ta ja skeittaavia vampyyrejä. You should be dancing!
  • Uhrijuhla (The Wicker Man, 1973). Kuvassa Christopher Lee.

    Uhrijuhla, elokuva joka ei unohdu

    18.11.201512Yle Teema
    "Uhrijuhla ei muuttanut vain käsitystäni kauhuelokuvista vaan ylipäänsä siitä, mitä elokuva on." Elokuvakriitiikko Kalle Kinnunen muistelee kahdeksanvuotiaana näkemäänsä kauhuelokuvaa, jonka vaikutus tuntuu yhä hänen elämässään.
  • Teeman elokuvafestivaalin 2015 ohjelmistoa.

    Tanssia, taistelulajeja, pakanoita, nuoruutta ja rakkautta – Teeman elokuvafestivaalin ohjelmisto 2015

    03.11.201524Yle Teema
    You should be dancing! Teeman elokuvafestivaali valtaa jälleen kanavan jälleen viideksi päiväksi. Tänä vuonna puhutaan vähemmän ja tanssitaan enemmän, diskoinfernosta balettikuumeeseen, kung fu -koreografioista brittien pakanallisiin seremonioihin. 25.–29. marraskuuta esitetään 15 pitkää elokuvaa, joista kahdeksan ensi-iltaa ja kolme restauroitujen kopioiden ensiesityksiä. Lisäksi väliaikaohjelmaa Aki Kaurismäen musiikkivideoista Michael Jacksonin tanssinumeroihin.