Uudet levyt

Kroatialaissyntyinen barokkiviulisti Bojan Čičić on kerännyt Euroopan huippuyhtyeiden kärkipaikoilla laajan kokemuksen. Siksi hän osaa rakentaa tunnelmallisen joulukokonaisuuden myös barokin harvinaisemmista jouluherkuista - Biber, Vejvanovsky, Rauch, Finger ja Schmelzer nimittäin hallitsevat yöllisen paimentunnelman siinä missä Vivaldi.

Pitkä digiloikka on johtanut lyhyempiin muotoihin myös joulumusiikissa. Oopperatähti ja orkesteri eivät enää saa täyspitkän joululevyn julkaisemista kannattamaan, mutta onneksi saman joulumielen tavoittaa tehokkaammin yksittäisellä digijulkaisulla, sellaisella kuin baritoni Aarne Pelkosen ja Turun filharmonisen orkesterin joulusinkku Sydämeeni joulun teen.

Aarne Pelkosen tavoin myös Ensemble Gamut tarjoaa singlejulkaisuksi tiivistettyä joulutunnelmaa. "Lapsed caicki laolacatt" on lohkaistu yhtyeen uudelta RE-levyltä, joka arvioidaan tässä ohjelmassa pikapuoliin. Kyseessä on Hemminki Maskulaisen suomennos keskiaikaisesta jouluhymnistä Personent hodie, ja Ensemble Gamutin luoma joulutunnelma on yhtä arkaaisen ihmeellinen kuin sanoitus.

Iso-Britannian huipputaitavat kuorot tuottavat joka jouluksi monta loistavaa levyä, jotka ponnistavat sikäläisestä carol-perinteestä. Tänä jouluna joukosta erottuu edukseen kuoroguru Nigel Shortin johtama Tenebrae-kuoro, jonka joululevy "In Winter's House" lähestyy carol-perinnettä rauhallisen valonhohtoisesti.

Joululevyjen julkaiseminen on taidemusiikkipuolella muuttumassa suuntaan, jota kenties ennakoi baritoni Ville Rusasen ja pianisti Pami Karvosen joululevy Kanssa enkelten. Omakustanteena tehty ja vain digitaalisilla alustoilla julkaistu albumi kuitenkin välittää jouluista yhdessä tekemisen iloa. Kun itse ryhtyy toimeen ja näkee sopivasti vaivaa, saa kuusen koristeltua siinä missä joululevyn tehtyä, ja siitä on iloa monille.

Säihkettä ja suurenmoisuutta jouluunsa saa kätevällä ja ekologisella tavalla, kun lainaa ne Venetsian jouluvespereistä 1600-luvun alusta. Silloin säveltäjämestari Claudio Monteverdi ahkeroi Pyhän Markuksen katedraaliin niin juhlavia joulumusiikkikokonaisuuksia, että niitä tultiin kuuntelemaan ympäri Eurooppaa. DG-yhtiön jouluisella kärkituotteella kuullaan tällainen jouluvesper kapellimestari Andrea Marconin ennallistamana, ja harvoin on joulu kuulostanut yhtä komealta.

Joulun käyttömusiikissaan varhaisbarokin saksalaiset kanttoriurkurit käsittelivät työnsä puolesta joulun kaikkia tapahtumia ja tunnelmia. Ei siis ihme, että tämän joulun etevin jouluoratorio on kasattu laittamalla sopivia barokkilöytöjä joulutapahtumien mukaiseen järjestykseen. Asialla on mainio Clematis-yhtye, joka on kaivanut arkistoja syvältä mutta hyvin levylleen O Jesulein.

Laulaja Emma Salokoski ja Suomi-jazzin ykköskvartetti Ilmiliekki ovat aiemmilla yhteislevyillään luodanneet suomenruotsalaista kansanlaulua ja runoutta. Nyt ilmestynyt joululevy kurottaa suomenkielisen kulttuurin puolelle ja omiin sävellyksiin ja sanoituksiin, mutta jatkaa musiikillisesti samaa linjaa.

Oman jouluni voimasoittolistalta löytyy levy-yhtiö BISin kaksi Folkjul-levyä, joilla ruotsalainen kansanmusiikki ja Gunnar Idenstamin urkusärmikkyys yhdistetään tuttujen joululaulujen säkenöiviin kuorosovituksiin. Hyvää joulureseptiä ei kannata liikaa muuttaa: BIS leipoo samalla ohjeella joululevyjä myös norjalaisten kanssa. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2014 ja uusi täksi jouluksi.

1600-luvun puolivälissä Antwerpen oli poikkeuksellisen hyvinvoiva satama- ja kauppakaupunki. Osa hyvinvoinnista kanavoitui kristilliseen musiikkielämään ja tuotti muun muassa äimistyttävän muhkeaa requiem-luksusta, jota flaamilainen B'Rock Orchestra uutuuslevyllään esittelee.

Suomalaissyntyisen Laura Netzelin pianokonserton levyttäminen asettuu luonnostaan osaksi meneillään olevaa historiallisten naissäveltäjien uudelleenarviointia. Mutta mitä tarinaa kertoo levy, jossa Netzelin jälkeen kuullaan Jan Sandströmin ja Andrea Tarrodin uudenaikaisina kimmeltävät pianokonsertot? Ruotsalainen pianisti Peter Friis Johansson on kerännyt uutuuslevylleen kolme itselleen läheistä, Ruotsissa sävellettyä pianokonserttoa, mutta ohjelmallista yhteyttä niillä ei aluksi näytä olevan.

Amerikkalaisen säveltäjä George Walkerin syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi sata vuotta. Juhlan kunniaksi hänen musiikistaan on viimein alkanut ilmestyä sen arvon mukaisia levytyksiä, viimeisimpänä Clevelandin orkesterin julkaisu Walkerin keskeisestä orkesterimusiikista. Sen äärellä voi lumoutua huolella aseteltujen sävelten vakavasta arvokkuudesta ja samalla pohtia, millaiseksi Walkerin asema muodostuu taidemusiikin moniarvoistumisen myötä.

Väinämöisen, Brahmsin ja pyhän hullun taidemusiikillinen ristisiitos nimeltä Leif Segerstam on parin viime vuoden aikana intoutunut vapaaseen taidemusiikki-improvisaatioon, jonka välineenä ei enää ole sinfoniaorkesteri vaan parin luotetun muusikon ryhmä. Aiempaa kustannustehokkaampaa vapaapulsatiivisuutta on nyt julkaistu Fugan jakelemina omakustanteina neljän CD-levyn verran. Ne kuunneltuani ihmettelen itsekin, että suhtaudun asiaan myötämielisesti.

Uuden taidemusiikin soittolistat kaupallisissa suoratoistopalveluissa kuulostavat nykyään siltä, että harrastelija soittaa pystypianoa hitaasti ja pitää pohjassa sekä kaiku- että vaimennuspedaalia. Aluksi huolestuin, kun suosikkipianistini Vikingur Olafssonin uutuus kuulostaa tismalleen samalta - vaan eipä hätää, Olafsson tekee kuin tekeekin taidetta.

Jean Sibeliuksen elinaikana Iso-Britannia oli hänen musiikilleen suotuisampi vientikohde kuin Manner-Eurooppa. Osa arvostuksesta ja sen synnyttämästä perinteestä on yhä kuultavissa esimerkiksi Lontoon kuninkaallisen filharmonisen orkesterin laadukkaassa Sibelius-syklissä, jonka tuoreella päätöslevyllä kuultavat viides, kuudes ja seitsemäs sinfonia eroavat kotimaahamme iskostuneesta tulkintatraditiosta juuri sopivasti.

Silloin kun Kaija Saariaho oli nuori ja nouseva säveltäjä, sellisti Anssi Karttunen teki valtavasti työtä hänen sellomusiikkinsa eteen. Nykyään kun Saariahoa pidetään kansainvälisesti yhtenä merkittävimmistä säveltäjistä, hänen sellomusiikkinsa on irronnut Karttusen otteesta ja lähtenyt maailmalle, mikä on tehnyt sille hyvää. Sen todistaa puolalaisen Joanna Gutowskan tuore Saariaho-levy.

Suomalainen musiikki ei olisi menestyvää ja kansainvälistä bisnestä, ellei se olisi myös riippumatonta ja kokeellista marginaalitoimintaa, jonka ainoana tarkoituksena on avata musiikin avaruuteen uutta tilaa. Tällaista toimintaa edustaa kuvaavasti nimetyn Sähkökitarakvartetin projekti, joka Koneen säätiön rahoituksella on edennyt jo toiseen levyjulkaisuun neljästä.

Sopraano Camilla Nylund tekee komeaa uraa Saksan oopperalavoilla, ja viime vuosina hän on edennyt äänelle yhä raskaampiin rooleihin kuten Wagneriin. Siksi minulle oli yllätys, miten hyvin Nylundin ääni taipuu amerikkalaisen viihdemusiikin klassikoihin. Vielä suurempi yllätys oli, että Nylundin pohjoismainen karisma riittää loistavasti kannattelemaan kokonaista DVD:tä, jolle amerikkalaisen viihdemusiikin klassikot on taltioitu liiankin perinteisin menoin ja mannermaiseen tyyliin.

Suomalaiselle kapellimestariosaamiselle riittää maailmalla kysyntää. Nuoria ja nousevia mäkelöitä, rouvaleita ja stasevskoja ei riitä kaikkialle, mutta kun Tanskan kuninkaallinen ooppera tarvitsi Sibeliuksen sävelrunojen asiantuntijaa, he tiesivät soittaa Okko Kamulle. Kamu jäi eläkkeelle vakinaisista viroistaan jo viisi vuotta sitten, mutta on nyt leppoisaan tyyliinsä levyttänyt Sibeliuksen musiikin Shakespearen näytelmään Myrsky.

Ukrainalaissyntyinen Nikolai Kapustin, tuo läpisävelletyn pianojatsin Chopin, pysyi pitkään harvojen tuntemana erikoishahmona. Nyttemmin ajat ovat käyneet yhä suotuisammiksi Kapustinin sointuisalle, pianistiselle fuusiolle, ja innokkaita levyttäjiäkin alkaa löytyä, uusimpana nuori kiinalainen A Bu, jonka aito jazz-tausta korostaa Kapustinin svengipuolta.