Hyppää pääsisältöön

Uudet levyt - 13.2.2015

Ohjelma Areenassa

Tätä jaksoa ei valitettavaksi ole saatavilla toistettavaksi. Alla on kuitenkin sarjan viimeisin jakso.
  • Alban levykansi

    Periodimuusikot etsivät Suomi-juuriaan

    13.02.2015Klassinen
    Keski-Euroopassa barokkimusiikin voi kokea oman musiikkikulttuurin juuriksi. Suomessa on toisin - barokin aikaan ei ollut Suomea, tai ainakaan siellä ei soinut Bach. Barokkimusiikki siinä muodossa kuin me siitä yleensä nautimme on Suomessa nykyajan keksintöä ja tuontitavaraa. Kenties siksi Suomen periodimuusikot etsivät innokkaasti juuriaan, vuoroin kansanmusiikista vuoroin arkistoista. Jälkimmäistä tapaa edustaa Opus X -yhtyeen uutuuslevy, joka kurkottaa Suomen barokkimusiikin historiaan uskaliaammin kuin koskaan.
  • Jussi Makkonen ja Azig Azezian: Jean Sibelius

    Hyvä Sibelius-projekti, kelvoton Sibelius-levy

    13.02.2015Klassinen
    Sellisti Jussi Makkonen tekee ansiokasta ruohonjuuritason konserttityötä kiertämällä konserttisaleja, kouluja ja kirkkoja. Hänen veljensä Matti Makkonen sovittaa konserttikonseptit kevyiksi ja toimiviksi. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi Makkosten työryhmä on tietysti tarttunut Sibeliukseen. Konsepti epäilemättä toimii konsertissa, mutta siitä tehty käyntikorttilevy on harmillista kuultavaa.
  • Alex Freemanin pianomaailma tempaa mukaansa

    13.02.2015Klassinen
    Säveltäjä Alex Freeman vaikuttaa sekä Yhdysvalloissa että Suomessa, ja tuntee yhtä hyvin Sibeliuksen teemat kuin amerikkalaisen modernismin. Ei kuitenkaan voi väittää, että tämä kahtalaisuus kuuluisi Freemanin musiikissa - uuden pianolevyn perusteella se on aivan omanlaistaan.
  • Reteä-ääninen h-molli-messu

    13.02.2015Klassinen
    Jonathan Cohenin ja Arcangelo-yhtyeen versio Bachin h-molli-messusta osoittaa, että historiallisesti tietoinen Bach-soitto voi saada monia muotoja. Kuulas monumentaalisuus on muotia, samoin hillitön affektitempoilu, mutta Cohen tavoittelee rehevän oopperallista yleistulkintaa - ja onnistuu.
  • Joshua Bell: Bach

    Joshua Bellin filharmoninen Bach masentaa

    13.02.2015Klassinen
    Amerikkalainen viulutirehtööri Joshua Bell on sitä mieltä, että valtavirran romantikot soittivat 80-luvulla Bachia ihan hyvin. Niinpä hän soittaa Bachia aivan samalla tavalla. Se osoittaa hirvittävää henkistä laiskuutta.

Kuuluu sarjaan