Uudet levyt: Ville Komppa esittelee ja arvioi uusia levyjä - 27.5.2016

Veli Kujala on kuin varkain hiipinyt yhdeksi jännittävimmistä ja oivaltavimmista muusikoistamme ja säveltäjistämme. Harmonikansoittajana hän on armoitettu improvisoija, virtuoosi joka on kotonaan useammassakin genressä. Säveltäjänä taasen tutkiva improvisoija, jolle erilaisten materiaalien työstäminen ja taivuttelu kontrapunktista tietokoneohjelmointiin on yhtä ominaista kuin musiikin dramaturgia, tarttuminen muusikolle aina niin tärkeään hetkien taiteeseen.

Siihen nähden kuinka laaja italialaisen Ottorino Respighin sävellystuotanto on, on suorastaan silmiinpistävän kummallista, kuinka hänen teoksistaan esiin nousevat aina ja vain kolmen sinfonisen fantasian sarja eli Rooman suihkulähteet, pinjat ja festivaalit. Kymmenien orkesteriteosten, oopperoiden, balettien ja kamarimusiikin joukossa on kuitenkin runsaasti kiinnostavaa musiikkia—kuten juuri Ensimmäisen maailmansodan alla syntynyt Sinfonia drammatica. Sen kohtaloksi koitui heti tuoreeltaan sota Itävaltaa ja myöhemmin Saksaa vastaan, mikä sai italialaiset kääntämään selkänsä myös saksalaiseksi kokemalleen sinfonialle.

Richard Wagner oli 1800-luvun merkittävin musiikillinen hahmo Beethovenin jälkeen. Hän iski merkkinsä myöhäisromantiikan melodis-harmoniseen kielioppiin sekä orkesterimusiikkiin ja musiikkielämään ylipäänsä—mutta muistetaanpa, että hän oli oopperoidensa kautta myös vuosisadan tuotteliaimpia ja parhaimpia säveltäjiä lauluäänelle. Wagneria ei Wesendonck-lauluja lukuun ottamatta tunneta yksinlauluistaan, joita kuitenkin on olemassa kokonaisen levyllisen verran—nyt sopraano Jenni Lättilän sekä pianisti Kiril Kozlovskyn tulkitsemana Sibelius-Akatemian SibaRecordsin tuotantona.

Mahdollisesti suomalaisiakin sukujuuria omaava Johan Helmich Roman oli Ruotsin ensimmäinen kotimainen suuri säveltäjänimi, Ruotsin musiikin isä. Hovimuusikon lapsi pääsi jo nuorena viulistiksi kuninkaalliseen hovikapelliin ja myös opiskelemaan ulkomaille. Viisi vuotta Lontoossa 1710-luvun jälkipuolella antoivat Romanille monipuolisen kansainvälisen koulutuksen. Palattuaan Ruotsiin Romanista tuli hovikapellimestari, ja hän huolehti muun muassa nuottien hankkimisesta Keski- ja Etelä-Euroopasta Pohjolaan. Romanin ainoa lopulta julkaistu oma opus, Kaksitoista sonaattia huilulle ja continuolle, on saanut kelpo tulkinnat kahdella huilisti Dan Laurinin levyllä, joista jälkimmäinen on juuri julkaistu Bis-levymerkillä.

Käen kukunta johdattelee Marjatan legendaan Erkki Melartinin orkesterilaulussa, jonka Aino Ackté tilasi säveltäjältä vuonna 1914 saatuaan juuri edellisvuonna Sibeliukselta vastaavan teoksen, Luonnottaren. Sibeliuksen sfäärejä syleilevän alkuvoimaisen teoksen jälkeen Marjatta on omalla tavallaan raikas ja värikäs teos Kalevalan versiosta neitsyt Maria -myytistä. Soile Isokoski tulkitsee puheenomaisen soolostemman tunnelmallisesti ja selkeästi. Radion sinfoniaorkesterilta ja Hannu Linnulta on kansallinen kulttuuriteko tuoda Erkki Melartinin parhaita orkesteriteoksia esiin, ja RSO:n nykykunnolla se onnistuukin täysipainoisesti.