Hyppää pääsisältöön

Uudet levyt

Ohjelma Areenassa

  • Mahler / Lapin kamariorkesteri

    Mahlerin sinfonia kamariorkesterilla - mikä voisi mennä pieleen?

    23.04.2019Yle Klassinen
    Gustav Mahlerin kymmenes sinfonia jäi säveltäjän kuollessa kesken, mutta valmiina oli niin paljon niin innoittunutta materiaalia, että sinfoniaa on kärkkäästi täydennelty esityskelpoiseksi. Palavan tunteikas ja paikoin kokeellinen sävelkieli on vaikea tulkita massiiviselle orkesterille Mahlerin aikomalla tavalla, mutta maltalainen säveltäjä Michelle Castelletti onkin valinnut toisen suunnan, ja pelkistänyt sinfonian kamariorkesterille. BIS-yhtiön uutuuslevyllä sovituksen soittaa Lapin kamariorkesteri - mutta toimiiko se?
  • If / Nyman & Purcell

    Michael Nymanin tunnistaa myös gamboille sovitettuna

    23.04.2019Yle Klassinen
    Menestyselokuva Pianon jälkeen brittiläinen Michael Nyman on kuulunut siihen harvalukuiseen säveltäjäjoukkoon, jonka musiikin todella moni tunnistaa todella helposti. On makuasia, johtuuko se persoonallisesta tyylistä vai vähien maneerien umpimielisestä toistosta. Nyman täytti juuri seitsemänkymmentäviisi vuotta, ja yhdellä monista syntymäpäivälevyistä gambayhtye Fretwork ja kontratenori Iestyn Davies yhdistävät Nymania Henry Purcelliin.
  • Ballades and Other Stories

    Erik T. Tawaststjernan satutunti

    23.04.2019Yle Klassinen
    Pianisti ja professori Erik T. Tawaststjerna on merkittävä hahmo Suomen musiikkielämässä, mutta levyltä hänet tunnetaan lähinnä Sibeliuksen pianotuotannon kokonaislevytyksestä. Toissa vuonna hän kuitenkin rakensi Chopinin balladien ympärille konserttiohjelman, jonka katsoi levyttämisen arvoiseksi. Tawaststjerna ympäröi Chopinin balladit suomalaisella nykymusiikilla, joka jatkaa balladien eli kertovien runojen perinnettä.
  • Stenhammar Quartet / Ravel, Debussy, Tailleferre

    Siro ja kaihoisa kvartettovalikoima

    23.04.2019Yle Klassinen
    Claude Debussy ja Maurice Ravel sävelsivät kumpikin vain yhden jousikvarteton, ja levyillä ne kuullaan lähes aina yhdessä. Tilaa jää kuitenkin vielä kolmannelle kvartetolle, jolla voi säätää ohjelmiston kiinnostavuutta. Stenhammar-kvartetti on löytänyt kolmanneksi pyöräksi Germaine Tailleferren kvarteton, joka keventää levykokonaisuuden ihastuttavan siroksi ja kaihoisaksi.
  • Love is come again / Monteverdi Choir & Gardiner

    Vaihteleva eli sekava musiikkinäytelmä pääsiäiseen

    23.04.2019Yle Klassinen
    Brittiläinen Bach-guru John Eliot Gardiner lienee perinyt musiikillisen tarinankerronnan äidiltään. Marabel Gardiner harrasti dramaturgiaa ja musiikkia, ja järjesti suvun tiluksilla joulu- ja pääsiäisnäytelmiä, joiden musiikista John Eliot Gardiner vastasi opiskeluaikanaan. Perinne oli tavallaan jatkumoa keskiajan kirkkonäytelmistä, ja siihen osallistui koko kyläyhteisö. Täksi pääiäiseksi John Eliot Gardiner joukkoineen on saattanut levylle musiikin äitinsä pääsiäisnäytelmään, ja tulos on vilpitön kunnianosoitus brittiläisen maalaisporvariston kulttuuri-innolle - mutta siinäkö kaikki?
  • dessy äänitteen kansi

    Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    16.04.2019Klassinen
    Belgialaisen säveltäjä-sellisti-kapellimestari Jean-Paul Dessyn (s. 1963) tuore julkaisu vakuuttaa. Äänitteen keskiössä on viime vuonna valmistunut Sielunmessuja-teos. Laajan esitysjoukon vaativan teoksen pariksi on äänitteelle kytketty kaksi säveltäjän itsensä tulkitsemaa sooloselloteosta.
  • senfter äänitteen kansi

    Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    16.04.2019Klassinen
    Säveltäjä Johanna Senfterin (1879–1961) musiikkia on kuultu äänitteillä harvakseltaan. Senfter jakoi sävellysopettajansa Max Regerin tavoin harmonisen ja sävellysteknisen tekotavan, joka oli luonteeltaan varsin toisenlainen kuin samoihin aikoihin nousuaan tekevän Wienin toisen koulukunnan musiikillinen ajattelu.
  • peacocke äänitteen kansi

    Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    16.04.2019Klassinen
    Uusiseelantilainen säveltäjä Gemma Peacocke on omintakeinen tekijä, joka on luonut erilaisista tyylillisistä elementeistä luontevan synteesin. Lopputulos ei ole crossoveria tai edes jälki-crossoveria, vaan aito erilaisten tyylillisten elementtien sulautuminen.
  • samuelsson äänitteen kansi

    Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    16.04.2019Klassinen
    Marie Samuelssonin (s. 1956) musiikkia sisältävä uusi julkaisu keskittyy säveltäjän orkesterimusiikkiin kahden orkesterin ja kapellimestarin voimin. Eri lähteistä koostetun kokonaisuuden vanhin teos Airborne Lines and rumbles löytyy reilun kymmenen vuoden takaa. Päähuomio kiinnittyy kuitenkin muutama vuosi sitten valmistuneeseen Rakkaus-trilogiaan
  • enescu äänitteen kansi

    Erityisen hyvää duo-soitantaa

    16.04.2019Klassinen
    Duo Brüggen-Plank (Marie Radauer-Plank, viulu Henrike Brüggen, piano) musisoi muutama vuosi sitten ensijulkaisullaan vakuuttavasti Karol Szymanowkin viulu-piano -musiikin parissa. Nyt nämä etevät saksalaismuusikot ovat ottaneet harppauksen eteenpäin seikkaillessaan George Enescun (1881–1955) sävelistön maailmassa.
  • Okeefe äänitteen kansi

    O'Keefen musiikki vie aikamatkalle vuosisatojen taa

    09.04.2019Klassinen
    Yhdysvaltojen itäosien maisemista innoittuva Byron Richard O'Keefe tunnustautuu alueelliseksi säveltäjäksi. O'Keefe haluaa Amerikan takamaiden ja erityisesti jokien synnyttämän innoituksen kuuluvan musiikissaan. Tyylillisten harhailujen jälkeen löysi tämä vapaa-ajattelija omimman ilmaisunsa muutaman vuosisadan takaa.
  • zara levina äänitteen kansi

    Levina ei ajan suuntauksista piitannut

    09.04.2019Klassinen
    Säveltäjä-pianisti Zara Levina (1906—1976) eli läpi muutosten aikakausien. Ukrainassa syntynyt ja Neuvostoliitossa kuollut Levina koki kaksi maailmansotaa ja Venäjän vallankumouksen.
  • Estonian Incantations vol. 1 äänitteen kansi

    Hillittyä virolaista ilmaisua

    09.04.2019Klassinen
    Virolaisten nykysäveltäjien Tauno Aintsin, Sven Grünbergin, Robert Jürjendalin ja Raul Söötin teoksista koostuva äänite yhdistelee sähköisten sekä akustisten kitaroiden ja sekakuoron sointimaailmoja. Pääosin hillitysti maalautuvat teokset kaarrostelevat jossain etnon, jazzin, popin, new agen ja taidemusiikin välimaastossa.
  • david fennessy äänitteen kansi

    Fennessyn musiikilliset vuorovedet

    09.04.2019Klassinen
    Irlantilainen säveltäjä David Fennessy (s.1976) luo omaäänistä ja vapautunutta sävelistöä. Rock-bändeissä aloittaneen Fennessyn musiikissa kuulostuu monipuolinen vaikutteiden virta ja sopiva välinpitämättömyys vallitsevista nykymusiikkitrendeistä.
  • michael byron äänitteen kansi

    Byron lohikäärmeiden maailmassa

    09.04.2019Klassinen
    Yhdysvaltain itärannikolla toimiva säveltäjä Michael Byron (s.1953) rakentaa teoksissaan usein maksimaalisin keinoin minimalistisia sointikudoksia. Sävelistö rakentuu vikkeläliikkeisen kuviointien ja moniäänisten verkostojen varaan samalla niiden ilmaisullista toimintapiiriä rajoittaen.
  • Saeunn Thorsteinsdottir äänitteen kansi

    Sæunn Thorsteinsdóttirin läsnäolo välittyy

    02.04.2019Klassinen
    Islantilainen sellisti Sæunn Thorsteinsdóttir tulkitsee uudella äänitteellä pitkälti itselleen kirjoitettuja islantilaisia sooloselloteoksia. Kaikkia äänitteen neljää säveltäjää (Páll Ragnar Pálsson (s. 1977), Þuríður Jónsdóttir (s.1967), Halldór Smárason (s.1989), Hafliði Hallgrímsson (s.
  • caleb burins äänitteen kansi

    Caleb Burhansin omakohtainen ilmaisu koskettaa

    02.04.2019Klassinen
    "Viimeiset kaksikymmentä vuotta on musiikkini lähes yksinomaan käsitellyt suruun liittyviä teemoja. Tämä teoskokoelma heijastelee riippuvuuteen hukattuja vuosia ja menehtyneitä ystäviä", kuvailee Yhdysvaltain itärannikolla toimiva Caleb Burhans (s. 1980) uutta profiiliäänitettään.
  • richard moriarty äänitteen kansi

    Moriartyn juhlavat orkesterilaulusarjat

    02.04.2019Klassinen
    Yhdysvaltalaisen Richard Moriartyn (s.1946) säveltäjätarina on hieman tavallisuudesta poikkeava. Moriarty teki työuransa ensin patologina ja alkoi säveltää tosissaan vasta eläkkeelle siirryttyään. Nyt hieman yli seitsemänkymmenen vuoden ikäisen Moriartyn tuotannosta on taltioitu kaksi laajaa solisteille, kuorolle ja orkesterille kirjoitettua teosta.
  • Edmund Finnis äänitteen kansi

    Finnisin häilyvät säveljatkumot

    02.04.2019Klassinen
    Englantilainen Edmund Finnis (s. 1984) kuuluu maansa kiinnostavimpiin nuoremman polven säveltäjänimiin. Reilu kolmekymppinen säveltäjä kirjoittaa heleästi soivaa äänistöä, jossa on leppoisa ja kiireetön tunnelma. Parhaimmillaan Finnisin sävelistö soi upeasti ja koskettavasti.
  • Jan Krzywicki äänitteen kansi

    Krzywicki laatii vikkelästi ja sähäkästi etenevää äänistöä

    02.04.2019Klassinen
    Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt säveltäjä Jan Krzywicki ei ehkä kuulu tunnetuimpien yhdysvaltalaisten säveltäjien joukkoon, mutta laatii silti kiinnostavia rytmisten tekstuurien ja melodisten elementtien yhdistelmiä. Uusi säveltäjän musiikkiin keskittyvä julkaisu sisältää vauhdikasta kamarimusiikkia levollisemmalla vokaalimusiikilla höystettynä.

Lisää aiheesta