Näyttelijä Matti Onnismaa tekee ruokaa tunteella ja lopputulos on aina vähän arvoitus etukäteen. Onnismaa esittelee Voita & Sokeria -sarjassa raikkaan välimerellisen tavan hyödyntää purkkihernekeittoa.
Ruokatoimittaja ja MasterChef-tuomari Mikko Takala asettaa vaihteeksi oman kokkaamisensa muiden arvosteltavaksi Voita & Sokeria -sarjassa. Takalan mielestä lihapullat ovat maailman demokraattisinta ruokaa. Jokaisessa kulttuurissa on oma versionsa tästä tutusta ruokalajista.
Voita & Sokeria -sarjassa tapaamme HIFK:n jääkiekkoilija Juuso Puustisen . Hän valmistaa lätkäpiireissä Pääkallo-nimellä tunnetun urheilijoiden hiilaripommin. Nyt on ruoka helppoa!
Voita & Sokeria -sarjassa maistellaan makuja maailmalta, kun räppäri Uniikki valmistaa mieliruokaansa massaman currya. Uniikin mielestä hyvä ruoka tehdään tuoreista raaka-aineista. Liika hifistely ei ole hänen makuunsa vaan hyvä ruoka on melko simppeliä.
Päätoimittaja ja kolumnisti Jussi Lähde todistaa Voita & Sokeria -sarjassa olevansa myös herkkusuu. Hän taiteilee siika-annoksen sitruunapastan kera. Sitruunasta annokseen käytetään paistettu hedelmäliha.
Pesäpallon Suomen mestari Maija Kaappola Lapuan Virkiästä näyttää meille millainen puuro sopii treenaavan urheilijan aamuun. Tämä tuorepuuro on myös hyvä välipala.
Sananiekka, musiikkimies, Alivaltiosihteeristä tutuksi tullut Pasi Heikura suosii etnistä suomalaista ruokaa. Ruuanlaitto on miehelle tuttua, sillä perheessä on kolme pientä lasta ja ruokaa laitetaan kaksi kertaa päivässä.
Kuumista rytmeistään tunnettu laulajatar Jasmin Michaela kokkaa Voita & Sokeria -sarjassa kuumaa curry-kana-kookoskeittoa. Tämä mausteinen keitto on perheen bravuuri. Jasminin resepti on gluteeniton ja maidoton.
Voita & Sokeria -kokkina on tällä kertaa Luonto lähellä -sarjasta tuttu Paul Segersvärd. Paul todistaa olevansa kielimiehiä: - Nyt valmistettava possunkieli on arvokas raaka-aine, sanoo Segersvärd ja perustaa mielipiteensä sianlihantuotannon ekologisiin puoliin.
Huumorimies Klaus Thomasson ottaa ravitsemusasiat tosissaan: Voita & Sokeria -sarjassa tehtävään salaattiin ei lisätä suolaa eikä sokeria. Kastikkeeseen sekoitetaan oliivi- ja rypsiöljyä, ja se maustetaan sitruunalla.
Burmalainen papu-kookoskeitto on Mi Mi Po Htin resepti ja tyypillinen burmalaisen keittiön edustaja, vaikka riisin sijasta ruoassa on spagettia. Mausteinen keitto sisältää muun muassa friteerattuja papuja.
Tangokiireidensä keskellä Kyösti Mäkimattila ehtii myös kokkailemaan. Voita tai sokeria ei säästellä kun tangokuningas Mäkimattila valmistaa hovinsa parhaat pikkuleivät. Hänen mottonsa keittiössä on ”keep it simple”. Elämä on elettävä yksi asia kerrallaan.
Aamu-tv:n Voita & Sokeria -sarjassa tangokuningatar Heidi Pakarinen valmistaa perheensä mieliruokaa uunilohta. Heidin mielestä kala ei koskaan petä. Uunilohi haudutetaan kermassa eikä reseptistä puutu voitakaan. Annokseen kuuluu myös reilusti kasviksia ja juustoinen salaatti.
Kokkailu kotona on Ismo Leikolalle harvinaista hupia. Reissutöitä tekevä Leikola syö useimmiten ulkona, ja kotona ruuan pitäisi olla valmista nyt eikä hetken päästä. Ismon kaalipläjäys valmistuukin nopeasti.
Eppu Salmisen reseptillä valmistuu mummon lihamureke John Carterin tapaan. Ruoan makua voi muuttaa improvisoimalla maustamisessa. Murekkeen kaveriksi tehdään perunamuusia.
Tanssija, ballerina Sara Saviola innostui jälkiruuista jo koulun kotitaloustunneilla. Kokkailussa Saviolaa kiehtoo se, että työn tulokset ovat heti nähtävillä. Voita & Sokeria -ohjelmassa Sara valmistaa valkosuklaavanukasta ja tyrnikiisseliä.