Musiikkitieto

Tämä lyhyt mutta totinen testi kertoo, kuinka paljon tiedät musiikista, musiikin teoriasta ja soittimista. Tuloksia saat paranneltua perehtymällä Orkesterikoneen sisältöön, sillä vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy sieltä!

Ääni syntyy värähtelevästä esineestä tai oliosta. Konserttimusiikki koostuu suurimmaksi osaksi sävelistä, vaikka myös hälyä esiintyy. Sävelellä on tietty korkeus, voimakkuus, kesto ja äänenväri.

Kun musiikkia merkitään muistiin, nuottiavain kiinnittää sävelnimet soivaa musiikkia vastaaville paikoille. Nuottiavainta voidaan vaihtaa kesken kappaleen, jotta käytössä olevat sävelet osuisivat viivastoalueelle ja olisivat helppolukuisempia. Matalille soittimille on oma nuottiavain.

Sävelnimet ovat suomeksi melkein kuin aakkoset. Sävel c aloittaa aina uuden oktaavin. Sävelnimen korottamiselle, alentamiselle ja palauttamiselle on omat merkkinsä.

Nuottiarvo eli sävelen kesto määräytyy nuotin ulkonäön perusteella. Pitkien nuottien pää on rengas, ja lyhyillä nuoteilla on erilaisia väkäsiä varren jatkeena.

Nuotinluku alkaa avaimen lisäksi tahtiosoituksen lukemisesta. Sen avulla selviää tahdin pituus ja koko idea musiikin rytmittämisestä.

Duuri-molli-tonaalisuudessa asteikon sävelillä on niiden sijainneista riippuva ja kiinteänä pysyvä suhde musiikin alkupisteeseen. Tämä piste on perussävel tai perussointu eli toonika.

Sävellajisuus voi olla muutakin kuin duuri–molli-tonaalisuutta. Länsimaista taidemusiikkia hallitsi ennen 1600-lukua modaalisuus. Moodeja eli kirkkosävellajeja käytettiin esimerkiksi gregoriaanisessa musiikissa.

Sävelkorkeuksien välisiä eroja kutsutaan intervalleiksi. Intervalli voi olla joko peräkkäisten tai yhtä aikaa soivien sävelten välinen mitta.

Sointu on vähintään kolmen sävelen kokonaisuus. Sävelten lukumäärän mukaan sointuja kutsutaan esimerkiksi kolmi- ja nelisoinnuiksi. Niillä on lisäksi omat käännösmuotonsa.

Kapellimestari näkee partituurista, mitä orkesterin eri soittimet soittavat. Partituuriksi nimitetään vähintään kolmen nuottiviivaston yhdistelmänuottia.

Laajamuotoisissa musiikkiteoksissa, kuten sinfonioissa ja konsertoissa, tempot vaihtelevat. Säveltäjät korostavat vastakohtia ja nimeävät eri osia tempojen nimillä.

Musiikkinotaatio ohjaa esittämistä tempomerkintöjen lisäksi muun muassa agogiikka- ja artikulaatiomerkintöjen avulla.

Muoto on säveltäjän tekemä musiikkiarkkitehtuuri. Musiikinteorian avulla muotoja tunnistetaan ja luokitellaan. Muotoanalyysi jäsentää teoksia.

Sinfoniaorkesterin kehitys alkeellisesta jousiorkesterista täyteen runkoon kesti noin 200 vuotta. Täysimittaisia sinfoniaorkestereita Suomessa ovat Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Tampere Filharmonia.

Viritys on soittimen asettamista oikeaan vireeseen. Tietystä värähtelytaajuudesta poikkeaminen on epävireisyyttä. Orkesterissa oboisti antaa viritysäänen.