Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Ruoka

Pääsisältö

Mape-sovellus kännykän ruudulla

Uusi kännykkäsovellus koululaisten ja päiväkotilasten käyttöön

Mape-sovelluksella lapsi voi katsoa ruokalistat ja ostaa välipalaa.

Kanamunia.

Säkylän suurkanala haluaa laajentaa toimintaansa – lupaa haetaan lähes 220 000 kanan laitokselle

Säkylän suurkanalassa on jo nyt tilat 140 000 munivalle kanalle. Uudistus laajentaisi toimintaa merkittävästi kahdella uudella kanalarakennuksella.

Kuvassa on satamaan pysäköity ravintolalaiva.

Tampereen Ratinassa kelluu hylättyjä laivoja – ”Se on tulos tai ulos” lataa satamapomo ravintolalaivoista, jotka ovat auki vain harvoin

Tampereen kaupungilla on tekeillä kaavamuutos, jolla pyritään tekemään Ratinan suvannosta viihtyisä ja siisti. Satamavastaava Tuomas Salovaara sanoo, että tavoite vaatii kovia ratkaisuja.

Appelsiini lähikuvassa

Kankaanpää laajentamassa koulujen aamupalatarjoilua yläluokilla

Tähän asti aamupalaa on tarjottu Pohjanlinnan koulussa. Jatkossa aamupalaa saisi sivistyslautakunnan käsittelemän esityksen mukaan myös Kangasmetsän koulun ja Honkajoen yhtenäiskoulun yläluokilla.

Hävikkiruoka lautasella.

Akaa aloittaa hävikkiruuan myynnin neljästä koulusta

Hävikkiruuan kauppa tapahtuu ResQ-sovelluksen kautta. Tarkkaa päivämäärää myynnin aloittamiselle ei vielä julkistettu.

Kuljetusrobotti liikenteessä ylittämässä katua suojatietä pitkin.

S-ryhmä aloittaa ruoan robottikuljetukset Oulun keskustan alueella

Aluksi robottikuljetuksia kokeillaan ydinkeskustan Valkean Sokos Herkun läheisyydessä.

Viisi kättä tavoittelee valkoisessa kulhossa ja sen ympärillä pöydällä olevia vaaleanpunaisia ja mustia, veneen muotoisia karkkeja.

Lapsiperheissä syödään usein muualla kuin pöydän ääressä – Eloisan ravitsemusterapeutti jakaa videovinkkejä ruokailuun

Ravitsemusterapeutti Satu Parkkisen mukaan vastaanotoilla tulee usein esille se, ettei tiedetä mitkä ovat kohtuulliset herkkutuotteiden määrät kouluikäisille ja sitä nuoremmille.

Biologi, filosofian tohtori Hanna Tuovila sienimetsässä.

Sienitietämys heikkenee, eikä nettiin kannata aina luottaa, sanoo biologi – näillä ohjeilla pääset alkuun

Sienien asiantuntijat povaavat tämä vuoden sienisadosta poikkeuksellisen hyvää. Tutkija on huomannut sukupolvien välisessä ketjussa katkoksen sienien tuntemuksessa.

Nainen näyttää kameralle kahta omenaa.

Kovapintainen Granny Smith vai herkkä Valkea kuulas? Omenatesti paljastaa, oletko pudonnut kauas puusta

Maailmassa on ainakin 7 500 erilaista omenalajiketta. On happamia, herkkähipiäisiä, rupisia ja rouskuvia. Puoli seiskan puolivakavalla testillä voit selvittää, mikä omena olet.

Kantarelleja käsissä.

Metsät ovat nyt väärällään kantarellia, mutta kotona sitä ei voi viljellä – testaa tietosi yleisistä ruokasienistämme

Ruokasienten kotikasvatus on lisääntynyt. Silti osa suosituista sienistä täytyy edelleen käydä keräämässä metsästä.

Salaattia kulhossa pöydällä

Järjestä grillijuhlat välimerellisellä teemalla – näin valmistat ruokaa isolle porukalle

Pihlajanmarjakaprikset ja pohjoismaiset oliivit yllättävät.

Halpahallin kylmähyllyt ovat tyhjät.

Halpahallin pakasteet sulivat ja some kuohahti – nyt asiantuntija vastaa, miksi sulaneita elintarvikkeita ei saa myydä kuluttajille

Jos kylmäketju on katkennut ja elintarviketurvallisuus vaarantunut, ei tuotteita voi antaa eteenpäin edes ilmaiseksi. Vastuu on kauppiaalla.

Ihmisiä kerääntyneenä Hämeenpuistoon aurinkoisena päivänä. Molemmin puolin kävelytietä kojuja ja eri maiden lippuja.

Kansainväliset suurmarkkinat koetaan Kokkolassa ensimmäistä kertaa – myyjiä yli 30 maasta

Suurtapahtuma kiertää Suomea toukokuusta syyskuuhun noin kahdeksassatoista kaupungissa.

Kiisselin annostelua Kaakkurin koulun keskuskeittiöllä 13.3.2023.

Kouvolan uusi keskuskeittiö on tulossa Katajaharjuun – maksaisi noin 8 miljoonaa euroa

Rakennushanketta voi vielä mutkistaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen tehty valitus kaupungin päätöksestä.

Maitohorsman versoja läheltä.

Luonnontuotteita voisi hyödyntää nykyistä enemmän elintarvikealalla – villiyrteille tarvittaisiin samanlaiset myyntiverkostot kuin marjoille

Luontoyrittäjyysverkoston mukaan elintarviketehtaille ja ravintoloihin voisi tarjota uusia raaka-aineita luonnosta. Aiheesta keskustellaan torstaina Lahden yliopistokampuksella.

Pino tortilloja.

Mikkelissä epäillyn ruokamyrkytysepidemian syy ei ole vieläkään selvillä – oireita jo yli 800:lla ihmisellä

Mikkelissä havaittiin laajoja ruokamyrkytysoireita 16. elokuuta alkaen. Tuolloin koululounaalla oli tarjottu kasvistortilloja.

Neljänruoka-ruokakassin sisältöä pöydällä.

Opiskelija, miten syöt ruuan hintojen noustua? Kerro kokemuksiasi, teemme aiheesta juttua

Opiskelijan kukkaron nyörit ovat entistä tiukemmalla nousseiden elinkustannusten myötä. Haluamme kuulla, miten hinnannousu on vaikuttanut ruokavalintoihisi ja toisaalta, mistä et suostu luopumaan tiukassakaan tilanteessa.

Kikhernekasvustoa on nostettu esiin vaalealle harsolle.

Jyrkkä lasku härkäpavun viljelyssä – osa suomalaisviljelijöistä sai tarpeekseen ja siirtyy toiseen kasviin

Kuuma ja kuiva kesäkuu vei härkäpapusadon alakanttiin osassa maata. Kotimaisten proteiinikasvien kysyntää voi olla vaikea tyydyttää.

Sienestäjä kuvaa sientä puhelimella.

Sienisovellus puhelimessa on hyvä renki, mutta sokeasti siihen ei pidä luottaa, sanovat asiantuntijat

Sienten tunnistamisen tueksi on tarjolla älypuhelimeen ladattavia applikaatioita. Ennen niiden käyttöä kannattaa kuitenkin ottaa perusasiat haltuun.

Mies nojaa hesburgerin tiskiin ja katsoo kohti kameraa.

Ketjukebab vyöryy Suomeen: 20 uutta ravintolaa tulossa S-ryhmältä

Hesburger puolestaan tutkii saisiko kreikkalaisen version eli gyrosin ympärille luotua uuden pikaruokaketjun.

Ateriapalvelun vakuumipakattuja, lämpimiä ruokia mustassa lämpölaatikossa.

Kotihoidon asiakkaat huolestuivat, kun lämmin ruoka vaihtuu pakasteisiin Kärsämäellä

Monimutkainen tapahtumaketju johtaa Kärsämäellä ateriapalvelujen ostamiseen uudelta taholta. Hyvinvointialueen mielestä pakasteruoka on yksi palveluvaihtoehdoista.

Lippalakkipäinen mies katsoo kameraan. Kädessään miehellä on älylaite, jossa on auki sääkarttasovellus.

Ravintoloiden suosima peruna saa viljelijän pelaamaan upporikasta ja rutiköyhää: Otso Laurila menetti yhdessä elokuun sateessa 50 000 euroa

Suomaalla perunasta tulee viljelijän mukaan kaunis kuin kananmuna. Riskit ovat kovat ja ne realisoituivat tämän viikon rankkasateissa.

Kukkakaalit leikkuulaudalla.

Edullista kotimaista kukkakaalia on nyt tarjolla runsaasti, näin teet siitä herkullista ruokaa

Juuri nyt valtavat määrät kukkakaalia uhkaa mädäntyä pelloille ja mennä hukkaan. Auta viljelijää ja syö kukkakaalia jo tänään. Voit käyttää kukkakaalia pizzapohjassa, raasteena riisin sijaan tai happamassa salaatissa.

Rasvaa levitetään muurinpohjapannulle.

Yläsavolaiselle muurinpohjaletulle haetaan EU:n nimisuojaa

Nimisuojaa haetaan, koska muurinpohjaletulla on maine perinteisenä yläsavolaisena erikoisherkkuna. Varhaisin julkaistu resepti on vuodelta 1933.

En bricka med en tallrik köttsoppa, en smörgås med gurka och i förgrunden knäckebröd.

Kruunupyyssä jatketaan ylijääneen kouluruuan myymistä

Kruunupyy vähensi koulujen ruokahävikkiä jo alkuvuodesta.

Lehmiä Jungfruskärin niityllä.

Oatly lobbaa tätä jo: EU saattaa alkaa maksaa Suomen koululaisille kauramaidon juomisesta

Suomalaisissa kouluissa juodaan EU:n miljoonilla euroilla tukemaa rasvatonta lehmänmaitoa. Moni suomalainen europarlamentaarikko uskoo, että tulevaisuudessa EU-tuki ulottuu myös kasvijuomiin. Päätös seuraavasta tukikaudesta tehdään tämän vuoden lopussa.

Lemiläisen Säräpirtti Kippurasarven yrittäjä Esko Hietaranta.

Vain yhtä ruokalajia vuosikymmenet tarjonnut ravintola sulkee ovensa – Lemin säräravintola ei jatka, vaikka kesä oli ennätysvilkas

Lemin Säräpirtille ei vielä ole löytynyt uutta jatkajaa. Melkein 20 vuotta säräyrittäjinä ollut Hietarannan pariskunta lupaa auttaa uuden omistajan alkuun.

Tuulivoimaloita toimii Lilla Båtskärin saarella Ahvenanmaalla.

Noussut korkotaso jarruttaa investointeja Pohjois-Suomessa – Finnveran yrityksille myöntämä rahoitus laski selvästi

Rahoitusta myönnettiin tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana 54 miljoonaa euroa. Viime vuonna samalla ajanjaksolla rahoitusta myönnettiin Pohjois-Suomen kolmessa maakunnassa 84 miljoonaa euroa.

Pino tortilloja.

Mikkelin kouluissa ruokamyrkytysoireita jo reilusti yli 600 oppilaalla – laboratoriotuloksia saadaan lähipäivinä

Kasvistortilloista alkunsa saanut epidemia ei näillä näkymin johdu keittiön toiminnasta. Tapausta selvitetään THL:n ja Ruokaviraston kanssa.

Ilmakuvaa Suvasveden selältä itäänpäin katsottuna. Keskellä kraatterijärvien paikat.

Järvi-Suomeen halutaan venäläisturistien tilalle intialaisia

Pohjois-Savon kansainvälisessä matkailussa vaihdetaan turistien kohderyhmää venäläisistä intialaisiin. Intia on nouseva matkailumaa, jonne Pohjois-Savossa on jo kontakteja.

Pino tortilloja.

Ruokamyrkytys vai jopa ilkivaltaa? Selvitimme, mitä Mikkelin poikkeuksellisesta kouluruokamyrkytysepäilystä nyt tiedetään

Mikkelissä satojen sairastumiseen johtaneen ruokamyrkytykseen syy on toistaiseksi epäselvä. Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että keskuskeittiössä olisi toimittu väärin.

Tortilla-annos koululaisen lounastarjottimella.

Mikkelin koulujen ”saippuatortillojen” ruokamyrkytysepäilyt koskevat jo yli 400 oppilasta

Kouluruokailussa keskiviikkona tarjottujen tortillojen epäillään aiheuttaneen lieviä oireita miltei jokaisessa Mikkelin koulussa. Osa oppilaista havaitsi tortilloissa saippuamaisen sivumaun.

Miia Parviainen, somevaikuttaja. Miiala.fi -sivuston ylläpitäjä.

”Se oli aika rajua” – perheenäiti Miia Parviainen, 30, ymmärsi, miten paljon ruokaan menee rahaa, ja säästi 400 euroa kuussa

Monen suomalaisen talous on nyt tiukilla, eikä säästöön välttämättä jää rahaa. Miia Parviainen onnistui puolittamaan perheensä ruokamenot. Arkiruokavinkkien jakamisesta tuli myös ammatti.

Lautasilla on hernekeittoa ja tarjottimella leipää.

Koululounaan tortillat maistuivat saippualle, pian kymmenet oppilaat voivat pahoin – Mikkelissä selvitetään oudon ruokamyrkytyksen syytä

Mikkelin kouluissa eilen sattunutta mahdollista ruokamyrkytysepidemiaa on alettu selvittää erilaisin tutkimuksin.

Mies Waltteri Torikka hymyilee torilla.

Hämeen ruokalähettilääksi julistettu oopperalaulaja Waltteri Torikka: “Pitää olla arkea että voi arvostaa juhlia”

Ruoka on yhä tärkeämpi houkutin, kun ihmiset hakevat elämyksiä. Kanta-Häme julistautui hyvän ruoan maakunnaksi ja nimitti samalla ruokalähettilääkseen oopperalaulaja Waltteri Torikan.

Nainen ottaa leipälapiolla paistuineita leipiä ulos leivinuunista.

Terveysalan ammattilaiset päätyivät maineikkaan artesaanileipomon pelastajaksi: ”Olemme vähän sokissa miten kaikki tuntuu menevän kaupaksi”

Hämeessä tunnetun Tuulosrievän leipomon taru oli vähällä päättyä vuodenvaihteessa. Pelastajaksi löytyi hämeenlinnalainen pariskunta, joka ei tosin leivän leipomisesta paljoakaan tiennyt.

Pino tortilloja.

Mikkelissä jatketaan heti kouluruuan jälkeen iskeneiden pahoinvointioireiden selvittämistä

Viidessä eri alakoulussa alustavan arvion mukaan kymmenet oppilaat saivat keskiviikkona pahoinvointioireita. Tavallisesti ruokamyrkytyksen oireet alkavat aikaisintaan tuntien jälkeen ruokailusta.

Lapin Ammattikorkeakoulun tienviitta jonka taustalla näkyy AMK:n päärakennus aurinkoisena kesäpäivänä.

Valtakunnalliset artesaaniruoan SM-kilpailut ensi kertaa Rovaniemellä

Kilpailu on tänä vuonna avoin myös Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan ruokayrittäjille.

Koululainen ottaa riisiä lautaselleen.

Koululaisia sairastunut kouluruokailussa Mikkelissä

Viidellä koululla oireita saaneita koululaisia on kymmenkunta. Sairastuneet ovat alakouluikäisiä.

lapsi syö aamupalaa

Koululaisten aamupalakokeilua ei aiota jatkaa Kankaanpäässä

Sivistyslautakunnan mukaan aamupalan laajentaminen muihin kouluihin lisäisi työmäärää ja kustannuksia merkittävästi.

Ihmisiä töissä koulun keittiössä

Ylöjärvi suunnittelee siirtävänsä kouluruoan valmistuksen suurkeittiölle, jonka ruokaa moitittiin aiemmin ”avaruustahnaksi”

Ylöjärven kaupunki selvittää siivous- ja kouluruokapalvelujensa ulkoistamista Pirkanmaan Voimialle, jota on aiemmin moitittu ruoan mauttomuudesta.

Vauvanruokia annosteltuina kuljetuskärryissä.

Yli 400 lasta ja nuorta haluaa vegaaniaterian Oulun kouluissa ja päiväkodeissa - vegaaniruokaa tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa kaikille

Tilapalvelut kysyi kiinnostusta vegaaniruokailuun jo tammikuussa, kun Oulun kaupungin todettiin syyllistyneen syrjintään tarjonnassaan. Ruokailijoiden määrää kartoitetaan uudelleen koulujen alettua.

Nainen katsoo kameraan.

Sara Jokinen palkkasi itselleen oman kokin – yrittäjän ei ole tarvinnut tehdä ruokaa enää vuosiin

Paljon töitä tekevien kannattaa miettiä, miten omaa arjen työkuormaa voisi keventää työajan ulkopuolella, kehottaa Suomen Yrittäjien ekonomisti.

Turun Sieniseuran puheenjohtaja Maarit Piitulainen katsoo koivuhaperon kuntoa 2.8.2023 Turussa.

Sateet roihauttivat sienikauden käyntiin jopa Lounais-Suomessa

Turun Sieniseuran puheenjohtaja Maarit Piitulainen yllättyi, kun kori alkoi täyttyä.