Minä ja meidän yhteisömme
Varhaiskasvatuksen tehtävä on kehittää lasten valmiuksia ymmärtää lähiyhteisön monimuotoisuutta ja harjoitella siinä toimimista lasten elinpiirin laajentuessa kodin ulkopuolelle. Tehtävää lähestytään eettisen ajattelun, katsomusten, lähiyhteisön menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekä median näkökulmista. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet / Opetushallitus)
Harjoitellaan Avan ja Neon kanssa hyvästelemiseen liittyviä tunnetaitoja
Tavoitteena on harjoitella eettisen ajattelun taitoja.
Maanantai: Amin paras kaveri Lili on sairaalassa, eikä tule eskariin
Kun jonkun oma kaveri ei ole eskarissa, mitä voisi tehdä?
Tiistai: Amia ei oteta mukaan leikkeihin
Yksin jättäminen on epäsuoraa kiusaamista.
Keskiviikko: Ami ikävöi ystäväänsä
Kaverille voi viestittää monin eri tavoin.
Torstai: Amia tönitään eskarissa
Kaveria on tärkeä puolustaa.
Perjantai: Ami keksii jotakin tekemistä
Kun on yksinäinen olo, kannattaa keksiä jotakin tekemistä.
Lauantai: Ami juttelee Lilin kanssa
Sairastunutta ystävää voi ilahduttaa soittamalla.
Sunnuntai: Amia pelottaa kuolema
Kun on surullinen, aikuinen tai ystävä voi lohduttaa.
Lopuksi: Kaikesta saa puhua
Surullisenakin voi jutella tavallisista asioista.
Tutustutaan ihmisten moninaisuuteen ja aisteihin Ronjan kanssa
Ymmärrys samanarvoisuudesta, vuorovaikutustaidot
Tutustutaan ihmisten moninaisuuteen ja tuntoaistiin Ronjan kanssa
Ymmärrys samanarvoisuudesta, tuntoaistien aktivointi
Tutustutaan ihmisten moninaisuuteen ja taiteillaan Ronjan kanssa
Samanarvoisuuden ymmärrys, tuntoaistin aktivointi