Hyppää pääsisältöön

Q&A

Tässä UKK eli usein kysytyt kysymykset ja vastaukset.

Jos et löydä vastausta kysymykseesi UKK:sta tai säännöistä, lähetä meille viesti osoitteeseen umk@yle.fi
Huomioithan, että vastausaikamme kestää kesälomien takia pidempään. Heinäkuussa toimistomme on suljettu.

Milloin kilpailubiisin on oltava lopullisesti valmis?
Mitä valmiimpi biisi on jo hakuvaiheessa, sitä parempi. Muutoksia sovitukseen voi tehdä edelleen, mikäli biisi valitaan mukaan kilpailuun. Tästä aikataulusta kerrotaan tarkemmin kilpailuun valituille.

Voiko livenä esiintyessä käyttää valmiiksi äänitettyjä taustalauluja?
EBUn uuden säännön mukaan taustalaulut voidaan esittää joko livenä tai taustanauhoilta. Livenä esiintyvät taustalaulajat määrittää Yle.

Jos biisi ei pääse mukaan kilpailuun, milloin sen voi julkaista?

Yle ilmoittaa lokakuun aikana kilpailijoille jatkoon pääsystä. Mikäli biisi ei ole jatkossa, sen voi julkaista lokakuussa.

Riittääkö jos yksi esiintyjistä on suomalainen?
Vähintään yhdellä kappaleen tekijöistä ja pääsolist(e)illa on oltava Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa.

Voiko osallistua jos biisiä on soitettu keikalla tai se on ollut netissä?
Biisillä voi osallistua vaikka sitä olisi soitettu muutaman kerran keikalla tai se olisi ollut jonkin aikaa netissä ja poistettu sieltä.

///

Om du inte hittar svaret på din fråga här eller i reglerna eller reglerna, skicka ett meddelande till oss: umk@yle.fi. Observera att vår responstid är längre på grund av sommarlovet. I juli stängs vårt kontor.

När måste tävlingsbidraget vara färdigt?
Ju mer slutgiltigt bidraget är i ansökningsskedet, desto bättre. Ändringar i arrangemangen kan göras ännu efter att bidraget antagits till tävlingen. Närmare info kring tidtabell ges till de som antas till tävlingen.

Kan man i liveframträdandet använda inspelad bakgrundssång?
Under den nya EBU-regeln kan backing vocals framföras antingen live eller playback. Live backing vocalister bestäms av Yle.

Om bidraget inte antas till tävlingen, när kan det publiceras?
Yle meddelar deltagarna i oktober huruvida man tagit sig vidare i tävlingen. Om bidraget inte tagit sig vidare kan det publiceras i oktober.

Räcker det att en av artisterna är finländare?
Minst en av bidragets upphovsmän och minst en av huvudsolisterna måste vara finländsk medborgare eller bo permanent i Finland.

Kan man delta i tävlingen om bidraget framförts på en konsert eller varit publicerat på nätet?
Man kan delta även om bidraget framförts några gånger eller om det funnits på nätet en kortare tid och sedan avpublicerats.

///

If you can't find the answer to your question in the Q&A or in the competition rules, please, email us. Please note that our response time is longer than usual due to summer holidays. Please note that our office is closed in July.

When must the final version of the song be ready?
It’s always best to have your song as ready as possible when you send it. You may make changes to the arrangements if the song is selected to the competition. The schedule for small arrangement changes will be informed to selected contestants.

Is it possible to use singers in the background recording?
According to the new EBU rule, backing vocals can be performed either live or from backing tracks. Live backing vocals are determined by Yle

If the song doesn’t go through in the competition, when can it be released?
Yle will announce to the selected competition contestants in the beginning of October. If the song doesn’t qualify, it can be released in October

Is it enough if one of the performers is Finnish?
At least one songwriter and one lead singer must have a Finnish citizenship or a permanent residence in Finland.

Is it possible to enter the competition with a song that has been played a few times before or has been online?
If the song has been played a few times on a gig, it is ok to attend. Also if the song has been published online for a limited time and has been taken off online, it is possible to attend.