Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lavalla mies seisoo palkinnon kanssa ja nainen haastattelee häntä. Molemmat hymyilevät.

Ylen Lahjoita puhetta -hanke palkittiin Prix Europassa

Lahjoita puhetta voitti Digital Audio Projects -kategorian.

Michael Perukangas on tehnyt tekstinkäsittelijän työtä koronapandemian aikana kotonaan Porvoossa.

Lähes 10 vuotta lääkäreiden saneluja purkanut Michael Perukangas tietää, että tekoäly vie lopulta häneltä työn – ja hän on auttanut sen toteutumisessa

Perukangas on yksi HUSin tekstinkäsittelijöistä, joka odottaa tietoa irtisanomisesta. HUS kertoi eilen irtisanovansa 150 tekstinkäsittelijää.

Antti-Pekka Vepsäläinen.

Savolainen, kainuulainen ja oululainen yrittivät puhua Sirille, mutta turhaan – katso videolta, kuinka vaikeita murteet ovat tekoälylle

Suomenkielinen puheentunnistus laahaa vielä reilusti muiden kielien perässä, mutta tilannetta yritetään muuttaa.

Kolme nuorta naista katselevat puhelimesta Yle Areenaa kimppakämpän olohuoneessa.

Mitä iloa paremmasta puheentunnistuksesta sinulle on Ylen asiakkaana?

Tekstitykset lisääntyvät, samoin ääniohjaus.

Nainen tuijottaa älypuhelinta.

Apple ja Google lakkaavat kuuntelemasta puhelinkomentoja – Siri-sovelluksen käyttäjät voivat jatkossa päättää, saako saneltuja viestejä kuunnella

Teknologiajätit taipuivat kuluttajien painostuksen alla. Ääniviestien kuuntelu ja tallentaminen tuotekehityksen nimissä on herättänyt epäluuloa älyläitteiden käyttäjissä.

Android-puhelimissa on nykyisin puheenohjaus. Puhelinta voi pyytää soittamaan vaikkapa äidille. Kaikki puheentunnistukselle puhutut jutut päätyvät kuitenkin tallenteina Googlen tietokantaan.

Analyysi: Joku kuuntelee taustalla, kun komennat puhelintasi – mutta paljon enemmän tietoa sinusta saadaan aivan muilla tavoin

Helsingin Sanomat kertoi tänään suomalaisista, jotka kuuntelevat työkseen älylaitteille annettuja äänikomentoja. Kyse ei kuitenkaan ole salakuuntelusta, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Illustration på en person som samarbetar med en dator.

Hei nainen, eikö teknologia toimi kunnolla? Mies on suunnitellut sen miehille

Naista voivat syrjiä uusien vempaimien lisäksi myös lääketieteelliset tutkimukset ja kulkuneuvojen mittasuhteet.

Älykaiutin

Älykaiuttimilla on joskus myös ihmiskorvat – laitteiden tallenteita kuunnellaan puheohjelmien kehittämiseksi

Esimerkiksi verkkokauppa Amazonilla on tuhansia työntekijöitä tarkastamassa puhekäskyjä noudattavan Alexa-ohjelman tallenteita, kirjoittaa uutissivusto Bloomberg.

Kaksi mediasoitinta, joissa on puheohjaus

Radiot.fi:n puheohjaus toimii nyt myös iOS-laitteissa

Puheohjauksella voi käynnistää sekä kanavia että ohjelmia.

Uutisvideot: Lähteekö Sophia-robotti toimittajan kanssa treffeille?

Maailmaa kiertänyt humanoidirobotti herätti nyt ihmetystä Suomessa: "Vähän hämmentävää, kun sen kanssa voi keskustella"

Sophiaksi nimetty humanoidirobotti on kiertänyt television suosituissa Talk Showssa ja aamuohjelmissa eri puolilla maailmaa.

Jämsän kaupungintalo.

Jämsä pilotoi puheentunnistusta toimistoissa

Jämsän kaupunki testaa, saataisinko esimerkiksi pöytäkirjat tekstiksi suoraan puheesta.

nainen uppoutuneena ajatuksiinsa kädet ohimoilla

Prisma Studio: Työelämän stressi vaarantaa muistin

Pitkäaikainen stressi voi muuttaa aivojen toimintaa.

Areena-sisällöt tekoälyn löydettäväksi -tilaisuus

Tekoälyllä Areenan ohjelmien kimppuun

Kokeilulla halutaan parantaa mm. ohjelmien löydettävyyttä.

Tuomas J. Lukka.

Robotti oppi lajittelemaan jätteet, mutta ihastui ensiksi kenkiin

Suomalaisen ZenRoboticsin jätteenkäsittelyrobotteja on myyty jo neljälle mantereelle. Tekoälyn ansiosta asiakas voi opettaa robotin lajittelemaan jätteet halutulla tavalla. Toimivan laitteen kehittäminen kesti lähes kymmenen vuotta. Matkan varrella robottimalli piti vaihtaa ja opettaa tekoälylle, mikä on kenkä. Yle tutustui tekoälyn käyttöön robotiikassa, puheentunnistuksessa ja haittaohjelmien metsästyksessä.

Professori Antti Kurimo Aalto-yliopistosta on ohjannut ison pinon puheentunnistukseen liittyviä väitöskirjoja. Alan tutkijoita on palkattu tekoälyä ja puheentunnistusta kehittävien Googlen ja Amazonin palvelukseen. - Myös julkaisumme luetaan tarkkaan, ja niitä hyödynnetään tuotekehityksessä, hän sanoo.

Kännykkä tunnistaa puheesi pian yhä paremmin – Savon murre silti liian kova pala

Google lupaa, että sen puheentunnistukseen perustuva Google Assist toimii sujuvammin kuin kilpailijoiden tuotteet. Sovelluksen teho perustuu yrityksen hallussa olevaan tietoaineistoon, joka kasvaa ihmisten käyttäessä sovelluksia. Maksaisin mieluummin rahalla kuin yksityisyydelläni, sanoo puolestaan F-Securen Mikko Hyppönen. Yle tutustui tekoälyn käyttöön puheentunnistuksessa, haittaohjelmien metsästyksessä ja robotiikassa.

Jokaiseen ylioppilastodistukseen kohopainettu logo on Pallas Athene, kreikkalaisen mytologian viisauden, tieteen ja taiteen jumalatar.

Ruotsin kielen puhuminen tulee yo-kokeisiin muutaman vuoden päästä

Ylioppilastutkinnon kotimaisiin kieliin eli ruotsiin ja suomeen on tulossa suullinen koeosuus jo vuonna 2020. Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto kehittävät tätä varten tietokoneavusteista suullisen kielitaidon mittausjärjestelmää.

Tekstitysohjelman kuvaruutu, jossa näkyy ohjelma ja siihen tuleva tekstitys.

Velvoite kaikkien kotimaisten ohjelmien tekstittämisestä voimaan tänä vuonna

Laki radio- ja televisiotoiminnasta astuu tekstitysvelvoitteen osalta täysin voimaan tänä vuonna. Ylessä osa tekstitysvelvoiteesta hoidetaan tekstittämällä uusinnat televisiossa ja Yle Areenassa.

Käsi osoittaa tabletin ruutuun, jossa pianonsoiton opetuspeli

Robotti tunnistaa nuottien korkeuden – perheyritys aikoo valloittaa maailman soitonopetuspelillä

Tamperelainen perheyritys on kehittänyt äänentunnistustekniikkaan perustuvan sovelluksen pianonsoiton oppimiseksi. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa robotti opettaa minkä tahansa soittimen soittoa.

Pikaviestipalvelujen kuvakkeita älypuhelimen näytöllä.

Sovelluksen avulla kännykkää voi käyttää puheen avulla

Oululainen sovellus on kehitetty erityisesti näkö- ja liikuntavammaisten tarpeisiin.

Lapin keskussairaala Rovaniemellä

Sihteereiden työtä korvataan koneilla Lapin keskussairaalassa

Lapin keskussairaala ottaa käyttöön uutta tekniikkaa, joka korvaa työtehtäviä. Sairaalan aulaan tulee ensi vuoden alussa ajanvarausasiakkaille automaatti, jolla ilmoittautuminen tehdään Kela-korttia tai ajanvarauskirjettä vilauttamalla. Lisäksi tekstinkäsittelyä korvataan puheen tunnistuksella.

Hus-johtaja: Ulkoisen selvityksen aika, kun puutteet on korjattu

Esimerkiksi automaattinen puheentunnistus tuottaa joillekin lääkäreille samoja ongelmia kuin aiemminkin. Se ei aina tunnista, sanooko lääkäri ”on” vai ”ei”, jolloin merkitys muuttuu päinvastaiseksi.

Hus: Järjestelmän ongelmiin puututtu - potilasturvallisuus ei ole vaarantunut

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan tiedossa ei ole, että radiologiseen järjestelmään liittyvät ongelmat olisivat vaarantaneet potilaiden hoitoa.

Paula Risikko.

Risikko: Husin tietojärjestelmävika on vakava riski

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) pitää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin radiologisen tietojärjestelmän vikoja vakavina riskinä potilasturvallisuudelle.

Röntgenkuvaus

Mitä ajattelet Husin jatkuvista ongelmista?

Hus kärsii vakavista tietojärjestelmäongelmista, jotka nimettöminä pysyttelevien lääkäreiden mukaan vaarantavat potilasturvallisuuden. Mitä ajattelet Husin jatkuvista ongelmista? Oletko huolissasi potilasturvallisuudesta? Uskotko, että ongelmia on peitelty? Nakertaako hutera tietojärjestelmä uskoa kilpailutukseen terveyspalveluissa? Mitä Husin ongelmille pitäisi tehdä?

Röntgenkuvaus

Jatkuvat viat riivaavat Husin uutta tietojärjestelmää - Lääkäreillä huolta potilasturvallisuudesta

Valvova viranomainen Valvira ei lääkärien mukaan ole saanut tietoa läheskään kaikista järjestelmävioista.

hus

Tietojärjestelmä otettiin käyttöön nopeassa aikataulussa

Husin radiologisen tietojärjestelmän ongelmat juontavat juurensa epäonnistuneeseen kilpailutukseen. Nimettömänä esiintyvä lääkäri vaatii järjestelmän käyttöönotosta riippumatonta selvitystä.

Äänikäyrää kuvaava grafiikka.

Kone ohitti ihmisen puhujan tunnistamisessa

Suomalaiset tutkijat puurtavat koneellisen puhujantunnistuksen kehittämisessä. Puhujan tunnistavia sovelluksia saatetaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi pankkiasioijan henkilöllisyyden varmentamiseen.

Nainen puhuu mikrofoniin.

Yli neljännesmiljoona suomalaista kieltää puhelinmarkkinoinnin

Jo yli 270 000 suomalaista on kieltänyt puhelinmarkkinoinnin Robinson-rajoituspalvelulla. Useat sadat yritykset tarkistavat rekisterin tietoja ja poistavat sen perusteella numeroita soittolistoiltaan. Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perkon mukaan on myös yritysten intressien mukaista olla soittamatta kuluttajille, joita ei kiinnosta puhelimessa asiointi kaupantekomielessä.

Ohjelmatekstityksistä suuri haaste valtakunnallisille tv-kanaville

Kotimaisten televisio-ohjelmien tekstittämiseen velvoittava laki astuu voimaan heinäkuun alussa. Ylen tulee tänä vuonna tekstittää jo puolet kotimaisista ohjelmista. Kaupallisilla kanavilla velvoite on pienempi.

Paimio-Sauvon terveyskeskus palkittiin

Paimio-Sauvon kansanterveyskuntayhtymä on palkittu valtakunnallisessa Tietoteko-kilpailussa. Palkinnon toi uuden tietotekniikan, puheentunnistuksen käyttö terveydenhuollon haasteiden ratkaisemisessa.

Takseja jonossa

Taksin katolla vilkkuu jo valonpilkku

Taksien käyttö alkaa hiljalleen lisääntyä Oulussa. Kesällä kyytejä on ollut selvästi alkuvuotta enemmän.

Puheentunnistaja tekee paluuta taksinvälitykseen

Vastustusta herättänyt automatisoitu taksintilaus tekee paluuta. Puheentunnistukseen perustuvalle systeemille viritellään uutta toimintamallia.

Takseja rivissä.

YLE Oulu testasi: Taksiautomaatti toimii

”Tämä on Oulun Aluetaksin puheentunnistuksella toimiva taksintilauspalvelu. Kerro kadunnimi ja talon numero, esimerkiksi Kirkkokatu 1.” Tällainen voi olla vastaus toisessa päässä, jos yrittää soittaa taksia. Palvelu on niille, jotka eivät suoraan saa puhelimen välityksellä henkilövastaajaa. Hiljaista kritiikkiä tai muminaa palvelua vastaan kuitenkin kuuluu.

Takseja.

Puheentunnistus nopeutta taksintilausta

Oulun aluetaksi on ottanut käyttöön uuden taksintilausjärjestelmän. Puheentunnistuksen avulla toimiva järjestelmä nopeuttaa taksintilausta erityisesti ruuhka-aikaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle