Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sturenkadun Alepa ja  K -Market

Reilut 50 vuotta sitten ensimmäinen Alennus-Pajunen näki päivänvalon – nyt se on kaikkien tuntema kauppaketju, jonka fanituotteita himoitaan

Yli 82 prosenttia päivittäistavarakaupan markkinoista kuuluu S- ja K-ryhmälle. Asiantuntijoiden mukaan pääkaupunkiseudun kuluttajat pääosin voittavat tilanteessa.

Ganna Lugova, yrittäjä, Sopilka-kauppa.

Ukrainalainen juristi pakeni lastensa kanssa sotaa ja päätyi pyörittämään ruokakauppaa Malmille – yksi asia parantaa myyntiä

Venäjän hyökkäystä paenneet ukrainalaiset ovat odottaneet paluuta kotiin, mutta nyt moni heistä on sodan pitkittyessä alkanut valmistautua jäämään Suomeen pidemmäksi aikaa.

K-Citymarket Päivärannan kassoille on asennettu lasipleksisuojat mmyyjien suojaksi

Kuopion Päivärannan Citymarketia uudistetaan kymmenellä miljoonalla eurolla

Laajassa uudistuksessa kalusteet ja myymälän miljöö uusitaan kokonaan. Kauppaan palkataan kymmenkunta uutta työntekijää.

Sale-lähikaupan sisätiloja ja henkilökuntaa Rovaniemellä.

Miesasiakas leikkasi Annen, 59, kuvan lehdestä ja tyydytti itseään – tällaista seksuaalista ahdistelua myyjät joutuvat kokemaan

Ammattiliiton mukaan korona-aika muutti ihmisten käytöstä, ”jotain on mennyt aika pieleen”, sanoo PAM:in aluepäällikkö.

K-Citymarket Mikkelin Graanilla

Keskon Itä- ja Keski-Suomen alueen aluejohtajaksi on valittu Jesse Kohonen

Nykyinen aluejohtaja Jere Penttilä aloittaa syksyllä Joensuun kaupunginjohtajana.

Kolme ruokarobottia seisovat kaupan edessä.

Ruokarobotti sanoi ”kiitos”, kun ohikulkija pelasti sen rotkosta – häirintään robotit vastaavat napakasti ja räpsäyttävät kamerat päälle

Ruokarobotti osaa kiittää, pyytää apua ja myös puolustautua. Suuren kysynnän vuoksi Tampereella harkitaan robottien määrän lisäämistä.

Kuvassa on Puutarhakadun Sale Tampereella. Oven edessä on potkulautoja.

S-ryhmä avaa Tampereelle täysin automatisoidun ruokakaupan

Tampereen keskustaan avattava automaattikauppa toimii pääosin ilman henkilökuntaa. S-ryhmän mukaan kyseessä on testi, jolla selvitetään itsepalvelukaupan ja uuden teknologian toimivuutta.

Asiakas ottaa pakastevihanneksia kaupan pakastinkaapista.

Ukkonen rikkoi viikonloppuna Suonenjoen S-marketin kylmälaitteet – hyllyillä on vajetta vielä ensi viikon alkuun asti

Kylmälaitteet rikkoutuivat lauantain 8. heinäkuuta vastaisena yönä. Vika saatiin korjattua sunnuntaina iltapäivällä, mutta normaalitilanteeseen palaamista joudutaan vielä odottamaan.

Lapsi istuu ostoskärryissä ja katsoo kameraan, lyhyttukkainen äiti kirjavassa mekossaan nojaa kevyesti ostoskärryyn. Takana oikealla on isoja kananmunalaatikoita ja kananmunakennoja hyllyillä.

Ruokakauppojen valikoimat muuttuvat, kun mökkiasukkaat saapuvat – näitä tuotteita he haluavat ostaa

Kaupoissa erityisesti grillattavien tuotteiden ja jäätelöiden valikoima kasvaa kesäisin. Kesällä kauppaketjut lisäävät valikoimiinsa myös luomu- ja vegaanituotteita sekä paikallisten tuottajien valmisteita.

Grafiikka näyttää, kuinka Taloustutkimuksen Suomi syö -kyselyyn vastanneista 16-34-vuotiaista naisista puolet sanoo katsovansa ruokaostoksilla ensisijaisesti hintaa, kun taas 55-79-vuotiaista miehistä neljäsosa katsoo ensisijaisesti hintaa. Kaikista vastaajista kolmannes katsoo ensisijaisesti hintaa.

Kallis ruoka sai nuoret naiset säästeliäiksi – uusi kysely kertoo harvinaisen suurista muutoksista

Suomalaiset ovat muuttaneet merkittävästi ostokäyttäytymistään ruokakaupassa, kertoo tuore kysely. Muutos on suurin nuorten naisten, pienin ikämiesten kohdalla.

Kaksi lokkia Tuomiokirkon poratilla.

Ränniin pudonnut lokinpoikanen aiheutti pelastusoperaation Jyväskylässä

Remonttitöissä olleet työntekijät havahtuivat linnun ääntelyyn ja hälyttivät paikalle apua.

Kassalla ostokset hihnan alapäässä. Taustalla nainen maksamassa ostoksiaan.

Näin kokiksi valmistunut opiskelija saa rahat riittämään – rahaa kuluu viikossa ruokaan vain 20 euroa

Johanna Ollilainen elää tarkoituksellisesti tiukalla budjetilla, jossa tärkeintä on suunnitelmallisuus. Toisaalta kertyneet säästöt vaikuttavat opintotukien määrään.

Kaupan maksupääte. Lähikuva kädestä joka on juuri maksamassa lähimaksulla ruokakaupan ostoksia.

Multialle ja Jyväskylän Voionmaankadulle nousee uudet kauppakiinteistöt

Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Multialle uudet tilat Salelle. Jyväskylän Voionmaankadulle tulee uusi S-market.

Norjalaisen ruoan verkkokauppa Oda:n toimittama tilaus espoolaiseen kotitalouteen.

Norjalainen Oda sulkemassa ruoan verkkokauppansa Suomessa vain vuoden yrittämisen jälkeen

Yhtiö aikoo jäädä Suomeen ja tarjota jatkossa kaupan alalle logistiikkapalveluita.

Hedelmä- ja vihannesosasto Kouvolan Prismassa.

Kaupat torjuvat ruokahävikin syntymistä yhä tehokkaammin: Osuuskauppa Eepee tuo hävikkilaatikot hevi-osastoille

Ensin tulivat tehostetut ilta-alet ja nyt tulevat hevi-osaston hävikkilaatikot. Kaupat ovat saaneet hyviä tuloksia hävikin torjumisesta erilaisilla toimenpiteillä.

Ruokarobotti ylittää suojatietä. Taustalla toinen ruokarobotti lähestyy suojatietä.

Ruokakaupan kuljetusrobotit palaavat Espoon kaduille – aloittavat myös Helsingissä ja Vantaalla

Helsingistä mukana ovat aluksi Haaga, Pajamäki ja Pasila. Vantaalle palvelu luvataan alkukesän aikana.

Rovaniemen Citymarket

Lapin K-kaupoissa myynnin kasvu on ollut maan suurinta

Keskon Pohjois-Suomen aluejohtajan Jari Saarisen mukaan kasvun taustalla on Lapissa suurelta osin kaksi syytä: Keskon useat myymäläinvestoinnit ja kaupoissa asioivat matkailijat.

Chydenia köpcenter i Karleby.

Kokkolan kauppakeskus Chydenia on saamassa ruokakaupan

Asiakkaiden toive on toteutumassa, kun keskukseen haetaan jo kauppiasta.

 Henkilö pitää kädessään kännykkää, jonka näytöllä näkyy kuva Ylen eduskuntavaalien 2023 puoluekoneesta.

Ylen vaalikone: yli puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajaehdokkaista sallisi viinien myynnin ruokakaupoissa

Ruokakaupan etujärjestö Päivittäistavarakauppa ry (PTY) on kampanjoinut vaalien alla isosti viinien tuomista ruokakauppaan.

Votkapulloja Alkon hyllyssä.

Ruokakaupat haluavat Alkosta vain viinit, mutta voivat saada tahtomattaan myös väkevät

Miten Alkolle käy, jos sen suurin myyntivaltti avataan kilpailulle? Listasimme seitsemän kysymystä ja vastausta.

Kuvakombo: vasemmalla kuva ruokakaupan karkkihyllystä. Oikealla studiokuva toimittaja Sara Salmesta.

Sipsipusseja, kahvipaketteja ja margariinirasioita saatetaan kutistaa ilman, että edes huomaat – katso video

Toimittaja Sara Salmi kertoo, miten tuotepakkausta voi pienentää huomaamatta jopa yli 20 prosenttia.

Myyjä Joona Kosunen elintarvikekaupassa keräämässä tuotteita verkkokaupassa tehtyyn tilaukseen.

Kännykkä kilahtaa, kauppias singahtaa – näin Perttu Laitinen kerää verkkokauppa-asiakkaan viikon ruoat alle neljässä minuutissa

Korona vauhditti ruoan verkkokauppaa ennennäkemättömällä tavalla. Suosio on sittemmin tasaantunut, mutta verkosta tilaamisesta on tullut ruokakaupoille työllistävä osa arkea.

Rakentamaton tontti kaupungissa.

Kesko ryhtyy suunnittelemaan Citymarketia Haapaniemelle – Kuopio on vahvassa kasvussa, sanoo aluejohtaja Jere Penttilä

Tontti uudelle kaupalle on ollut varattuna jo 16 vuoden ajan Kuopion Haapaniemellä.

 Vuosaaren sataman sisäänkäynnin kylteissä lukee AKT lakko, suljettu.

Selvitimme, miten lakko vaikuttaa arkeen eri puolilla Suomea

Yle kokosi paikallisia kertomuksia pian viikon kestäneen lakon vaikutuksista.

ABC-huoltoaseman mittarikatos ja pysäköityjä autoja, joiden takna huoltosema.

Osuuskauppa Arinan liikevaihto ja myynti paranivat viime vuonna

Osuuskauppa Arinan liikevaihto kasvoi viime vuonna reilut 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kahvipaketteja itsepalvelumyymälän hyllyllä. Tuotteissa kassajärjestelmätarrat.

Myyjätön myymälä korvasi kyläkaupan Ilmajoella – pikkuhiljaa ostos on kasvanut suklaapatukasta suuremmaksi, kertoo kauppias

K- ja S-ryhmillä ei ole suunnitelmia avata itsepalveluperiaatteella toimivia kauppoja. Kehitystä seurataan kuitenkin silmä kovana.

Tanelinrannan S-Marketin myymäläpäällikkö Tanja Salonsaari asettelee hedelmiä kaupassa.

Prisman kiinniolo näkyy lähimarketissa uusina asiakkaina ja tavallista suurempana myyntinä

Tanelinrannan S-marketista Seinäjoelta kerrotaan, että tuotteita on riittänyt, mutta maidon ja lihan saamisessa on ollut pieniä haasteita.

puumalan silta ja satama

Kesko suunnittelee K-marketin rakentamista Puumalaan – Samalla nousisi uusi asuinkerrostalo

Edellisestä kerrostalokohteen valmistumisesta Puumalaan on jo lähes 20 vuotta.

Työntekijä hyllyttää tuotteita Kolmisopin K-Citymarketissa.

Suuret marketit saattavat sulkea ovensa torstaina – lakkoneuvotteluissa tilanne on kireä

Markettien työntekijöiden lakot ovat alkamassa torstaina. Itä-Suomessa tämä tarkoittaa K-Citymarketien ja Prismojen työnseisausta.

Market Panda, Tampere. Etninen ruokakauppa.

Ruokakaupan lihat, vihannekset ja pakasteet lensivät roskiin, kun sähköyhtiö katkaisi sähköt maksamattomien laskujen vuoksi

Yrittäjät pitävät tamperelaisen Panda Marketin viimeisiä pakasteita kylmänä aggregaatin avulla. Sähköt katkesivat viime torstaina.

Uusia autoja kaupassa

K-ryhmän vähittäismyynnin kasvu taittui Kanta-Hämeessä

Laskua kertyi sekä päivittäistavarakaupassa että automyynnissä. Rakentamisen ja talotekniikan myynti sen sijaan kasvoi.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton varapuheenjohtaja Tero Lahti.

Viisi syytä, miksi maataloustuet olisi pantava remonttiin – ”Tuilla ei ratkaista enää yhtään mitään”, sanoo maidontuottaja Tero Lahti

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton mukaan kriisituilla auttamisessa on nyt tultu tien päähän.

Viinipullon korkki ja osa pulloa.

Kansalaisten mielipiteet viineistä ruokakaupoissa jakautuivat Ylen katukyselyssä – pikkukunnassa muutos helpottaisi ruokaviinien hankkimista

Katukyselyssä myös tunnustettiin lieveilmiöiden mahdollisuus, jos viinit tulisivat ruokakauppoihin. Osalle muutos ei tuntuisi kovin suurelta nykyiseen verrattuna.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

Tiistai 31.1.2023 (radio)

Teollisuusliiton lakot alkavat. Enemmistö kansanedustajista kannattaa viinin myyntiä ruokakaupoissa. Asuntolainoja otettiin vähemmän kuin aikaisemmin. Pommi-isku tappoi paljon ihmisiä Pakistanissa. Sää on pilvinen.

Mies seisoo viinihyllyjen edessä kädessään jallupullo.

Selvä enemmistö Uudenmaan kansanedustajista haluaa viinit ruokakauppoihin

Ylen kyselyyn vastanneiden Uudenmaan vaalipiirissä ehdolla olevien kannat mukailevat koko maan kansanedustajien mielipiteitä.

Lapin kansanedustajat Markus Lohi, Kaisa Juuso ja Heikki Autto

Niukka enemmistö lappilaisista kansanedustajista sallisi viinin myynnin ruokakaupoissa

Ylen kyselyyn vastanneista lappilaisista kansanedustajista kolme suhtautuu myönteisesti ja kaksi kielteisesti viinien myymiseen ruokakaupoissa.

kuohuviinipulloja

Kysymys viinin myynnistä ruokakaupoissa jakaa Kaakkois-Suomen kansanedustajia

Viinin myynnin vapauttamista ruokakauppoihin perustellaan muun muassa eurooppalaisilla arvoilla.

Alennustuotteita ostoskärryssä.

Ruoka-avusta on kova pula, joten pitäisikö hyvätuloisten jättää alelaputetut ruuat hyllyyn? Näin vastaavat isot ketjut ja Suomen Punainen Risti

Hintojen nousu ja asenteissa tapahtunut muutos ovat lisänneet alelaputettujen ruokien myyntiä. Mitä paremmin kauppa onnistuu hävikin torjunnassa, sitä vähemmän hävikkiä jää jaettavaksi ruoka-apuun.

Nicke Kavilo pitelee kädessään jauhelihapakettia lihahyllyn äärellä.

Biohävikki on olematonta eikä iltojen tupla-aleen riitä enää tuotteita, sillä kauppojen mukaan ruoan ostaminen on muuttunut

Prisman lihaosaston punalappuiset tuotteet myydään ainakin Kokkolassa monesti loppuun jo ennen kello 21 alkavaa tupla-alea. Alehintaisten tuotteiden myynti on kasvanut suurissa kauppaketjuissa.

Elintarvikekaupan näyteikkuna, jossa tekstinä Maria Market ja punapohjaiset teippaukset.

Kauppa myi pakkaamatonta naudanlihaa Hämeenlinnassa

Lihat määrättiin hävitettäviksi, koska lihan alkuperää ei voitu osoittaa luotettavasti. Lihaa oli arviolta kaksi neljännesruhoa. Terveystarkastajan mukaan tapauksessa on kyse lähinnä huolimattomuudesta.

Ruoan keräilyä  Citymarket Eastonissa

Oda iskee kiilaa Turun kahtia jaettuun ruoan verkkokauppaan – norjalaisyritys saapuu Varsinais-Suomeen alkuvuodesta

Turun Osuuskauppa ja Kesko uskovat, että uuden kilpailijan tulo lisää ruoan verkosta tilaamista.

Kassahenkilö ojentaa vaihtorahaa asiakkaalle.

Ruoka on Etelä-Savossa yli miljardin bisnes – projektipäällikkö: ”Olisi hieno homma, jos liikevaihtoa saisi ujutettua enemmän alkutuotannon puolelle”

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Ruralia-instituutin tilastotiedoista näkee, kuinka merkittävässä roolissa ruokasektori on maakunnalle.

Valkealainen Anna Lintu tyhjentämässä S-ryhmän noutopisteeltä noudettuja elintarvikkeita keittiössään.

Linnun perhe ryhtyi tilaamaan ruoat netistä säästääkseen aikaa – äiti yllättyi, kun ruokakulut puolittuivat

Netin kautta tilattavien ostosten yhteishinnan näkee jo ostoksia valitessaan. On myös muita syitä, miksi kauppareissu paikan päällä voi tulla odotettua kalliimmaksi.

Ammattikalastaja lajittelee muikkusaalista.

Järvet pullistelevat halpaa superruokaa, jonka kysyntä vain laskee – muikku yrittää kilpailla kuhafilettä ja tarjouslohta vastaan

Muikun kulutus on iäkkäämpien ihmisten varassa, eikä edes puhtaan lähiruuan maine siivitä myyntiä. Kalastajat tuskailevat halvan hinnan ja korkeiden kustannusten ristitulessa.

Henkilö kumartuu ottamaan jotain valmisruokahyllystä ruokakauppassa.

Kauppiaat: Moni suomalainen saa leikattua ruokakorin hinnasta nykyään jopa puolet pois – taustalla monenlaiset niksit ruokaostoksilla

Kauppaketjut nostivat kesällä hintoja, joita ne maksavat elintarviketeollisuudelle. Satojen miljoonien lisäpotti helpottaa omalta osaltaan elintarvikeketjun kustannuspaineita ja estää hintojen nousua.

Pirkanmaan osuuskaupan hankepäällikkö Mikko Korpela.

Tampereen Sokoksen lattia on niin vino, että ostoskärrytkin karkailevat

Tampereen Sokoksen lattian korkeusero päästä päähän on 1,5 metriä. Jokaisesta rakennuksen kolmesta sisäänkäynnistä pääsee suoraan rakennuksen sisälle, eikä ylimääräisiä portaita tarvita.

Kajaanin Sammonkaaren talo.

Kajaaniin avattiin uusi K-market – entisen tilat kävivät hankalaksi kaupan pidolle

Ruuan kallistuminen tuo erityisesti pienille kaupoille paineita laajentaa valikoimia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle