Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Poikkeuksellisen suuri kattohaikaraparvi ihmetyttää Pohjois-Pohjanmaalla – lintuharrastaja: "Ajattelimme, ettei tällaista tapahdu koskaan"

Yli-Iin Tannilassa on nähty yhdentoista kattohaikaran parvi. Pohjois-Suomessa kattohaikara on äärettömän harvinainen näky. Lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja epäilee, että lämpimät ilmavirrat houkuttelivat linnut pohjoiseen.

Mobiilitekniikka toi lintuoppaat puhelimiin – ei korvaa sentään kiikareita

Mobiilitekniikka hyödyttää myös lintubongareita. Kännyköihin ladattavat lintukirjat ovat tuoneet kuvien lisäksi myös äänet lintubongareiden taskulaitteisiin. Lintuhavainnotkin välitetään digisovelluksilla.

Mitä linnuille tapahtuu? Harvinaisia lajeja rynnii Suomeen, mutta pikkulinnut ovat hätää kärsimässä

Ihmisen toiminta ja kolmen viime kesän säät rasittavat lintukantoja. Samaan aikaan maahamme on levittäytynyt uusia eteläisiä lajeja.

Yle Tampereen retkikesä alkaa Kangasalta – Seuraa Pohtiolammen sääksikeskuksen aamua tunnisteella #yleretkellä

Kesän ensimmäisessä retkilähetyksessä heräävää Pirkanmaata tiirataan lintutornista.

Kosken kunnanjohtaja: Kattohaikarat tekivät vuoden markkinointiteon

Kosken kunnanjohtaja toivoo, että haikarat tuovat maalaiskuntaan entistä enemmän matkailijoita. Yrittäjät puhuvat jo haikaraturismista. Paikkakunnalla on tällä viikolla kunnostettu haikaranpesiä.

Haikarakuume nousee Koskella päivä päivältä – tuleeko Kontti?

Viime vuonna haikarat saapuivat Koskelle vappuna. Nyt niiden tuloa odotetaan jo samppanjan maku suussa.

Sananen – Joppe toi lämmön mieleemme

Muistokirjoitus eräälle kattohaikaralle.

Joppe-haikara painoi kilon tavallista enemmän

Voimalinjaan kuollut kattohaikara Joppe oli uros. Se painoi noin kilon enemmän kuin ikäisensä lajitoverit yleensä.

Joppe kuoli sähkölinjoihin Pihtiputaalla – kattohaikaralle suunnitellaan hautajaisia

Lintu ei tullut normaaliin tapaan aamupalaa hakemaan sunnuntaina ja löytyi menehtyneenä voimalinjojen luota, sille jo tutusta pihapiiristä. Elvytysyrityksistä huolimatta mitään ei ollut tehtävissä. Suurin osa kattohaikaroista viettää talvensa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Kattohaikara voi pakkasessa paksusti – Joppe herkuttelee hirvenlihalla ja mätimuikuilla – video

Jopeksi nimetystä kattohaikarasta on tullut viime päivinä lintujulkkis. Pihtiputaalla pitkiä punaisia koipiaan pakkasessa nosteleva siivekäs on erikoinen näky. Haikara on syönyt tänäänkin hyvällä ruokahalulla sille tarjottuja herkkuja.

Kattohaikara luottaa jo Penttiin – "Kyllä me Jopen kanssa pärjäämme"

Kattohaikara Joppe jää talveksi Pihtiputaalle. Linnusta huolehtivien maanviljelijöiden mukaan Jopella ei ole mitään hätää: ruokaa riittää ja se pääsee navettaan, kun pakkanen kiristyy.

Pettikö kattohaikaran kompassi? Joppe värjöttelee Pihtiputaan pakkasessa

Pihtiputaan talvinen kattohaikara Joppe on kerännyt bongareita satojenkin kilometrien päästä. Lintua ruokitaan, ja sen suurin uhka ovat saalistajat ja kylmyys.

Kattohaikara Joppea yritetään saada sisätiloihin

Pihtiputaalle eksynyt kattohaikara Joppe värjöttelee nyt pikkupakkasessa. Jos lintua ei saada sisätiloihin, ensi yöksi povattu 15 asteen pakkanen saattaa koitua sen kohtaloksi.

Rare white stork takes up residence in Central Finland

A rare white stork has become an unexpected celebrity this Christmas in Central Finland. The large bird decided to stay in Finland for the winter, instead of migrating to warmer climes. Now the country’s birdwatchers are scrambling to provide the long-legged rarity with three kilos of meat and fish a day, and his host family is trying to figure out a way to coax ‘Joppe’ to use the barn for shelter before the weather gets colder.

Lintubongareiden jouluihme: Harvinainen kattohaikara Pihtiputaalla kerää ihmettelijöitä 500 kilometrin päästä

Suomeen eksyneelle kattohaikara-Jopelle aiotaan kovimpien pakkasten ajaksi järjestää lämmin sija. Lintuharrastajat ovat keräämässä kolehtin auttaakseen Joppea majoittavaa isäntäperhettä ruokakuluissa. Pihtiputaalla Hytösten pihapiirissä majaileva lintu syö päivässä kolmisen kiloa lihaa ja kalaa.

Kaksi harvinaista haikaralajia havaittu Pihtiputaalla

Kattohaikara kuvattiin tiistaina värjöttelemässä peltoaukella Pihtiputaalla. Kotimatkalla bongareita onnisti toistamiseen, kun havaitsivat vielä jalohaikaran. Molemmat lajit ovat Suomessa harvinaisia talvivieraita.

Kattohaikaran poikasista kuollut jo kaksi, palaako kolmas Suomeen?

Kattohaikaran poikasista kuollut kaksi, miten käy kolmannen?

Surullinen lintu-uutinen: jo toinen Koski Tl:n kattohaikarapoikanen kuoli

Varsinais-Suomen Koski Tl:n poikasista ensimmäinen menehtyi pudottuaan pesästä. Sunnuntaina toinen poikanen kuoli lennettyään päin voimalinjaa. Kyseessä ovat tiettävästi ensimmäiset Suomessa syntyneet kattohaikarat.

Haikarainnostus Koskella lisääntyy – uusien pesien rakentaminen on jo aloitettu

Ensimmäiset Suomessa syntyneet kattohaikarat, Kinttu ja Kontti, ovat saaneet koskelaiset lintuaktivistit innostumaan haikarayhdyskunnan laajentamisesta. Kinttua ja Konttia tuskin Koskella kuitenkaan nähdään ensi kesänä.

Koski TL:n asukkaat jättävät pian hyvästit kattohaikaroille

Toinen poikasista on jo kokeillut siipiään.

Nokkaan jumiutunut "korren pätkä" kiusasi Kosken haikaran poikasta

Pesässä oleva lintu on tehoseurannassa. Tarpeen tulleen poikanen on tarkoitus kuljettaa hoitoon Korkeasaareen.

Tiistai 28.7.2015

Mielenostuksia monikulttuurisuuden puolesta. Nato ylimääräisessä kokouksessa Turkin pyynnöstä. Suomen ensimmäiset kattohaikarat saivat nimen. Kesä on ennätyskylmä.

Suomen ensimmäisistä kattohaikarasisaruksista tuli Kinttu ja Kontti

Yle Turku ja Birdlife Suomi järjestivät yhdessä nimikilpailun Suomen ensimmäisille kattohaikaran poikasille. Linnut saivat nimensä rengastuksen yhteydessä.

Kieku ja Kaiku vai Vivaldi ja Burlesque Baby – Suomen kuuluisimmat haikarat saavat pian nimensä

Suomen ensimmäisten kattohaikaranpoikasten nimikilpailussa annettiin yli 1 100 ehdotusta Birdlifen ja Yle Turun järjestämässä kilpailussa. Inspiraatiota haettiin saduista, sarjakuvista, politiikasta ja maailmankartalta.

Mitä haluaisit tietää Suomen linnuista – asiantuntija vastaa lintukysymyksiin suorassa verkkokeskustelussa

Sirpittääkö pihapiirissäsi tuntematon siivekäs, jonka tunnistamiseen kaipaisit apua? Vai mietityttääkö pihapöntön linnunpoikasten kohtalo? Mitä kuuluu Suomen harvinaisimmille lintulajeille tai uusimmalle tulokkaalle, kattohaikaralle? Birdlifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen ja toimittaja Sarita Blomqvist vastaavat suorassa lintu-chatissä.

Ilmaston lämpeneminen avaa pohjoisen uusille lintulajeille – arktisilta linnuilta loppuu tila

Kun ilmasto lämpenee, Suomeen kotiutuu uusia lintulajeja. Varsinais-Suomella Koskella pesivät kattohaikarat ovat hyvä esimerkki muutoksesta.

Sään muutos, suojan puute tai häirintä – kattohaikarapoikasen elämä on kiinni pienestä

Koskella kattohaikarapariskunnan pesueesta yksi on löytynyt menehtyneenä. Syytä tapahtuneeseen voi vain arvailla.

Kosken kattohaikarapesueen pienin kuoli

Kattohaikaran ensimmäinen pesintä Suomessa on kokenut takaiskun, kun pesueen kuopus on löytynyt kuolleena.

Keksitkö juuri sinä nimet Suomen ensimmäiselle kattohaikarapoikueelle?

Suomen ensimmäisellä kattohaikaran pesällä käy kuhina. Emolinnut hoitavat kahta poikasta. Keksitkö sinä pokasille nimet?

Kosken kattohaikarapari hoivaa jo kahta poikasta – video

Kosken kattohaikaroiden pesällä käy kuhina. Tiettävästi Suomen ensimmäiset kattohaikaranpoikaset ovat kuoriutuneet.

Lauantai 20.6.2015

Juhannus oli melko rauhallinen. Juhannusjuhlia oli eri puolilla Suomea. Myrkkyviina on tappanut ihmisiä Intiassa. Ihmiset voivat kohta itse mitata järven vedenlaatua. Kattohaikara sai poikasen Suomessa.

Kosken kattohaikarapariskunta sai poikasen

Tähän mennessä Suomessa on nähty kattohaikaroita satunnaisesti, mutta tiettävästi yhtään onnistunutta pesintää, joka olisi päättynyt poikasen kuoriutumiseen, ei ole tapahtunut.

Perjantai 12.6.2015

Suomi haluaa vapaahtoisuutta turvapaikanhakijoiden siirroissa. Mers-epidemia vähenee Etelä-Koreassa. Piilokamera seuraa Suomen ensimmäistä kattohaikaraparia. Vihdoinkin ilmassa on kesän lämpöä.

Piilokamera seuraa Suomen ensimmäisen kattohaikaraparin perheonnea

Haikaravanhemmat vaihtavat haudontavuoroa aamuisin kello 8.30. Ensimmäisen poikasen odotetaan kuoriutuvan hetkenä minä hyvänsä.

Historiallinen juhannusvauva tulossa – kattohaikarat hautovat jo munia – video

Ensimmäinen Suomessa syntyvä kattohaikara näkee todennäköisesti päivänvalon keskikesän juhlan aikoihin. Lintuasiantuntijoiden mukaan kattohaikarat ovat aloittaneet haudonnan.

Harvinaiselta kattohaikarapariskunnalta odotetaan jo perheenlisäystä

Suomen ensimmäiset kattohaikarat saattavat kuoriutua tänä kesänä. Munista ei ole vielä vahvistettuja havaintoja. Koski TL:tä kuitenkin kerrotaan, että haikarat ovat viihtyneet tiiviisti pesällä jo yli viikon.

Jalohaikaran talvehtiminen Pirkanmaalla onnistui – yöpuu löytyi lehtikuusesta Lemmensillan pielestä

Jalluksi nimetty jalohaikara viihtyi Tampereella reilut 2 kuukautta. Jallun nykyistä olinpaikkaa ei tiedetä.

Kevät on täällä! – Kuvagallerian kuvista huomaa luonnon heräämisen

Luonto on herännyt jälleen talven jälkeen väriloistoonsa. Kevään sääkuviin on tallentunut lakeuksilla harvinaisia lintuja.

Äärimmäisen harvinaista Suomessa: Kattohaikara pesimässä Koskella – video

Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen mukaan parin viikon päästä tiedetään, aikooko lintu todella pesiä.

Puutarhuri puhkesi kyyneliin: kattohaikarat käyvät jo kuikuilemassa tekopesiä Riihimäellä

Riihimäellä jännitetään parhaillaan saako Sammalistonsuon tekopesä ensimmäisen kattohaikara-asukkaan. Riihimäellä on tehty jo viikon verran havaintoja kattohaikarasta, joka näyttää viihtyvän hyvin kosteilla hämäläispelloilla.

Kattohaikarat katsastavat jo pesäpaikkoja Suomesta

Kattohaikarahavainnot ovat lisääntyneet Hämeessä. Riihimäen seudulla vieraili viime viikolla neljä lintua ja ilmeisesti samat linnut nähtiin myös Tuuloksessa. Myös Tammelan Riihivalkamassa on nähty kattohaikaroita. Lintuharrastajat uskovat, että ensimmäinen kattohaikaran pesintä Suomessa on entistä todennäköisempi.

Tuesday's papers: Crash aftermath, yacht drama, metropolis formula and stork immigration

The Toholampi tragedy is still a top story in several dailies, as locals grieve for their lost boys. The near-sinking of singer Jari Sillanpää’s motor yacht was also carried by newspapers, as was news of a new feathery friend moving permanently to Finland. Economic news threshed out the pros and cons of an infrastructural merger of the cities of Helsinki, Espoo and Vantaa.

Aktiivinen sääkuvien lähettäjä unelmoi suurpetojen kuvaamisesta

Merikarvialla asuvan Sakari Sipilän luontokuvia on julkaistu Ylen tv-lähetyksissä yli 80. Harrastuksenaan valokuvaava Sipilä pitää nimenomaan eläinten kuvaamisesta.

Egyptissä vakoilusta epäilty joutsen olikin ranskalainen kattohaikara

Lintu odottaa vapautuslupaa. Egyptiläisten mukaan linnun seurantalaite oli ranskalaistutkijoiden kiinnittämä. Se ei kuitenkaan enää toiminut.

Top birding team spots 115 species at southern tip

A record 334 teams took part in Saturday's light-hearted birdwatching contest.

Kattohaikaroiden invaasio näkyy Pohjois-Karjalassakin

Virossa yleisesti pesivä kattohaikara on entistä tutumpi vieras etenkin Etelä-Suomessa. Laji näyttäytyy säännöllisesti Pohjois-Karjalassakin, tällä kertaa Rääkkylässä on vappuna lepäillyt peräti neljän haikaran parvi. Lajin odotetaan pesivän maassamme jo tänä vuonna.

Haikaroita houkutellaan pesimään tekopesien avulla

Riihimäelle houkutellaan kattohaikaroita pesimään. Suomenlahden eteläpuolella kattohaikara pesii runsaana, mutta Suomessa pesintä ei ole vielä onnistunut. Sammalistonsuon alueelle on rakennettu kuusi tekopesää siltä varalta, että kattohaikara haluaa asettua myös Suomeen.

Kattohaikaroita houkutellaan luksusasunnoilla

Riihimäen Sammalistonsuolle on kevään aikana rakennettu kattohaikaroille tarkoitettuja tekopesiä. Vapon turvesuona käyttämästä Sammalistonsuosta on tullut viime vuosina merkittävä muuttolintujen levähdysalue.

"Pikkuharvinaisuus" kattohaikara saapunut jo Suomeen

Kattohaikaroita on nähty jo ainakin Kouvolassa ja Haminassa. Lintuharrastaja Seppo Grönlundin mukaan kattohaikarat saapuvat yleensä vasta toukokuussa Virosta Suomeen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle