Uusimmat artikkelit
Inflaation kiihtyminen ajaa rahaa talletuksista sijoituksiin
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heikentänyt talousnäkymiä. Samaan aikaan myös kiihtynyt inflaatio tuntuu olevan keskeinen sijoituskäyttäytymisen ohjaaja.
Analyysi: Woltin perustajat eivät itse laittaneet penniäkään firmaansa ja rikastuivat satumaisesti – yhtiön oli tarkoituskin tehdä tappiota
Sijoittajat vaativat maksimaalista kasvua. Sellainen riskinotto olisi inhimillisesti raskasta, jos vakuutena olisi oma ja vanhempien asunto, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Otitko vahingossa kaksi osakesäästötiliä? Saat anteeksi – jos vain toisessa on rahaa
Kahden osakesäästötilin avaamisesta on voinut saada jopa yli 10 000 euron veronkorotuksen. Jos korotus on jo määrätty vuoden 2020 osalta, siihen voi hakea vapautusta.
Yhdysvaltain keskuspankki leikkaa joukkovelkakirjojen osto-ohjelmaansa
Yhdysvaltain keskuspankki leikkaa osto-ohjelmaansa 15 miljardilla dollarilla kuukaudessa. Keskuspankki piti tiedotustilaisuuden illalla Suomen aikaa.

Pohjois-Karjalan EU-rahapotti kasvoi 15 miljoonalla eurolla
Pohjois-Karjala saa rahoitusta EU:lta ja valtiolta yhteensä 214 miljoonaa euroa. Seitsemälle vuodelle jakaantuva summa kasvoi ensiuutisoinnin jälkeen siten 15 miljoonalla eurolla.
Tästäkö alkoi pörssin alamäki? Asiantuntijat eivät ole huolissaan, mutta listaavat joukon asioita, joihin kannattaa nyt kiinnittää huomiota
Inflaation pelko ja Kiinan tuntemattomat tavoitteet huolestuttavat markkinoita. Helsingin pörssi kärsi syyskuussa yhdysvaltalaisosakkeita enemmän.
Nordea issues largest dividend payout in Finnish stock market history
Shareholders will receive a dividend payment of 72 cents per share on 12 October, the banking group announced.

Analyysi: Supercell-sijoittajien uusi yhtiö suuntaa pörssiin – tarjolla on piensijoittajille jo toinen suomalainen “sika säkissä” -osake
Spac-yhtiö etsii seuraavaa menestystarinaa. Sijoittajilla on kuitenkin mahdollisuus vetäytyä, jos löytö ei miellytä.

Kuortaneen ja Pihlajalinnan kaupat Kuusiolinnan osakkeista päätökseen
Kaupat tehtiin alunperin jo vuonna 2019, mutta valitus viivästytti kaupan toteutumista.
Analyytikot: Pörsseissä on korona jo unohdettu – luvassa "kaikkien aikojen tulosvuosi"
Iloinenkaan tulosyllätys ei välttämättä enää nosta kursseja niin paljon kuin voisi odottaa.

Spinnovan ensimmäinen pörssipäivä alkoi vauhdikkaasti
Kaupankäynti jyväskyläläisen kuituteknologiayritys Spinnovan osakkeilla on alkanut tänään Helsingin pörssin First North-listalla.
Pörssin uusimman yhtiön ainoa tavoite on ostaa yritys – Ehrnroothien spac-yhtiö on listautumisten ennätysvuoden uusin tulokas
Pörssiin tulee aivan uudenlainen yhtiö. Niin sanotulla spac-yhtiöllä ei ole omaa liikentoimintaa, mutta sen tavoitteena on ostaa liiketoimintaa myöhemmin.
Ennätysmäärin yhtiöitä suuntaa pörssiin – Rahoituksen professori: "Anneista on saanut niin vähän osakkeita, että summilla ei ole mitään merkitystä"
Listautumisannista osakkeita saa keskimäärin selkeään alihintaan. Timo Rothoviuksen mukaan antien järjestäjät suosivat kuitenkin suursijoittajia. Yksi listautujista on huomenna annin aloittava Merus Power.

Melkein puolet sijoittajista pitää kaikki munat yhdessä korissa, paitsi osakesäästötileillä – miksi suomalaiset mokaavat sijoittamisen tärkeimmän säännön?
Hiljattain käyttöön tulleilla osakesäästötileillä hajautetaan aiempaa paremmin. Siihen riittää tuoreen tutkimuksen mukaan jo vähäinen hajauttaminen. "Vahinko-osakkeet" ja osaamisen puute selittävät heikkoa hajautusta, asiantuntijat arvioivat.
Helsingin pörssi kipusi kaupankäyntiviikon päätteeksi yli 12 000 pisteeseen – ensimmäisen kerran vuoden 2007 jälkeen
Eurooppalaisittainkin Helsingin perjantainen pistehurjastelu oli poikkeus.

Suomalaiset hullaantuivat ulkomaisista osakkeista: Uusista sijoituksista jo lähes 40 % menee ulkomaille – Tesla on piensijoittajien suosikki
Suomalaisten omistamien ulkomaisiin pörssien listattujen osakkeiden arvo kaksinkertaistui vuodessa. Teslaa moni on jo myymässä.
Savon Sanomat: Kymmeniätuhansia osakesäästötilejä tyhjillään
Suomalaisten osakesäästötileistä jopa yli kolmasosalla ei ole osakkeita, kertoo Savon Sanomat.

Finanssivalvonta paheksuu ilmiöksi paisuneita meemiosakkeita: "Koskaan ei pitäisi ostaa tai myydä pelkän somessa kuullun perusteella"
Aktiivitoimijoiden somekirjoittelussa on ollut selviä viitteitä laittomasta kurssimanipulaatiosta.
Elon Musk ei ole enää maailman rikkain mies – mutta mitä tekemistä valtion velkakirjoilla on Teslan osakekurssin kanssa?
Teknologiaosakkeiden nousukiito voi hiipua, jos tarjolla on riskitöntä korkoa.

Suur-Savon Sähkön tulos heikkeni viime vuonna – taustalla koronapandemia ja lämmin sää
Vuoden 2021 alkua konserni kuvaa liiketoiminnalleen erittäin myönteiseksi ja kertoo tammi-helmikuun tuloksen, sekä koko vuoden tulosennusteen nousevan budjetoitua paremmaksi.
Yle seuraa tulospäivää: Nordean ja Nokian tulokset laskivat, kriisiyhtiö HKScan ponnisti voitolle, myös SRV paransi kiitoaan
Seuraamme tässä artikkelissa tulospäivän kehitystä.

Wall Street sulkeutui nousussa – Nokian osakkeen arvo nousi yli 7 prosenttia
Pörssit sulkeutuivat Yhdysvalloissa maanantaina nousussa.

Osakemarkkinoiden hullut päivät jatkuvat – some-sijoittajat ottivat kohteekseen hopean
Redditin keskustelupalstalla innostuttiin nyt jalometalleista. Myös Sotkamo Silverin osake on voimakkaassa nousussa.

New Yorkin pörssi sulkeutui laskussa myrskyisän viikon päätteeksi – Gamestopin nousukiito jatkui
Analyytikoiden mukaan pörssikurssien vetäytymisen taustalla on muitakin tekijöitä kuin pelkästään Gamestopin ja muiden vastaavien osakkeiden ympärillä pyörivä draama.

Helppo esimerkki risteilylipuista selittää, miksi netin pilailijat saivat Nokian osakekaupan täysin sekaisin
Jos et ymmärrä, mitä osakemarkkinoilla tapahtui, lue täältä helpot vastaukset.

Nokia ja muut meemiosakkeet kääntyivät jyrkkään laskuun – kaupankäyntiä rajoitetaan, Valkoinen talo tarkkailee tilannetta
Internetissä muodostuneiden sijoittajayhteisöjen suosimista osakkeista kaikki ovat kääntyneet laskuun New Yorkin pörssissä.

Analyysi: Nokiaa ja osakemarkkinoita ravistelleen ilmiön taustalla on nettiväen erikoinen kosto rikkaille
Redditin Wallstreetbets-sivustolla vallitsee nihilismi, joka saa polttoainetta meemeistä ja talouskriiseistä, kirjoittaa toimittaja Teemu Hallamaa.
Helsingin pörssi palkitsi kärsivälliset sijoittajat mukavalla loppunousulla – keväällä iskenyt koronavirus säikäytti sijoittajat vain hetkeksi
Myös ensi vuoteen on ladattu kovia nousuodotuksia.
VR jakaa valtiolle osinkoa 100 miljoonaa euroa viime vuodelta
Luku laski koronavuoden mittaan kolmasosaan ennakoidusta.
Muovittomasta kahvikuppikartongistaan tunnettu metsäyhtiö Kotkamills siirtymässä ulkomaalaisomistukseen – ostajana itävaltalainen kartonkiyhtiö
Osapuolet ovat allekirjoittaneet kauppakirjan yhtiön myynnistä.

Miljoonapotti saatiin vaikeuksista huolimatta kasaan – Etelä-Savon kasvuyritysrahasto aloittaa keväällä
Tavoitteena oli saada kokoon 3,5 miljoonan euron rahasto vauhdittamaan maakunnan yrityselämää.

Koronasynkeys painaa pörssejä ympäri maailman
Helsingissä kurssit olivat iltapäivällä yli 1,3 prosenttia laskussa ja yleisindeksin pisteluku noin 10 280. Koko vaihtokärki oli miinuksella.
Pörssi on toipunut koronasta ja piensijoittajia on enemmän kuin koskaan – "Ajattelin, että hyvin pitkään aikaan ei tule tällaista ostopaikkaa"
Anna Väisänen seurasi sijoittajien vanhaa viisautta: osta silloin, kun kaikki haluavat myydä.
Euroopassa osakekurssit tuntuvassa laskussa, sijoittajat pelästyivät koronan toista aaltoa – OP:n pääanalyytikko: "Vaikea uskoa mihinkään romahdukseen"
Myös pankkikonserni Nordean osake on laskenut noin 4 prosenttia, kun se joutui keskelle paljastuksia epäilyttävistä tilisiirroista.
Paikallista pääomaa alueelliseen rahastoon
North Karelia Growth Fund on saanut pääomaa PKO:lta ja Broman Oy:ltä, mukaan tulee myös Rakennustoimisto K.Tervo Oy.
Entisen Oulun Puhelimen juurille syntynyt Partnera listautui pörssiin
Oulun kaupunki omistaa 47 prosenttia Partneran osakkeista.

Pörssikurssit miinukselle Yhdysvalloissa – kurssien laskusta kärsivät erityisesti suuret teknologiayhtiöt
Teknologiaindeksi Nasdaq oli tiistain päätyttyä 4,1 prosenttia miinuksella. Dow Jones -indeksi laski 2,3 prosenttia ja laajapohjaisempi S&P 500 taas 2,8 prosenttia.
Yhdysvaltain pörssi-indeksit laskussa uuden teknologian yhtiöiden tuuppaamina
Talouskanava CNBC arvioi sijoittajien vetävän henkeä.
Suomessa on nyt osakesijoittajia enemmän kuin koskaan – moni on tienannut pörssien koronahuumassa, mutta vaara ylihintaisista osakkeista kasvaa
Maaliskuussa osakkeiden hinnat romahtivat ja uusien osakesäästötilien määrä pomppasi.

Miksi pörssit romahtivat yhtäkkiä ja oliko koronan nousubuumi vain pelkkä kupla? Asiantuntijat vastaavat viiteen kysymykseen pörssitilanteesta
Torstaina pörsseissä nähtiin voimakkaita laskuja. Mitä pörssimaailmassa oikein tapahtuu?

Eilinen pörssiromahdus näyttää jäävän hetkelliseksi, pörssi kääntyi nousuun synkän päivän jälkeen – Yle seuraa markkinoiden poikkeuksellista heiluntaa
New Yorkin pörssi laski torstaina voimakkaimmin sitten maaliskuun. Laskua edelsi Yhdysvaltain keskuspankin arvio talouden epävarmasta tulevaisuudenkuvasta.

New Yorkin pörssissä rajuin lasku sitten maaliskuun
Laskupäivää on kuitenkin edeltänyt nousevien kurssien kausi.
Entinen osastoupseeri kavalsi puolustusvoimilta osakkeita – hovioikeus tuomitsi maksamaan menetetystä arvonnoususta 19 000 euroa
Maavoimissa osastoupseerina työskennellyt mies kavalsi puolustusvoimilta kaikkiaan 68 000 euroa.

Vihamielinen yritysvaltaus uhkaa Nokiaa: Mikä se sellainen on, kuka sen tekisi ja onko Nokialla mahdollisuutta puolustautua?
Avokätinen tarjous voisi houkutella, sillä Nokia on ollut jo vuosien ajan pettymys sijoittajilleen, analysoi Nokian tilannetta ja valtaushuhuja taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Yritysten jättiosingot herättävät nyt pahennusta – "Mutta jos osinko jätetään maksamatta, ei siitä kukaan ulkopuolinen hyödy"
Koskaan ennen ei osingoissa ole ollut näin suurta epävarmuutta.
Konecranes, kossuyhtiö Altia ja SSAB aloittavat yt-neuvottelut, Metsä Group rakentaa sahan Raumalle – Yle seurasi talousuutisia hetki hetkeltä
Euroopassa ja Aasiassa osakemarkkinat olivat alaviereiset, Yhdysvalloissa pörssit avautuivat nousuun.

EK järkyttyi luottamuksen romahduksesta – Yle seuraa hetki hetkeltä koronan talousvaikutuksia
Helsingin pörssi avautui perjantaina pieneen laskuun. Miten massiivisten tukipakettien vaikutukset näkyvät viikonlopun alla markkinoilla?

Koronamyrsky aiheutti poikkeustilanteen rahastosäästäjille: Turvallisena pidetyt rahastot menivät "lukkoon" – rahoja ei saanut pois, kun kurssit romahtivat
Kaupankäynti on edelleen keskeytettynä kourallisessa korkorahastoja, kertoo Finanssivalvonta.

Suur-Savon Sähkön tulos kasvoi – jakaa yli 8 miljoonaa euroa osinkoina
Luonnonolot toivat historian suurimman häiriöihin liittyvän lisälaskun vuonna 2019.

Edes FED:n "iso tykki" ei riittänyt: osakkeiden alamäki jatkuu – Yle seurasi koronan talousvaikutuksia hetki hetkeltä
Koronataistelu jatkuu ja odotettavissa on kiristyvää otetta myös Suomessa. Hallitus valmistelee liikkumisen uusia rajoituksia.